sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Tunne ratkaisee

Kisapäivä Salossa



Oli jotenkin lohdullista, saadessani tänään paperit kouraan hirmuisen hyvän fiiliksen omaavasta alue He B:2 radasta, että olin unohtanut radan. Ja rikkonut yhden keskiravin laukalle ja vastalaukan ristilaukalle. Että kun prosentteja irtosi 56, niin siihen oli syynsä. Mutta, ilman rikkoja, kuvitteellisesti ajateltuna, olisi tulos ollut vain 59 prosenttia. Silloin olisi harmittanut vielä enemmän. 

Torsten jakaa mielipiteitä, mutta ensimmäistä kertaa olen eri mieltä tuomareiden kanssa osasta numeroista. Arvostelulaji :) Mutta ei huonoa ilman hyvää - mä olin todella onnellinen meidän kuutosella arvioiduista laukkapysähdyksistä. Ja aivan super onnellinen Torstenista, joka ei pukitellut, kytännyt tai pelleillyt radalla saatika verkassa, niinkuin moni kanssakilpailijahevonen. Ratoja kun oli hyvää aikaa katsella, luokan ollessa puolisen tuntia myöhässä. 




Kaikista eniten olin tyytyväinen omaan ratsastukseeni, siihen että sain hallittua vatsassa lentelevät perhoset jotka tulevat kuvaan aina juuri ennen radalle siirtymistä. Sain ratsastettua erittäin hyviä pätkiä verkassa, niin ravissa kuin laukassa. Ja että pienet pätkät siirtyivät myös radalle, prosenteista huolimatta. Tunne ratkaisee.

Ja kivaa oli myös nähdä tuttuja, hienoja hevosia ja kaunista ratsastusta! Ja puitteet koulukilpailuille, ne ovat kyllä Salon ratsastuskeskuksessa kohdallaan :) 

Ensi viikonloppuna uudestaan, ja sitten alkaa pojilla rokotusloma. Vaikka eipä niillä kovin rankkaa ole ollutkaan, Torsten kun treenasi päivän koitokseen kahden viime päivän ajan laitumella ;)

Kivoja laiduntreenejä, lämpöä ja aurinkoa tulevaan viikkosi :)

19 kommenttia:

  1. Tunne on kaikki kaikessa. Mksi sitä muuten edes ratsastaisi, kuin sen tunteen takia? Se on se, minkä vuoksi jaksetaan kuntouttaa kuukausia, rämpiä mudassa ja maksaa itsemme kipeiksi. Että saataisiin se tunne. Pisteistä viis. Onnittelut hyvästä tunteesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on. Toisinaan olisi kuitenkin kiva, että tunne välittyisi myös tuomareille asti ;)

      Poista
  2. Laita joskus videoita teidän koulutreeneistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi laittaa useammin! Tunnisteista videot löytyy kuitenkin jotain aikaisemmin lataamiani videoita meidän reeneistä :)

      Poista
  3. Torsten oli kyllä taitava tänään ja sinä myös! Kaveri sanoikin siinä kun katseltiin teidän rataa, että T on harrastehevonen parhaimmillaan; omistaja pystyy itse kisaamaan ja nauttimaan harrastuksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, toivottavasti Torsten on jonain päivänä enemmän kuin harrasteratsu ;)

      Poista
    2. Kyllä se on, eikä harrasteratsussakaan ole mitään vikaa, kun se on sitä ja kilparatsua yhtä aikaa ;)!!

      Poista
  4. Mää ihmettelin kisapaikalla, että miksette ole mukana! Vasta kotona equipea selatessani tajusin, että olittehan te siellä! Paljon vain meidän jälkeemme, me piipersimme heti aamulla. :)

    Odottelin teitä kisaamaan suomenhevosluokkaan, meidän kanssa samaan! Te olittekin rohkeita ja haukkasitte isomman palan. Hattua nostan, että otitte vastaan HeB:2 -luokan haasteet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä oli mennyt hienosti Porren kanssa! :)

      Oli suomenhevosluokka tai ei, mä en saman kauden aikana kehtaa mennä ensin he A:ta ja sitten ceetä. Noo, kisapaikallahan nähtiin että moni meni ihan helposti samana päivänä ceetä & aata ;))

      B:2 oli kyllä tosi kiva rata, vaikka siinä haastetta olikin! :)

      Poista
    2. Juu, tästä aiheesta riittää höpinää HT.nettiä myöden oikeinkin paljon. ;)

      Jokainen menköön omalla fiiliksellä. Jos edelllisenä vkl menee kansallista A:ta, voihan sitä toki fiilis kertoa että seuraavassa kisassa se alue-c on se sopiva luokka... Ihmettelen, mutta mitäpä asia mulle kuuluu. :)

      Ja mitä eiliseen tulee, siellähän se helppo a oli sitä teidän luokkaa helpompi tehtäviltään! Mää olen kovin kiitollinen, että omassa luokassa oli vain yksi keskiravi koko rata leikkaa -linjalla. Se linja on meinaan ihan jonkin verran PITKÄ!! :D

      Poista
    3. No HT.net jää multa usein lukematta, mutta voin kyllä kuvitella minkälaista keskustelun taso on :D

      Mutta ihan tosissaan, kyllä ihmettelen niitä ratsukoita jotka samana päivänä menivät a ja c tai ketkä ylipäätänsä ovat ratsastaneet tällä tai edelliselläkin kaudella aata. Ei kyllä yksikään puoliveriratsu hyppäisi aasta ceehen, ei vaikka luokkaa ei olisi mitenkään rajattukaan ...

      Beessä oli kaksi täyspitkää keskiravia ( ja kaksi vähän lyhyempää), ja niiden kohdalla ajattelin kyllä happeni loppuvan ;)

      Poista
  5. Fiilis on tärkein !
    Ja poni oli hieno !
    Mutta hei, yksi virhe per rata sallitaan, niin ratsastajalle kuin kuvaajalle. Ei voi olla iso (mutta aika ratkaiseva kuitenkin...) moka jos unohtaa painaa videotoiminnosta sitä rec näppäintä... Et sitten saanut radalta kuvia etkä videoa. Sori. Ensi kerralla paremmalla onnella ;)

    VastaaPoista
  6. Hei,
    Sinulle olisi haaste: http://hillamaaria.fitfashion.fi/2014/06/02/11-juttua/ :)

    VastaaPoista
  7. Kerkesitkö kiertämään rataa kertaakaan ympäri ennen kuin sulle vihellettiin lähtömerkki? Katsomoon näkyi jotain keskustelua siinä? Hyvä rata kyllä rikoista huolimatta. Tottiino on niin COOL!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerkesin ratsastaa tuomaripäätyyn ja sitten vihellettiin. Mä olin niin häkeltynyt siitä, että oli pakko kysyä oliko merkki mulle ;) Mutta olihan se... Torsten on halutessaan hieno! :))

      Poista