sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Sunnuntaina

Sateisena vapaapäivänä


Laitoin mustikkapiirakan juuri uuniin. Tuplasin ohjeen, sillä systeri on tulossa kylään. Ei se nyt varmaan ihan puoliä pellillisestä syö, mutta melkein. Mitäpä sitä muutakaan tekisi tällaisena päivänä, kun vettä tulee taukoamatta ja jalassa pitää olla villasukat? Keskellä heinäkuuta. Mikä onni onkaan, ettei ole tullut huhkittua kesäkunnon parissa montaa kuukautta, vain käyttääkseen edelleen samaa kevyttoppista kuin maaliskuussa, bikinien sijaan. 

Odotellessa mahdollisimman vähäsateista hetkeä Torstenin ratsastusta varten - ja voi että oli ihanaa eilen pitkästä aikaa ratsastaa! - tulee vietettyä aikaa netin, kirjojen, lehtien ja sarjojen parissa. Kesäaikaan netti kuitenkin hiljenee, blogeja päivitellään ehkä vähän harvemmin, kun pitäisi olla ihan muualla kuin koneen ääressä. Lainatessani Kalastajan vaimon piirakkaohjetta, tulee aina luettua hänen postauksensa siitä, miten onni syntyy tekemällä. Johanna on kirjoittanut aiheesta sen verran hyvin, etten voi kuin suositella lukemaan (ja tekemään piirakkaa!) tekstin itse. Hänen bloginsa nyt on muutenkin ihan yksi lempiblogeistani hyvän mielen tekstien ja satumaisten kuvien ansiosta. 


Koska suurimmat blogit ovat aika hyvin laajemman lukijakunnan tiedossa, haluaisin antaa teille muutaman lukuvinkin vähemmän mainostetuista blogeista. Sellaisista blogeista, joihin syystä tai toisesta jää koukkuun ja joihin palaa mielellään aina uudestaan lukemaan tekstejä.

Kirjoituksia nelivuotiaasta suomenhevosruunasta Totista, joka on Torstenin puoliveli. Pojissa on värierosta huolimatta paljon samaa näköä ja selkeästi myös muita yhteneväisyyksiä ;)

Nimensä mukaisesti kertomuksia mahtavasta suomenhevosorista.

Upea suomenhevosruuna kilpailee aina kansallisella tasolla asti He A luokissa.

Suomenhevosorin treenejä niin este- kuin kouluratsastuksessa. 

Kertomuksia nuoren piensuomenhevosen matkasta ratsuksi.

Uusi tuttavuus! Elämää hienojen suomenhevosten ympäröimänä, niin kilpailuissa, treeneissä kuin arjessakin.

Niina Kirjorinne kirjoittaa hevosestaan Capitalista, jonka kanssa hän treenaa Carden oppien mukaisesti. Huipputaitavasti selitettyjä, analysoivia kirjoituksia siitä miten asiat voisivat olla. Todella virkistävä kouluratsastusblogi. 

Hyvän mielen-blogi, missä 25 vuotias nainen kirjoittaa hevostelustaan Tukholmassa.

Herttainen lukiolaistyttö kirjoittaa treeneistään upeiden suomenhevosten kanssa sekä omasta tallistaan. 

Tiiti kirjoittaa hevostelustaan rennoin rantein - ja oikeasti hän on lähes poikkeuksetta sijoilla kaikissa kilpailuissa, missä hän käy ;) 


Kivoja lukuhetkiä sinulle! Sadetta pidellessä voisi lukulistalla olla enemmänkin blogeja - mitä blogeja sinä luet? 

24 kommenttia:

  1. Jos kouluratsastus kiinnostaa (muillakin kuin suomenhepoilla) niin itse kirjotan 7v pv ruunasta ja meidän treenailuista ja kilpailuista :) ja ihan siitä arjestakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei suomenhevoset ole mikään pakollinen osa blogia, mielelläni luen muistakin roduista ;) Joten laita vaan linkkiä tulemaan! :)

      Poista
    2. Ohhoh! Mielestäni laitoin linkinkin tohon, mutta ei nähtävästi tullut :D
      Henunelamaa.blogspot.fi :)

      Poista
    3. Noo, ei se oo niin justiinsa ;)

      Poista
  2. Voitolla tähtiin ja puoliverinen prinssi on lemppareitani

    VastaaPoista
  3. Kiva nähdä vaihteeksi hevosblogi (yksi listalla), jolla on oikeinkirjoitus hallinnassa. Niitä tulee niin tosi, tosi harvoin vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kielioppipoliisin elämä on varmasti kurja. Kuten edellinen kommentti vahvistaa. Kiitoskin on negatiivinen. Mun mielestä listalla oli vain mukavia blogeja.

      Poista
    2. Komppaan ylempää anoa. Jäkäjäkä ellikki.

      Poista
    3. Kääks, hyvä että Ellikki löysit luettavaa! Mutta joo, itselläni ei todellakaan ole oikeinkirjoitus kriteerinä lukiessani blogeja. Sujuva kirjoitus ja sisältö ovat tärkeämpiä :)

      Poista
    4. Olipa tökerö kommentti Ellikiltä.
      Olin niin iloinen kun näin tällaisen postauksen jossa annetaan blogeille "mainostilaa" ilman vaatimuksia, tuli oikein lämmin tunne kunnes näin tämän tunnelmanlatistavan kommentin. Kielioppisäännöt ovat hyvä osata, mutta vielä tärkeämpää on osata käytöstavat.
      Hyvän blogin tunnusmerkki ei ole pilkut ja pisteet oikeassa paikassa, vaan ihan jokin muu.

      Poista
  4. Kovin samoista muodostuu omakin suosikkilista... :)

    VastaaPoista
  5. Voi kun tulin iloiseksi, ekaa kertaa kuulen blogini olevan hyvän mielen blogi- iso kiitos! :) ja kiitos lukuvinkeistä, ne ovat aina tervetulleita! Tänne paskan kesän keskelle. Onneksi ei ole edes kesäloma vielä niin ei ihan hirveästi harmita ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no ehdottomasti on, mä tulen tosi hyvälle tuulelle ihastellessa maisemia ja sun ratsastusmuotia :D

      Toivotaan että sun loman aikaan kelit on jo jotain ihan muuta!

      Poista
  6. Jaa täältä niitä yleisöryntäyksiä satelee! :D

    Kiitos ja kumarrus, tässä voisin samalla suositella muutamia mielenkiintoisesti kirjoitettuja silloin tällöin silmäilemiäni tuttavuuksia:

    www.luokki-ja-satula.blogspot.fi (tätä kannattaa selata vähän pidemmällekin, jo ihan kielenkäytöllisestikin hyvin kiinnostavasti kirjoitettu ja otsikointi on sitten ihan oma lukunsa)

    www.lahtoruutuun.blogspot.fi (kun kaikki ei menekään ihan putkeen... täällä myös muutamia hyviä valmennusreferaatteja, äskettäin mm. Science of Motionista erään tutun gigolon kuvalla varustettuna)

    www.puutajaheinaa.blogspot.fi (Science of Motionia suomeksi pohdittuna ja paljon muutakin hyvää ja harkittua tekstiä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lukuvinkeistä, näitä kaikkia tulee säännöllisen epäsäännöllisesti luettua :)

      Poista
  7. Pelästyin jo mihin mun blogi on joutunut kun kävijöitä käynyt enemmän kuin ennen :D
    Olemme otettuja tästä kunniasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ei onneksi mihinkään kovin vakavaan hommaan ;)

      Poista
  8. Oi kiitos tästä maininnasta! :) aika samoja blogeja lueskelen minäkin ;)

    VastaaPoista
  9. Voi kiitos kamalasti Jilla tästä kunniasta! :)
    Ihanaa kesää sinulle ja Torstenille!

    VastaaPoista