perjantai 3. heinäkuuta 2015

Hyppärillä

Joo, ihan oikeasti :)



Torsten on matkustanut tänä kesänä enemmän kuin aiempina vuosina. Ainakin kerran viikossa, välillä useamminkin. Kisareissuja matkoista on ollut vajaa puolet, loput sitten muita hullutuksia. Kuten ajaminen Peuramaalle Minnan estevalmennukseen! Torsten saattaa olla sitä mieltä, että nyt olisi korkea aika ostaa toinen hevonen rinnalle, kun kerta omistaja haluaa nän paljon ratsastaa. Ei varmasti ole sallittua riistää ponia kesän kuumimpana päivänä kuumipaan aikaan vuorokaudesta, kun hän voisi ihan yhtä hyvin olla laitumella :)

Olemme olleet viimeksi hyppytunnilla kolmisen vuotta sitten. Siihen aikaan ja pitkään sen jälkeen meillä on ollut jos jonkinmoista itsetunto-ongelmaa esteillä, sen verran usein sai ratsastaja tehdä kakkua ja harmitella katkenneita puomeja. Pikkuhiljaa ollaan itsenäisesti hypätty kotona yksittäisiä pikkuesteitä silloin  kun on tuntunut hyvältä, ilman minkäänlaisia paineita korkeudesta saatika tyylistä. Välillä olen irtohypyttänyt Torstenia, että se on saanut hypätä ilman ratsastajan häirintää hieman isompia juttuja. 

Vaikka kotona olen hypännyt vain nivelellä, laitoin varmuuden vuoksi isoa kenttää ajatellen pelhamin suuhun. Sekä kuolain että Torsten toimivat tältä osin varsin kivasti. 





Tämä alkukesä on ollut hyppelyissämme selkeä käännekohta. Ei ole enää jännittänyt ihan niin paljon, ei olla menty ihan niin kovaa. Kiitämme kovasti tallimme ponityttöjä, joiden perässä on ollut helppoa ravailla yksinkertaisten estetehtävien ylitse :) Olen usein sanonut, että haluaisin mennä ratsastuskouluun estetunneille, mutta Torstenin saatua hieman itseluottamusta, totesin, että on parempi harjoitella yhdessä. Esteet kun olisivat hyvä lisä koulutreenien ohelle, niin hauskanpidon kuin toisaalta kontrolliharjoitusten sekä takapään lihaksien vahvistamiseksi. Ja voisihan joskus jonkun ristikkoluokankin hypätä ;) 

Mutta jos nyt ensin siihen valmennukseen. Aloitimme tunnin pujottelemalla sarjaesteiden väleissä, Minna halusi nähdä minkälaisessa tasapainossa kuljemme. Emme kovin kummoisessa, emmekä ihan supernotkeinakaan, joten niihin pureuduttiin tarkemmin puomitehtävällä. Tulimme ovaalin muotoisella radalla kahta yksittäistä ravipuomia tehden puomien kohdalla voltit ulospäin ja väistättäen ovaalien päädyissä takapäätä ulos. Ravissa tasapaino löytyi kivasti, asiaan tietysti auttoi oma ryhti. Jännä juttu miten estesatulassa istuessa jotenkin luulee, ettei tarvitse istua samanlaisessa ryhdissä kuin koulusatulassa :D Laukassa vaihdoimme volttien paikkaa ovaalien päätyihin, tötteröiden ympäri, väistättäen edelleen takapäätä ulos. Samaan aikaan piti kuitenkin olla tarkkana ulkopohkeen kanssa, ettei koko kylki ja lavat lähteneet ulospäin. Muutaman kerran tulimme puomille vähän hassusti, mutta muuten tehtävä sujui paremmin kuin olisin ajatellut.



Hups!

Hyppääminen aloitettiin apupuomilla varustetusta ristikosta, mihin tulimme ravilla ja jatkoimme laukalla. Ensimmäinen kerta sujui hienosti, mutta kierrosten lisääntyessä erään kierrokset nousivat ;) Lyhensimme tietä ja pääsimme paremmin oikeaan paikkaan. Toisesta suunnasta tulimme esteelle seilaten kuin valtamerilaiva, jonka jälkeen lyhensimme taas tietä. Torsten meni kyllä, mutta tämän päiväistä kiemurtelua se ei ole kotona esittänyt vähään aikaan. Minnan mielestä Torsten oli huolissaan hyppäämisestä, sillä se selkeästi on puomien kanssa varovainen. Lopputunniksi siirryimmekin tekemään muutaman hypyn heinäpaali-esteelle tallin maastopätkälle. Siihen Torsten sai tehtyä kivoja hyppyjä, mitä nyt ensimmäisellä kerralla kielsi, mutta siitä voi syyttää kuskia. Ei niitä esteitä pitäisi tuijotella ;)






Hahahaa, liioiteltua myötäämistä :D

Juttelimme alustavasti myös kenttätreeneistä, sillä maastoesteiden hyppääminen on hevosille yleensä helpompaa kuin rataesteet. Ensi kerralla treffataan kuitenkin vielä heidän luona, ja katsotaan miten homma etenee. Ei kuulemma olisi mikään mahdottomuus osallistua elokuussa helpoimpaan kenttäohjelmaan ;) Rataesteissä korkeus ei pitäisi olla ongelma, ongelma on löytää tekemiseen rentous ja hyvä draivi. Ja lisää varmuutta meille molemmille.

Viikonloppu otetaan kuitenkin rennoin ja varmoin ottein helteistä nauttien. Niin toivottavasti sinäkin siellä :)

18 kommenttia:

  1. Hei miten hauskaa! Vielä susta kenttäratsastaja kuoriutuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, olisihan se hauskaa :D Mutta katsotaan nyt miten treenit lähtee kulkemaan!

      Poista
  2. Haha, ihana Torsten! Näyttää niin muhkealle noissa kuvissa ja vatsalihakset käytössä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, muhkea on paljon parempi sana kuin läski, Torsten kiittää :D

      Poista
  3. Viimestään sit syksyllä susta tulloo kunnon kenttäridaaja ;) ja voi miten tärkeä tortsukka on tokassa kuvassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellaki tulloo! :D Mut hei Tortsukka ei kyl nyt tykänny uuest nimest :D

      Poista
  4. Kuva nimeltä Hups oli ihan upea !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo, tollaisen etujalan venytyksen kun saisi kouluratsastukseenkin - ja ehkä vähän niitä takajalkojakin mukaan ;)

      Poista
  5. Torsten on niin tekevän ja keskittyneen näköinen. Ilmeisesti Torsten kuumuu esteillä? Onko Torsten sellainen, että jos jokin asia jännittää, niin vauhtia tulee hippasen enemmän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä hippasen tulee vauhtia kun ponnya jännittää. Maastossa, esteillä ... Eläinlääkäreiden neulatreffeillä ... :D Se on se luontainen pakoreaktio!

      Poista
  6. Hyvin teillä esteetkin sujuu :)
    Onko Torstenin kuva muuten luvallisesti täällä: http://finnhorse.tumblr.com/post/122276548455/finnhorse-gelding-sumun-tottiino ? Ajattelin vaan kysästä, jos onkin kopioitu ilman lupaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei olipas hienot sivut, kiitos kun linkkasit ! Ja joo, siis perjaatteessa luvatta nuo tuolla on, mutta nyt on sen verran hienossa seurassa mun pojat (siellä oli enemmänkin kuvia), että menkööt ... ;)

      Poista
  7. Hahah, onpa hauska toi hups kuva. :DDDD Ihana huopa muuten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toi huopa on ihan huippu! Pysyy paikallaan ja on hyvännäköinen :)

      Poista
  8. Voi miten hauskaa! :) Jatkattehan hyppäämistä, eikös?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatketaan ehdottomasti! :D Tästä se lähtee!

      Poista
  9. Ihana Torsten <3 Oletko ikinä miettinyt muuten hankkia lämminveri-rotuja, kun suokit on "kylmäverisiä" itseäkin muuten viehättää kylmäveriset enemmän kuin lämpimät ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä olen :) En oikeasti ole mikään varsinainen suomenhevosihminen - reippaasti yli puolet suokeista on sellaisia, mitä en katso kahdesti :D Puoliverisissä niitä on tietysti vielä enemmän ... Mutta kyllä, jonain päivänä ostan itselleni GP kilpurin - tai jotain sinne päin ;)

      Poista