torstai 2. heinäkuuta 2015

Peilitreeniä

Maneesilla hellepäivän kunniaksi


Ratsastuksen apuna peilit ovat vähän sellainen juttu, että jos niiden edessä ei ole koskaan ratsastanut, ei tiedä mistä jää paitsi. Kun kerran pystyt oikea-aikaisesti korjaamaan hevosen tai oman virheesi peilin avulla, on muuten ihan satavarmaa, että moista mahdollisuutta toivoisi päivittäiseen ratsastukseen.

Tänään pakattiin Torsten koppiin ja ajeltiin Peuriksen maneesin täyspitkien peilien eteen. Kyllä oli helppo katsoa, koska väistöt ovat riittävät, milloin turpa on suorassa ja miltä se oma röhnötys taas näyttääkään. Kummasti oma istuntakin muuttuu hieman siistimmäksi, ryhdikkäämmäksi, kun ei kestä katsoa peilistä tuijottavaa perunasäkkiä :D Pääasiassa keskityinkin fiilistelyyn, omaan tekemiseen ja ponin nopeaan korjaamiseen. Siirtymisten, ravikokoamisten sekä -lisäysten ja pohkeenväistöjen kautta loppua kohti tuli kivoja pätkiä. Näitä treenejä lisää - sitä paitsi, muu Suomi saa poikkeuksetta nauttia auringosta aina kun me suunnataan maneesille ;) Torsten sentään vietti loppuillan ulko-ilmassa laitumella, mutta allekirjoittanut hengaili toisella maneesilla ;) Siitä lisää vähän myöhemmin ...








 

Keskityin enimmäkseen ravityöskentelyyn, ja pidin laukat mukana treenissä lähinnä siirtymisten avulla. Eilinen hieronta paljasti, että vasemman laukan pahentunut vinous johtuu mitä luultavammin satulasta. Onneksi ensi viikolla saadaan vihdoin satulasovittaja ja toppaaja paikalle. 

Huh, nyt saa riittää! :D

Psst. Oletko jo nähnyt tämän? ;)

Coming soon - can't wait !! :D

12 kommenttia:

  1. Onpa ihanan näköinen pohja tuolla maneesissa! :) Ja hyvältä näytätte!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toi pohja on ihan luxlux, siinä on niin kiva käydä treenaamassa!

      Poista
  2. Miten sä olit taas yksin(?) tuolla maneesissa, eikö siellä pitäisi olla hirveä ruuhka? Upea paikka!
    Näytätte kyllä hyvälle ratsukolle ja blogitallin videomainos saa toivomaan että sarja tulisi pian ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska normaalijärkiset ihmiset ratsasti ulkona ;) Mä halusin vartavasten peilien eteen, siksi mentiiin maneesille.

      Sarja tulee kyllä piakkoin ulos, jännittää! :D

      Poista
  3. Onhan sitä hellettä siellä maneesissakin.;) Tänään olin maastoestetreenissä, ja tuli todettua, että hemmetin paksuja ja kuumia nuo turvaliivit. Näky treenin jälkeen oli varmasti ilo silmälle, 8 hikimärkää ja väsynyttä tyttöä huutaa naurusta kahviossa ja mättää leipää ääntä kohti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä kun töitä ruvettiin tekemään, mutta kiviseinät pitää tilan onneksi ulkoilmaa viileämpänä :)

      Turvaliivit on kyllä oikeasti tosi epämukavia. Tai siis, mä olen viimeksi käyttänyt sellaista yli kymmenen vuotta sitten, joten onhan ne tietysti siitä kehittyneet jonkun verran ;D

      Maastoestetreenit olisi niin parasta! Kuulostaa ihanalta :)

      Poista
  4. Peilit on kyllä mahtava keksintö, miksi niitä ei ole enemmän Suomessakin kenttien reunoilla?
    Tulipa vain mieleen muisto muutamien vuosien takaa, kun olin harjoittelussa Englannissa, ja sain päivittän kouluvalmennusta. Ensimmäisen tunnin jälkeen en kehdannut enää katsoa itseäni peileistä, ja tätä jatkui varmaan 8. viikolle saakka. Kymmenestä viikosta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Perustat pilareille pitäisi tietysti olla tosi hyvät, ettei peilit pääsisi maan routiessa liikkumaan... Mutta olen kyllä jonkun verran niitä googlaillut ihan mielenkiinnon vuoksi.

      Haha, oliko sitten yhdeksännellä viikolla erinäköistä menoa? ;)

      Poista
  5. Haha, peilien edessä ratsastaminen on kivaa! :-) Toi vaikuttaa kiinnostavalta, tulispa pian. 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, armotonta mutta tosi hyödyllistä!

      Joo, kauhusta kankeana odotan ensimmäistä jaksoa ;D

      Poista