torstai 9. heinäkuuta 2015

Muutaman sentin heitto

Kun puitteet ovat kunnossa, eli kenttä kesäasussa, on ratsastaja joko liian kiireinen kesärientojen välissä ratsastamaan – tai hevonen ontuu. Tällä kertaa meitä vaivaa tuo jälkimmäinen syy. Ensimmäinen vaihtoehto olisikin ollut liian kiva. 

Ontuminen on tietysti tässä tapauksessa aika vahva sana, tahdittaminen olisi ehkä osuvampi. ”Kun se tahdittaa kaarteissa noin, sun pitää olla tarkkana että annat itse selvän tahdin hevoselle”, sanoi Minna viime viikon hyppärin alussa. Mutta eihän mun hevonen koskaan tahdita … Päivää aikaisemmin, parhaalla mahdollisella pohjalla maneesissa viimeisissä lisäyksissä äitini kysyi, että tahdittaako se? Hevoset eivät tahdittele huvikseen. Syitä tahdittamiseen on kaksi; toinen niistä löytyy satulan päältä. Toinen täytyy löytää hevosesta - ja hoitaa kuntoon. Epäilen, että useissa tapauksissa kyse on molemmista.  

Kun tähän vielä lisätään Laakson kovalla pohjalla liikkumisen haluttomuus, mikä varmasti menee myös osittain ratsastajan jännityksen piikkiin, täytyy todella ryhtyä pohtimaan, missä on vikaa. Kun toukokuussa jouduimme jättämään yhden valmennuksen väliin Torstenin ontuessa, se sai lomailla viikon jonka jälkeen eläinlääkäri tuli tekemään ontumatutkimusta. Puhtaasti liikkuvasta hevosesta ei tietenkään löydetty mitään, ja treenit sekä kilpaileminen ovat jatkuneet normaalilla tavalla. Hierottavana Torsten on ollut usein, sillä se on ollut normaalia enemmän jumissa. Syyksi epäsopiva satula (ratsastuksen lisäksi) ja toppaajalle soitto.

Viime viikolla, hyppytreenin jälkeen äitini jäi katsomaan Torstenin kavioita. Jalat ovat muuten hyvännäköiset, viileät ja kuivat, mutta oej kavio näyttää hassulta. Sen kanta on muutaman sentin matalampi kuin vasemmassa etujalassa. Nappasin kavioista kuvat ja lähetin ne taitavammille katsottavaksi. Kengittäjämme saapui paikalle viidentoista minuutin päästä soitosta korjaamaan tilannetta. Kevään ja kesän ajan jatkuvasti irtoillut etukenkä on varmasti osasyynä kavion kannan väärään asentoon. Torstenille tehtiin eteen rolleri ja laitettiin koon isompi kenkä jalkaan, jotta kanta saisi tukea.


Oej kanta on huomattavasti matalampi. Nämä kuvat on otettu ennen kengittäjän käyntiä.

Viikonloppu otettiin kevyesti, sillä ellän mielipide oli, ettei hevosta pitäisi liikuttaa kuin kovalla alustalla suoraan, ennen kuin kannan saisi nostettua ylös. Matala kanta rasittaa syväkoukistajajännettä, jonka toinen pää kiinnittyy vasta kavion sisällä, kavioluun pohjaan. Kun kanta on matala, on jänne jatkuvasti venytettynä. Tästä pääset lukemaan hyvin havainnollistavaa tekstiä hevosten erilaisista jalkavaivoista ja niiden hoidosta.

Nyrkkisääntönä pohjien kanssa on, että kovalla hoidetaan jänteitä ja pehmeällä niveliä. 

Niin paljon asioita selittyy näillä hassuilla senteillä; jo sentin ero hevosen kavioissa heijastuu isona lihasjännityksenä lapoihin. Kun toinen kanta on matalampi, eli säde lähempänä maata, ei hevosen ole kuitenkaan miellyttävä liikkua kovalla pohjalla, se sattuu.

Maanantaina sain kuin sainkin paikalle vierailevan kengittäjän omamme ollessa lomalla. Samaan aikaan Torstenilla oli satulantoppaaja paikalla, nyt pistetään kerralla kaikki kuntoon ;) Torsten sai oejalkaan kiilapohjallisen, joka nosti kantaa ylemmäs suojaten samalla herkkää sädettä. Torstenin oma koulupenkki lähti myyntiin kapeutensa vuoksi, ja kokeiltavaksi jäi Sandgrinham sekä omasta pyynnöstäni joustorunkoinen Trekker. Molemmat kivoja vaihtoehtoja, joita meillä on muutama viikkoa aikaa kokeilla. Tosi helppoa hevosella joka seisoo lähinnä laitumella.

Torstenista kuoriutui pohjallisen avulla ruotsalainen yksisarvinen :))

Toppausta ja kengitystä - Torsten tykkää olla kaikkien naisten keskipisteenä ;) Ontuma säikäytti, sillä se vaikutti hyvin paljon samalta, kuin Torstenin nuoruusvuosien ontuminen. Silloin sitä kesti 1,5 vuotta, mutta erilaisten leikkausten, toimenpiteiden, vaihtoehto/tukevienhoitojen sekä lopetustuomion jälkeen Torsten kuntoutui. Lue koko sairaskertomus täältä.

Tiistaina Torsten tuli laitumella vastaan varsin vinosti kävellen, mutta suoralla ja kovalla pohjalla juostessamme ei alun haparoinnin jälkeen liikkeessä ollut mitään vikaa. Eilen keskiviikkona kävimme maastakäsin kävelyllä, jonka jälkeen pyöräytin Torstenin liinassa. Ulkojalkana oej ottaa edelleen sentin lyhyempää askelta kuin vasen. Nyt syy näyttäisi tulevan ylempää, lapojen seudulta, mutta ehkä minä en ole paras diagnosoimaan yhtään mitään. Olisi kuitenkin lohduttavaa ajatella, että jos toinen jalka on ollut "lyhyempi" jo pidempään (toukokuu?), kestäisi hetken ennenkuin hevonen tottuu muutokseen, vaikka se olisikin tapahtunut parempaan suuntaan. 

Tänään Torsten hoidetaan ensimmäistä kertaa kraniosakraalihoidolla ja iilimadoilla. Kääks! Puhtaita askeleita odotellessa, kuulisin mielelläni samantyylisistä vaivoista ja erityisesti niiden hoidosta :) 

23 kommenttia:

  1. miten sä näät 1cm eron askeleen pituudessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä oppii vuosien saatossa katsomaan oman hevosen liikkeitä sillä lailla, että pystyy tunnistamaan pienetkin erot normaaliin liikkeeseen :)

      Poista
  2. Onko teidän kengittäjä Jonna? Käy meillä ja näyttää ainakin samalta :D

    VastaaPoista
  3. Voi harmi, ihmettelinkin kun ei teitä näkynyt Övergårdin lähtölistoilla? Toivottavasti kannan nosto normalisoi tilanteen nopeasti. Nuo on hankalia kengittäjälle jos tulee usein irtokenkiä, mutta haluaa välttää ahdasta sovitusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo, valitettavasti jouduin peruuttamaan meidän lähdöt. Niin, siis me oltin ilmoittauduttu myös lauantain ristikkoluokkaan :''D (siinä saa oolla avustaja mukana :''DD)

      Samaa toivon minäkin - ja ihan totta, ei mikään helppo nakki kengittäjille löytää se vähiten huono vaihtoehto jos hevonen heittelee kenkiään harvase viikko.

      Poista
  4. Torstenille paranemisia!
    Kuka sulle käy toppaamassa paikan päällä? Käyttikö vanua vai villaa? Tarvitsisin toppaajan joka tekee tallilla ja käyttää villaa -ja mielellään hyvä työnjälki;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torsten kiittää!

      Meillä kävi täällä Maria Paavola (http://www.mariapaavola.com/), hän toppaa myös paikan päällä ja villalla. Vaikutti todella osaavalta, mutta tietysti en ole vielä päässyt kokeilemaan kunnolla satuloita, joista toisen hän toppasi Torstenille sopivammaksi.

      Poista
  5. Paranemisia Tortulle! :D Nää on aina näitä hevosten omistajien ongelmia ://

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina vaan paranee nää lempinimet :D

      Ja sanos muuta, ihan mälsää!

      Poista
  6. No höh, paranemisia Torstenille!

    VastaaPoista
  7. Toi on kyllä jännä miten pienet asiat vaikuttaa koko hevoseen! Mutta paranemisia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta. Kaikki on niin pienestä kiinni - hevoset on kyllä rakennettu kummallisesti!

      Poista
  8. Meillä on vähän samantapainen tilanne päällä kengitysvirheen johdosta, palaan aiheeseen tuonnempana. Jos englanninkielinen teksti ei haittaa, täältä löytyy asiantuntijan tekstiä aiheesta:

    http://www.drkerryridgway.com/articles/article-hl-heel.php

    https://www.facebook.com/Drkerryridgway?fref=nf

    Tämä ell on aivan loistava, vietin juuri viikonlopun hänen kurssillaan ja siellä tutkittiin hyvin syvällisesti hevosten liikettä, liikevirheitä ja tätä erikantaisuuttakin. Kurssin kruunasi Carden ja Manolo Mendezin asiantuntijuus ja analysointi! :D Tämä liikkeen ymmärtäminen ja kaikki oheisvaikuttajat kavioista lähtien on kyllä muutaman elämän mittainen savotta ymmärtää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos artikkeleista, ei haittaa vaikka on englanniksi! Täytyy vain paneutua niihin ajan kanssa että varmasti ymmärtää oikein - tosin niin täytyisi tehdä myös suomenkielistä kavioita koskevaa artikkelia lukiessa ... :D

      Odottelen myös sun tekstiä, voi miten tylsää että teillä on samantapaisia ongelmia. Ja tietysti odottelen sitten juttua viikonlopun annista, kuulostaa hyvältä!

      Poista
  9. Höh, voi miten kurjaa! :( Toivottavasti tilanne korjaantuu nyt tuolla kengitysmuutoksella ja satuloistakin löytyy sopiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta!

      Eilen oli kyllä tosi hyvä ratsastus pitkän tauon jälkeen, tänään katsotaan oliko se vain tuuria :))

      Poista
  10. Onhan noissa kannoissa melkoinen heitto, mutta minusta näyttää enemmän siltä, että vej:ssa on kantaa vähän liiaksikin. Toki kuva on sen (sivuttaisen varvasakselin) arviointiin siinä mielessä huono, että hevonen ei seiso paino molemmilla jaloilla tasan, joten se voi valehdellakin. Lisäksi pitäisi näkyä koko raaja aina lapaa myöten, jotta varvasakselin voisi arvioida luotettavasti joten tämä nyt on tämmöistä diipadaapaa, kunhan kirjoittelen :)

    Toinen huomio pistää myös silmään: Vej ruununraja on sisäsyrjältä hiukan koholla, joka kielii siitä että seinämälle tulee epätasaista kuormitusta (kannatinpinnan vuolu ollut epätasainen). Pienimmillään pelkkä kosmeettinen haitta, isoimmillaan johtaa kavion halkeamiseen.

    Suo anteeksi, kengitysseppänä tarkkoja kaviokuvia analysoi mielellään... ehkä vähän liiankin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos näistä analysoinneista. Oma tietämykseni hevosen kavioista on niin vähäistä, että varvasakselit ja muut ovat oikeasti ihan hepreaa. Mutta saapahan ajattelemisen aihetta - ja olen samaa mieltä, että vej kanta on melko korkea...

      Poista
  11. Kirjoitit "säde lähempänä maata, ei hevosen ole mukava liikkua, sattuu". Säteenhän juuri kuuluukin osua maahan joka askeleella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojuu, se on totta, kirjoitin hieman epäselvästi :)

      Poista
  12. Miten et ole huomannut eroa kavioissa aiemmin? Tuohan nyt on niin selvä, että luulisi viimeistään kavioita putsatessa tai sitä irtokenkää takaisin lyödessä huomaavan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sanos muuta. Tai no, niitä irtokenkiä en ole kyllä itse lyönyt takaisin, mutta joo...

      Kalliit oppirahat.

      Poista