lauantai 17. elokuuta 2013

Sateinen kisapäivä

Hidas aamu, rauhallinen Torstenin puunaus ja nokka kohti Karjalohjaa, Raution tallin pikkukisoja. Tatktiikkanani oli tällä kertaa "kopista radalle", mutta se ei ihan onnistunut. Aikataulut olivat pettäneet ja pääsin starttaamaan miltei 1,5 tuntia alkuperäisestä ajasta. En kuitenkaan verytellyt ravissa ja laukassa kuin kymmenen minuuttia, ja sitten oli näytön paikka. Olisiko uusi aseeni - astetta pidemmät kannustimet - tarpeeksi tehokas, onko viikon sisään kolmesta valmennuksesta otettu mitään opiksi? 


No olihan niistä. Torsten aloitti radan hyvin, mutta alkutervehdyksestä lähdettiinkin sitten pää pystyssä kiemurrellen, ja tällä tavoin ravattiin pitkän sivun puoleen väliin asti - poni ilmeisesti olisi halunnut tervehtiä tuomaria paremmin ;) Kun pahin, mitä radalla voi vaan tapahtua oli jo tapahtunut, ei meillä ollut enää mitään hävittävää. Niinpä rentouduin (melkein kokonaan), ja rupesin oikeasti ratsastamaan; pistämään ponin kunnon liikkeeseen ja silti ryhdikkääksi. Muutamasta lävistäjästä tulin uralle liian aikaisin, mutta noin niinkuin muutoin, rata oli siisti.

Ratana oli HeB FEIn kenttäkilpailuohjelma poneille




Paperissa numerot vaihteli viiden ja seitsemän välillä, ja ensimmäisen kerran sain omasta asennostani myös seiskan. Myös yksi meidän laukkavolteista oli seiskalla arvioitu, ja siihen olen erittäin tyytyväinen. Paperissa ei lukenut kertaakaan "energisemmin" tai "etupainoinen", niin kuin niin monissa muissa viime kilpailujen arvosteluissa on lukenut. Loppuprosentit olivat 63, 965 ja toinen sija! Mahtava fiilis - litimäristä vaatteista huolimatta ! :) 

Käytiin jälleen ihmettelemässä vettä ...

... jossa Pätkis oli jälleen rohkeampi! :)


Hirmuisen suuria aaltoja täällä tänään ... :O


Nyt, mäkkimättö tuhottuna, päiväunet nautittuna, Breezeri korkattuna ja sauna lämpimänä jatkuu lauantai-ilta :) Loistavaa lauantai-iltaa myös sinne! 


P.s. Suuret Onnittelut Heidi ja Korkki. Vitsi te olette uskomattomia!

16 kommenttia:

  1. Hirmu paljon onnea!!! Hienosti menny Ponny! Tänne sitten vaan uimakouluun heppaset kun teille sopii ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyy todellakin katsoa pikaisesti joku sopiva päivä kalenterista! :)

      Poista
  2. Onnittelut teille! Hienot prosentit ja ahkerasta treenauksesta pitääkin saada tuloksia, joten ihan oikeaan osoitteeseen meni ruusuke :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Viikon sisään on kyllä tullut käytyä valmennuksissa todella lompakkoa riipaisevan paljon :D

      Poista
  3. Upeeta! Isot onnittelut, taktiikka verryttelyn suhteen on ilmeisesti löytynyt/löytymässä. Samaa rataa jatkamalla pääsette pian haastamaan Heidin ja Korkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, tuskinpa vaan ;) Ja verkkataktiikka on kyllä jatkossakin sama, mitä vähemmän, sen parempi.

      Poista
  4. Hieno homma! Onnitelut!

    VastaaPoista
  5. Onnea J&T !


    Eilisessä vesisateessa seisominen oli kaiken märän kurjuuden arvoista, ihan huippua oli nähdä miten röyhkeän ponisi törkeän sikamaisesta radan alun porsastelusta huolimatta sä et hyytynyt tai luovuttanut, vaan ratsastit radan hyvällä energisellä sykkeellä ja pistit ponin liikkumaan tavalla joka taatusti yllätti ponin todella ikävästi ;) Ja hyvä niin :)

    Kaikki mahdolliset pojot sulle !


    VastaaPoista
  6. Onnittelut,hienot %.
    Miten olet päässyt Heidin valmennettavaksi,on ilmeisen hyvä opettajana ja ratsastajana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Oli kyllä tähän asti meidän parhaat prosentit B-tason radasta :)

      Vuosia sitten pääsin Heidin valmennuksiin Suoran kautta. Jotenkin sattuman kautta nykyisin, Korkki ja Heidi on välillä käyneet meidän maneesissa treenaamassa ja Korkin omistajan kautta aika pitkälle on nämä valmennukset saatu sovittua :)

      Poista
  7. Onnea hyvästä suorituksesta! :)

    VastaaPoista