sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Teiniängstiä

Enkä puhu nyt itsestäni (vaikka ei kai mua teiniksi voi enää sanoakaan), vaan nuoremmasta poni Torstenista. Kamalaa kiukuttelua karsinassa, murjottamista, jyräämistä ja huomion keräämistä. Töihin meno vähän piristi ja työt sujuivatkin hyvin. Aika rentoa ja letkeää, ja isoa ravia. Muutamaa kierrosta enempää en uskaltanut ravata, joten päästin ponin vapaaksi maneesiin. Samalla testasin, mille maneesin pohja tuntuu juosta. Tallimme porukka osallistuu SRL ratsastajan kunnonkohotuskisaan, jossa kunto testataan juoksemalla 1500 m. Ensi viikonloppuna on ensimmäinen testaus, ja aikaisintaan puolen vuoden päästä toinen. 



Vähäks mä oon söpö, ota nyt se kuva! 

No, itse juokseminenhan oli aivan tuskaa, mutta pohja olikin ihan hyvä. Koko matkaa en voinut juosta, kun poni sekosi täysin! Ensimmäisen kierroksen se katseli, että mitä v*ttua tuo hullu tekee, mutta sitten hulluus iski siihenkin. Se riehui kuin viimeistä päivää! Reppana, ei ymmärtänyt sitten yhtään :D Ja toki ihana äitini otti videolle, kun juoksen ympäri maneesia... Kiitos paljon, onneksi Torsten kuitenkin näkyy videossa enemmän!!


Into oli järkevä oma itsensä, lumikasoja kyttäili alkukäynneillä maastossa ja takaovea mukavasti maneesissa ;) Herra oli kuitenkin yllättävän hyvä ratsastaa, sain avut melko hyvin läpi ja jalat liikkuivat isosti. Eilinen reipas kävely on tehnyt hyvää! 

Huomenna töihin, mihin tämä viikonloppu katosi? Onneksi seuraavaan ei mene kauaa :) Mukavaa alkavaa työviikkoa teille!

8 kommenttia:

  1. Torsten on kyllä niiiin ihana <3

    Äkkisiltään kyllä luulis, että maneesin pohja olis juoksemiseen tooooodella raskas, mut ehkä oon ennakkoluulojeni vanki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, se on <3 Mä puhun tietysti omasta Torstenista, kenestä sä? ;)

      Joo, epäilin minäkin, mutta oikein hyvä alusta oli!

      Poista
    2. Mä voin helposti puhua molemmista :D

      Poista
  2. Niin helppoa on sekoittaa pienen ponin pää :)
    Torsten <3



    VastaaPoista
  3. Reppana ihan hämmentyneenä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se oli kyllä jännä reaktio. Oisin kuvitellut että se vaan hengaa...

      Poista