torstai 14. helmikuuta 2013

Hiljainen Ystävänpäivä

Laukaan eilisiltaiset tapahtumat pysättävät ja hiljentävät hevosharrastajat ympäri Suomea.

Pieni ratsastajatyttö on menehtynyt, useita loukkaantunut. Hevosten kohtaloa suree moni.

Elämää ei voi ennakoida eikä varmistella, kenenkään syyttely tai jossittelu ei tapahtumaa poista. Onnettomuudet tapahtuvat varoittamatta. Pyytämättä.
Ja niiden jälkeen on surun, selviytymisen ja uudelleen rakentamisen aika.
 
Jokainen maneesin omistaja/huoltaja/käyttäjä kantaa tällä hetkellä huolta oman harrastusympäristön turvallisuudesta. Onnettomuustutkintalautakunta yhdessä viranomaisten kanssa selvittää parhaillaan katastrofin syitä ja ennen kaikkea sitä millä toimilla onnettomuudet voidaan tulevaisuudessa estää. Tuntuu että kattorakenteiden romahtamisesta on tullut jokatalvista arkipäivää joka hyväksytään osana elämänkulkua ja asia unohdetaan kun uudet uutiset täyttävät lööpit.
 
 
Kevättalvella -10 rakennettiin silloisen lähimaneesin katto uudelleen sen romahdettua. Silloin onneksi selvittiin ilma ihmis- tai eläinvahinkoja ja kuvan oton aikaan harrastaminen oli jo turvallista kaikille osapuolille.

 

Kuitenkin syvällä keskisuomessa on talliyhteisö jonka elämä on peruuttamattomasti muuttunut. Toivotan omalta osaltani lämpimät osanotot kaikille asianosaisille.


Eilisten uutisten jälkeen on tämä Ystävänpäivä hyvä hetki muistaa sanoa kaikille lähimmille ja rakkaille, niin kaksi kuin nelijalkaisille; Olette tärkeitä. Pidetään huolta toisistamme. Nyt ja aina.

-Jilla-

8 kommenttia:

  1. Hiljaiseksi veti tämä uutinen.
    Hyvää Ystävän päivää myös sinulle.:)

    VastaaPoista
  2. Sitä helposti unohtaa miten kiitollinen saa silloin olla kun elämä on tylsää ja turvallista arkea.

    Pitäisi muistaa elää niinkuin jokainen päivä olisi (ei kaupallinen) Ystävänpäivä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttua ja turvallista, siinä on ihan hyvä joskus pysyä!

      Poista
  3. Ihan kamala onnettomuus, ei halua edes käsittää... ;( täälläkin vietettiin aika hiljaista ystävänpäivää ja sytytettiin kynttilä ikkunalaudalle. Tosiaan, tällasten tapahtumien jälkeen kyllä herää miettimään elämää; se voi päättyä niin äkkiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kaikki voi olla ohi niin pian, ettei sitä voi ymmärtää. Itsellä aamupäivä töissä meni kyllä kyynel silmäkulmassa, kun vihdoin tajusin tilanteen. Vaikka radiosta tästä jo eilen illalla kuulinkin (maneesissa), ei sitä jotenkin käsittänyt ennen kuin oli nukkunut yön yli. Voi olla, että mukana olleilla ihmisillä ja toki eläimilläkin menee aika monta yötä enemmän tilanteen käsittämiseen...

      Poista
  4. Kamala onnettomuus, mutta kauniisti kirjoitat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Eihän se ketään auta, mutta ihmiset on luonnostaan kiinnostuneita asioita. Tämä on allekirjoittaneen tapa yrittää tukahduttaa pahaa oloa tapahtuman johdosta.

      Poista