torstai 12. heinäkuuta 2018

Torstenin dressagetreenistä

kuvia ja kuulumisia


























Eilisestä helletreenistä kuvia - Torsten oli aika makee. Kahden päivän ajan se on tanssahdellut kentällä niin että hiki on virrannut molemmilla mutta palkkioksi on istahdettu puutarhaan töiden jälkeen nauttimaan kylmästä juomasta ja (liian pitkästä) nurmikosta. Kentällä on tehty ihan perusjuttuja, kun hieman on tuo vyötärönlinja kadoksissa ja aika vähän on viime aikoina tehty kunnon jumppaa, tässä kun on ollut kaikenlaista. Avotaivutuksia, siirtymisiä askellajien välillä ja sisällä; etenkin ravissa. Ei hitsi kun joku joka osaisi näyttäisi ponille, mitä tarkoittaa passage. Se on niin lähellä! Mutta kuitenkin omien taitojeni ulottumattomissa. Suhteellisen onnekasta omistaa itseä niin paljon taitavampi hevonen.

Clancy on jäänyt kauniisti tarhaan odottamaan, kun Torsten on tehnyt töitä aamupäivisin. Tarhan aidan korotus parillakymmenellä sentillä toi mielenrauhan ja Clancy on tyytynyt lähinnä hirnahtelemaan tarhastaan ja keskittynyt pääasiassa heiniin ja Peikon seuraan. Fiksu poni! 

Viime päivät ovat menneet rytmillä Torsten, Peikko, Clancy. Sama järjestys kuin iltapuurojen jaossa ;) Keskimmäisen kanssa on lähinnä puuhattu puutarhajuttuja, poni on ollut mukana kitkemässä ja tehnyt erityisen tarkkaa työtä nyhtäessään ruohoa puiden ympäriltä. Yhtenä iltana se oli käsihevosena kärryhevosen matkassa ja oli taas melkoisen tohkeissaan ihan omista retkistään ;D

Viimeisenä vuorossa oleva Clancy on käynyt kahtena päivänä maastossa. Ensimmäisellä (talutus)reissulla oli varmuuden vuoksi mukana luottohevonen naapurista sekä kaksi taluttajaa hurjalle nelivuotiaalle. Yli tunnin lenkillä kohdattiin useita autoja sekä päriseviä ruohonleikkureita mutta ponin mielestä hurjinta oli isot kivet metsässä. Koska ensimmäinen lenkki meni reippaasti, nostettiin eiliselle lenkille vaikeusastetta. Clancy pääsi käsihevoseksi kärryhevosen matkaan! Taaskaan ei mitään ongelmia joten lyhyt reissu riitti; kärryhevonen jatkoi pidemmälle lenkille ja me suuntasimme takaisin kotiin. Kyllähän aikuisetkin hevoset vähän ihmettelevät kun lenkillä lähdetään eri suuntiin, mutta hienosti Clancy keskittyi taluttajaan ja tämä ihana taluttaja naapurista teettikin ponilla oikeaa aivojumppaa. Clancy kävi mm katolla varustetulla bussipysäkillä, tutki oman puutarhan kasvihuoneen lähietäisyydeltä ja toimi kaikessa moitteitta. Siinä on kyllä niin viisas nuori hevonen. On melkein vaikea kuvitella että kaikki se elämänilo ja uteliaisuus ja eteenpäinpyrkimys katoaisi siihen paikkaan kun satula laitetaan selkään tai kärryt perään.

Tänään on kuitenkin ollut ihan liian kuuma kentällä pyörimiseen ja Clancyn aivoillekin lepopäivä on ollut paikallaan. Aamulla kengittäjä taikoi sille uudet kengät jalkaan, Peikko on jatkanut töitään puutarhassa ja Torsten pääsi parhaassa suomenhevosseurassa puolentoista tunnin lenkille metsään. En kerännyt ohjia lenkillä kertaakaan käteen; on Torstenistakin kuoriutunut oikeassa seurassa oikein mallikelpoinen maastoratsu. 

On tässä tullut vitsailtua, että miten sitä ikinä missään töissä kolmen hevosen hoitamisen jälkeen ehtii käymään ;) Etenkin kun ponien lisäksi on kaikenlaisia pieniä projekteja jatkuvasti käsillä. Viime päivinä hauistreeni on hoitunut lastaamalla ja purkamalla reilu kolmisenkymmentä neliötä betonilaattoja pihalle pinoon; jos vaikka poneille vähän laatoitettua ulkovesikarsinaa rakentaisi, nyt kun lämminvesi on vihdoin (halleluja!) saatu alapihallekin. 
Heppatyttönä aika usein tulee punnittua tavaroiden painoa rehusäkit mielessä eikä mennyt kolmekymmenen kilon veikkaus pahasti pieleen, 28 kg per laatta teki loppuvaiheessa jo vähän käsivarsille tiukkaa. Ja siihen muutaman tunnin kitkemistalkoita, aitojen fiksausta, parvekkeen pesua, pari kuutioita polttopuita ja kotona pesukone on pyörinyt aamusta iltaan. 

Todennäköisesti loppuviikko vietetään rennommissa merkeissä; sadetta sääennusteessa, poneille vapaa ja itselle lupa lukea kirjaa sohvalla, vaikka koko päivän. Rentoa alkavaa viikonvaihdetta ♥️

2 kommenttia:

  1. Odotan aina postauksiasi, olen aivan koukuttunut blogiisi. Torsten on hieno ja teidän yhteistyö niin helpon näköistä ❤️

    VastaaPoista