tiistai 24. lokakuuta 2017

#meidänhihs

Yhteistyössä Helsinki Horse Shown kanssa

Myönnän, hengasin hallilla viisipäiväisen superurheilu- ja showtapahtuma Horse shown aikana tasan kahtena päivänä, sattuneesta syystä. Erityisesti lauantaina harmittelin tallia maalatessa, etten päässyt näkemään kun ulkolaiset saivat testata kuinka kulkee suomenhevonen esteradalla, tai hienoksi kehuttua Suomi100-showta, tai kouluratsastusluokkia. 

Sunnuntain päänäytös oli onneksi jokaisen hetken (ja parkkisakkojen) arvoinen; muutama tunnelmakuva, olkaa hyvä!



Sekä perjantai-iltana että sunnuntaina katsomot olivat ennätystäynnä!

Seurasin ensimmäistä kertaa myös esteratsukoiden veryttelyä. En ehkä enää koskaan ikinä valita, jos kentällä tai maneesissa on samaan aikaan muutama muukin ratsukko. Veryttelyareena oli kuin katrillia olisi katsonut! Jokaisella oli tilansa ja paikkansa - vaikkei sitä tilaa varmasti liikaa ollut - ja jos joku pari nyt käveli vierekkäin jutustellen niitä näitä ennen keskituloisen suomalaisen vuosipalkan arvoisen ykköspaikan, eli world cupin osakilpailun voiton tavoittelua, niin mikäs siinä. Chillisti vaan! Mietin vaan, että voisi muuten kuvitella ratsastajilla olevan polvet kipeenä kun niin lähekkäin hevostensa kanssa kävelivät. Hevoset eivät näyttäneet maindaavan.

Kouluratsastus ei tänä vuonna yltänyt ihan viime vuoden huipputasolle, mutta sunnuntaina nähty Dressage Knock Out oli viihdyttävä.



Eskadroonat. Suomenhevosten luonne on kyllä täyttä kultaa.

Kaikkien (bloggaavien)heppatätien päiväuni, naapurimaan superstara Peder Fredricson!







Chloe Reiden (USA) 10 vuotias ori Codarco oli iiiiihana! Hyppäsi suoraan sydämeen! Ja ihan hitsin hienosti!

Uusinnassa kävi vähän köpelösti muttei onneksi pahasti. Sija seitsemän World cupin osakilpailussa on upea tulos, etenkin kun Reiden on hypännyt vasta muutamia vuosia tällä tasolla. 


f
Horse Showssa ratsasti tänä vuonna ennätysmäärä maailman huippuja. Ratamestari oli kuitenkin tehnyt sen verran tiukan World cupin perusradan, että uusintaan ratsasti vain kahdeksan ratsukkoa. Voiton vei hollantilainen Juri Vrieling, lähes kahden sekunnin kaulalla toiseksi sijoittuneeseen Henrik von Eckermanniin. 

Yleisö hurrasi upeasta kiristä siihen malliin, että Vrieling mykistyi vielä palkintojen jaossakin ja kun sanat jälleen kulki, ei voittaja säästellyt superlatiiveja kertoessaan fiiliksiään kilpailusta tai sen yleisöstä. 
Jeejee, upeaa ratsastusta ja upea yleisö - juuri muuta ei onnistuneeseen tapahtumaan tarvita. 


Tällaisissa tunnelmissa, kiitos Horse Show - ensi vuonna uudestaan!
#meidänhihs

20 kommenttia:

  1. Ensi vuodelle toivoisi kyllä järjestäjältä jonkinmoista miettimistä parkkipaikkojen suhteen. Aamuin illoin hampaita kiristellen. Linnanmäen valokarnevaalit yhtäaikaa, parkkipaikan hakeminen oli kun neulan etsimistä heinäkasasta. Noin suuri yleisötapahtuma ilman parkkipaikkoja ei toimi kuten pitäisi.

    Sekä toivoisin enemmän paikan päälle tietoa ohjelmasta ja mitä missäkin tapahtuu. Tämmöiset kehitysideat jos joku järjestäjistä ja blogiyhteistyön myötä täällä käy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, laitan kaikki palautteet eteenpäin Horse Showlle.

      Tämä parkkiasia on hankala, itsekin siis ihan tietoisesti lopulta jätin "sakkopaikalle", parkkipaikalle, kun riittävän kauan olin ajanut edes takaisin jäähallin läheisyydessä olevia teitä. Tämä taitaa vaan olla ongelma ilman mahdollista ratkaisua. Jäähalli ja Hartwall ovat about samaa hintaluokkaa, messukeskus 3 krt kalliimpi joten siitä voi jokainen laskea mitä lippuhinnoille tapahtuisi, ei mitenkään toivottava muutos siis - mutta jos show koskaan siirtyisi hyvien parkkipaikkojen ääreen Hartwallille, voidaan sanoa heipat world cupille. Kun Hartwallin omistus vaihtui, muuttui myös päivämäärä jolloinka HIHS olisi mahdollista siellä pitää. Ja voisi kuvitella - nämä tietysti ihan omia ajatuksia ja johtopäätöksiä - että vaikka päivämäärän vaihto FEIlle sopisi, ei kilpailijat jäisi odottelemaan mitään extraviikkoja kun niin moni käy samalla reissulla Oslossa hakemassa world cup pisteitä myös.

      Mutta kiitos palautteesta! Olen sitä mieltä että ilman palautetta on vaikea tehdä hyvää showta, joten varmasti kaikki palaute on tervetullutta - itse asiassa itsekin toivoisin edes suuntaa antavia aikatauluja aina näytöksiin, niin olisi miellyttävämpi suunnitella päiviä, koska pitää olla katsomossa ja koska voi marhata expossa :)

      Poista
  2. Samat kuin edellinen anonyymi. Kun vihdoin olet saanut auton jonnekin parkkiin (tod näk sakkopaikka) ja raahustat hallille ei mistään löydy tietoa mitä, missä ja milloin tapahtuu. Tätä ongelmaa ei aiemmin ollut, aiemmin mieskuuluttaja piti huolen että yleisö tiesi mitä tapahtuu, mutta nykyään hänellä hyvin pieni rooli tiedottamisessa ja seuraajansa epäonnistuvat kirkkaasti. Varsinkin väliaikaohjelmat ja niiden puute ovat melkoinen floppi.
    Toivottavasti viet viestiä eteenpäin, jospa kuuntelisivat?
    Sitäkin olen miettinyt onko täysin kaupallinen Ladys Night tarkoituksellisesti otettu korvaamaan laadukasta showta, sitä jota ihmiset haluaisivat nähdä ja jonka vuoksi esim lauantai illan lippuja ostetaan. Jos pinkit glitteriset skumppahöyryt kiinnostaisi, menisin samaan aikaan järjestettäville kauneusmessuille. Kunnon väliaikaohjelmat ja juontajat takaisin ja laajentakaa vaikka expoa sinne ladys night käytävälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vien viestisi eteenpäin!

      Vaikka olenkin eri mieltä ainakin toisesta mieskuuluttajasta, Teemu Ahteen huumori ja tilannetaju uppoaa minuun - nämä ovat tietysti makuasioita :) Kiitos kaikesta palautteestasi!

      Poista
  3. Luin sun vanhoja blogi postauksia. Ja siellä kerroit kun Albion Platinum Ultima satula oli silloin epäsopivaksi todettu sovittajan toimesta koska siinä otti vasen paneeli Torstenin selkärankaan kiinni. Jäin vain miettimään että eihän se satula itsessään sitä tee ja tee sitä epäsopivaksi. Eikö se kerro siitä että toppaukset ovat painuneet jotenkin vinoiksi tms. ?
    Kiitos jos viitsit vastata! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä satulasta on jo niin kauan, että hyvä kun itse muistan mihin se oli vino 😅 Mutta nyt kun muistutit, niin satula ja hevonen olivat molemmat sen verran vinoja ettei pelkkä toppaus olisi asiaa korjannut. Onneksi nyt sopiva satula :)

      Poista
  4. Mikä satula Torstenilla on nyt käytössä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sillä on CB joku cob-malli, extraleveä. Aivan ihana satula!

      Poista
  5. Parkkiasia kuntoon. Jos parkkipaikkoja ei saa järjestettyä ilmainen bussikyyditys puolen tunnin välein hallilta rautatieasemalle ja kamppiin sekä sama toisinpän.

    Yhteistyöbloggaajille (tiedän että sinäkin olet, ei pahaa sanaa sinusta kuitenkaan, fanitapaamisessa olit todella ystävällinen tapaamistasi odottaneille nuorille) käytöskoulutusta. Olette kuitenkin mainostamassa siellä hallilla tapahtumaa, ettekä itseänne. Kyynerpäät edellä etenevät yhteistyöbloggaajat eivät anna hyvää kuvaa tapahtumasta.

    Juontajia ja ohjaajia enemmän, helposti lähestyttävä infopiste vaikka teidän bloggaajien pitämänä.

    Paremmat väliaikaohjelmat, ei taukoja areenalle, paitsi pakolliset radanrakentamiset.

    Hallin sisällä kehnot ja kallit ruokalat, voisiko ulos saada vaikka jonkun spr soppatykin jonka tuotto menisi hyväntekeväisyyteen.

    Expolle paremmat tilat ja lipuilla sisälle kaksi tuntia ennen näytöstä.

    Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaikista ideoista ja palautteesta, laitan nämä eteenpäin! Todella hyviä pointteja.

      Poista
  6. OMG Kellekkään ei voi olla ongelma se muutaman minsan kävely Pasilasta hallille! Mutta tosiaan ohjelma oli aika surkea tänä vuonna ja kuuluttaja ei kertonut abaut kertaakaan et mitä tapahtuu seuraavaksi. Järkkäreiltä onneksi sai infoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk, Pasilan asemalta Jäähallille kävelee melkein puolituntia reittioppaan mukaan. Ratikalla menee vartti. Jäähalli ei ole oikein minkään pääaseman läheisyydessä, ja toki kauempaa tuleville on todella hankalaa jättää autoa sinne tänne tonne. Mutta kiitos palautteesta, laitan kaikki viestit toimistolle!

      Poista
    2. Anonyymi vetää herneen pois nenästä ja jos yhtään uutisia ko.viikonloppuna seurasi niin junaliikenteessä oli myös ongelmia ja junia peruttu... Ja kaikille se junamatkustaminen ei ole vaihtoehto. Isommalle perheelle mm.hintaa tulee siitäkin kohtuuttomasti. Yksi vaihtoehto on tietysti jäädä kotiin ja katsoa ytv:stä, toivoa että yleisöä piisaa sitenkin ja meillä edelleen Horse Show Suomessa pidetään..

      Esimerkiksi tiedottaminen ettei jäähallin parkkipaikka ole käytössä ja liikenteenohjaus / merkit jo liikennevaloristeykseen, sillä meinasi olla aika sumppu kun ihmiset kääntyy parkkikselle ja siitä uukkarilla takaisn valoihin.

      Poista
    3. Kimppaan jälkimmäistä anoa, mutta kuten varmasti jokainen ymmärtää, asiat voi tehdä paremmin aina, mutta ihan täydellistä ratkaisua tälle ongelmalle tuskin löytyy. Hyvä kuitenkin että on keskustelua, laitan palautetta eteenpäin!

      Poista
  7. Aloitettiinko teillä kentän rakennus kun on isot koneet päivän kylällä pörrännyt?
    Komialta näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tarhan pohjaa ryhdyttiin eilen kaivamaan 🙈 Melkein 40 senttiä olivat kuorineet pintamaata pois, oli muuten aika iso ero pellossa kun iltapimeällä päästiin töistä kotiin. Tästä se lähtee!! Vaikka tämän päivän lumisateet eivät ehkä auta asiaa 😂

      Poista
  8. Juontaja oli kiinnostuneempi omasta harrastuksestaan kuin yleisölle ohjelman tiedottamisesta.
    Tähän asiaan tulee toivottavasti muutos, muuten jää 35.hihs näkemättä.
    Myös ohjelma tulee suhteuttaa lipun hintaan. Ke ja to ei paljoa vaadita, olkoon silloin kotikutoista, mutta pe, la ja su saisi näyttää ja kuulostaa ammattimaisesti hoidetulta urheilu ja show tapahtumalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta, että ke ja to pitää olla ihan eri meininki kuin pe-su. Laitan viestisi eteenpäin! :)

      Poista
  9. heippa! haluisin kysyä sulta kun kukaan muukaan ei oo osannut vastata enkä oikein osannut googlettaa: miksi aika monella esteratsastajalla oli tuplaohjat tavallisen näköisessä nivelkuolaimessa? Tai siis ei ollut välttämättä nivelkuolain, mutta joka tapauksessa kahdet ohjat olivat kiinni yhdessä ja samassa kuolainrenkaassa.

    kommaa tapahtumasta:
    Tapahtuman nettisivuilla eikä missään tapahtuman ohjevihkosessa ei ollut edes suuntaa antavaa aikataulua. Se oli tosi tosi harmi.
    Väliaikaohjelmat ainakin lauantaina oli tosi nolot siihen nähden että lippu maksoi 90euroa per naama.
    Ja miesjuontaja oli tosi tosi horisko :D siis olisi ollut ihan hauska kuunnella jossain keravan paikallisissa, mutta hihs on kuitenkin vuoden päätapahtuma. Jotenkin tosi kotikutoinen fiilis oli just ainakin lauantaipäivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, en kyllä mikään kuolainexpertti ole mutta ei kai ihan tavalliseen nivelen kahtia ohjia laiteta, voi kyllä olla sen tapaisia kuolaimia useampiakin mutta on niissä aina silloin joku vipuvarsivaikutus (ylempänä/alempana samassa renkaassa), ja siksi sitten kaksi ohjaa - että sitä vipua käytetään vain silloin kun tarvitaan ja muuten mennään kevyemmällä.

      Mä laitan sun palautteen eteenpäin! :)

      Poista