lauantai 27. kesäkuuta 2015

Tyyntä myrskyn edellä

Laaksolla aluekarkeloissa, ensimmäinen päivä


Perjantai-iltana jännitti. Särki milloin mihinkin. Kuuden aikaan olin sitä mieltä, etten selviä edes hevosen selkään kenraaliharjoituksiin. Seitsemän aikaan muistin, etten ollut syönyt mitään, koko päivänä. Kahdeksalta oli hevosen selässä, ihan hyvässä voinnissa :D Ups. Yhdeksän jälkeen lähdin tallilta kotiin niin hyvillä mielin kuin vain ikinä on mahdollista. Torsten oli niin hyvä ratsastaa, ettei hetkeen samanlaista keveyttä ja lennokkuutta ole nähty. Poni oli myös itse hurjan tyytyväinen ;) Puolilta öin muistin puhdistaa saviset saappaat ja viikkoja sitten viimeksi pestyt suitset. Unenlahjojani en sentään kisajännityksestä menetä, joten tyyny oli hyvin aina herätyskellon soittoon asti. 

Aamu sujui suunnitelmien mukaan, tosin harjan letitysyrityksen jätimme suosiolla huomiselle. Torstenin tukkaan pitäisi ehkä nysvätä vähän hiuslisäkkeitä niin onnistuisi ;) Ajomatka kisapaikalle sujui silleen normaalisti, annan aina jännitykselle vallan aluekisoihin mennessä. Kelailen miten päivä taas päättyy johonkin kivaan viitosella alkavaan prosenttilukuun tai hylkäykseen, niin että Kipan tuloksia katsellessa Torsten muuttuu vielä jonain päivänä suomen huonoimmaksi kouluhevoseksi ihan vaan suomen surkeimman kuskin vuoksi :)) 

Kaikki kuvat ovat verryttelystä. Luokkana oli suomenhevosille avoin He B:3. 

Kiva Michelin-ukko... Mutta vihdoin löysin oikean kermansävyiset housut mätsäämään meidän huopaan; Pikeurin housut lähti Reunokselta viidelläkympillä!



Paikan päällä ei enää puntit tutisseet ihan samalla tavalla, ja kaikki sujui hyvin. Veryttelyssä ponny huijasi mua minkä kerkesi, kunnes puolen tunnin hölkän jälkeen tehtiin hetki ihan oikeita töitä. Kelloharjoitusta sekä sulkutaivutusta ympyrällä, muutamia nopeita siirtymisiä ja sitten radalle. 

Radasta ei ole paljon sanottavaa. Ehkä yksi huonoimmista radoistamme tällä kaudella, vaikkei varsinaisia rikkoja mukana ollutkaan. Taustalaulaja lauleskeli "Baby baby you murdered me", se kuvasti aika osuvasti fiiliksiä ;) Jossain vaiheessa mietin, saadaankohan me yliaikasakkoa, kun ei eteenpäinpyrkimys ollut ihan kohdallaan. Toisaalta pohja oli tosi kova, luokka alkoi reilun vartin myöhässä joten veryttely oli pitkä, oma jännitys ja todellinen helleaalto yhdistelmänä, joten ihan tyytyväinen pitää olla. 



Päätuomari palkitsi istuntani seiskalla, jeejee! Tässä kuitenkin huomaa miten vinossa mun olkapäälinja on; aina oikea kylki edellä. Huomenna yritän keksittyä siihen oikeasti ...

Ja sitten taivas aukesi. Ilma muuttui muutamassa minuutissa helteestä jäätäväksi raekuuroksi - Torsten saatiin koppiin ilman mitään matkustuskamppeita saatika harjauksia onneksi ilman suurta kastumista. Parinkymmenen minuutin mittainen rankkasade keskeytti kilpailut pitkäksi aikaa, kun kenttä ei kykene imemään sellaista määrää vettä samaan tahtiin, mitä sitä tuli. Ei käynyt kateeksi niitä ratsastajia, jotka olivat veryttelyssä tai radalla sateen alkaessa. Trailerissa piti huutaa että kuuli oman ääneensä, sen verran kovaa niitä rakeita tuli :D 


Sateen jälkeen paistaa kuitenkin aina aurinko, niin tänäänkin. Kisat saatiin jatkumaan, mutta me kävimme kysymässä lupaa poistua kilpailupaikalta - olimme menneet prosenteilla 61,932 luokan kolmanneksi, mutta kun ratsukoita oli mennyt vasta seitsemän, ei käynyt mielessäkään, että olisimme moisella esityksellä jääneet sijoille kaikkiaan 34 ratsukon luokassa. 

Ponin nauttiessa kotona laitumesta, istuin terassilla seuraten luokkaa Equipesta ja niin käsittämätöntä kuin se onkin, kyllä viimeinen ruusukesija tuli meille. Olen niin iloinen koko päivästä - lukuunottamatta ehkä sitä omaa rataa ;) Tuntui hyvältä saada ensimmäinen aluetason sijoitus kovassa seurassa - oikein paljon onnea sinisen ruusukkeen omistajalle, hyvä Ira ja Aku!

Loppupeleissä huomista rataa ei tarvitse jännittää yhtään, kun joka tapauksessa kotiin tuomisina on yksi vihreä ruusuke ;))

16 kommenttia:

  1. Jee hyvä Jilla, Emil on mukana hengessä.

    VastaaPoista
  2. Onnea Jilla ja Torsten!

    Onko teillä mahdollisesti muista hevosista kuvia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Muista hevosista ei ole kuvia.

      Poista
  3. Hyvä Jilla! Mahtava suoritus, ja onnea ekasta aluesijasta :)

    Ja tsemppiä tälle päivälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, me oltais tarvittu tähän päivään jotain vähän vahvempaakin kuin tsemppejä :DD

      Poista
  4. Jee, paljon onnea! :")

    VastaaPoista
  5. Niiiiin hienoa!

    Tosin myönnän rataa videoidessani miettineeni kerkeänkö kuolla lämpöhalvaukseen vai vanhuuteen ennen kuin pääsette maaliin ;)

    VastaaPoista