keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Positiivisuuden kautta

Kaktu kirjoitteli blogissaan vähän aikaan sitten tärkeää asiaa siitä, miten niin usein kiinnitämme huomiomme ensin omiin negatiivisiin piirteisiimme. Siis sellaisiin puoliin, mihin joku saattaa olla ihastunut, joita toinen ei välttämättä edes huomaa - mutta mitkä eivät itseämme miellytä. Omasta ulkonäöstä on niin helppoa osoittaa niitä piirteitä, mistä ei pidä. Vaakakupin toisella puolella, yleensä huomattavasti kevyempänä, on omat parhaat puolet. Niitä tuntuu olevan paljon vaikeampi osoittaa, ainakaan julkisesti. Kun aina jollain on paremman näköiset hiukset, hampaat tai iho.


Olen melko sinut oman ulkonäköni kanssa. Liikakiloja on liikaa, mutta ruoka ja erityisesti makea maistuu paremmalta kuin hölkkälenkki. Hampaisiini olen tyytyväinen, vaikka ala-asteella ei naurattanutkaan olla aina vaan the rautanaama. Yöt pidin normirautojen lisäksi sellaista viritystä, ettei sen kanssa pystynyt nukkumaan kuin selällään. Yläasteella lopetin rautojen käytön, minkä johdosta yksi alahammas ei ole rivissä, mutta johon olen tosi tyytyväinen. Yksi vino hammas kuuluu olla :)




Yök, se kuolaa !

Hevosblogeissa kirjoittajan ulkonäköön ei - onneksi - tunnuta negatiivisella ajatuksella kommentoivan. Saman koskemattomuuden soisi kaikille muillekin - oli sitten bloggaaja tai ei. Kerran olen kuitenkin saanut vähän hassun kommentin poseeraamisestani. Että onko mun aina pakko katsoa suoraan kameraan? Vastaus oli helppo - kun katson suoraan kameraan, peitän huonoja puoliani, joihin luettelisin ison nenäni ja nykyään myös kaksoisleukani, ja korostan hyviä puoliani, kuten hymyäni ja silmiäni, kuten yllä olevasta kuvasta näkee ;)

Toisaalta, kun kyse on hevosblogista, haluaisin kääntää samaa keskustelua omiin hevosiimme. Into oli The Täydellinen Hevonen (ihan pikkuisen lyhyillä jaloilla ja tuulitukalla varustettuna), mutta Torsten jakaa mielipiteitä. Sillä on kaunis pää ja hieno otsatukka. Sen kaula on omasta mielestäni aivan mahtava, sillä vaikka se on varsasta asti ollut vähän jytky, ei Torstenin kokoinen kaula synny ihan itsestään. Jotain on tehty ratsastuksellisestikin oikein. Sääli että kaula on kovin lyhyt, jolloin koottuna liikkuminen vaatii extrakovaa työtä. Extratyötä vaatisi myös ponin vatsanseutu näin laidunaikaan, mutta esimerkiksi viime talvena se oli just eikä melkeen hyvässä kunnossa, joten en ota asiaa turhan vakavasti. Tuskin ottaa Torstenkaan ;)

Juhannustanssit puusillalla 

Torstenilla on luonnostaan hyvä, vahva tahti ravissa. Sillä on puhdas, hyvin yliastuva käynti ja laukanvaihtoja se heittää laitumella ihan suvereenisti sarjassa. Puhtaasti! Takajalkojen kinnertekniikka saa kiitosta valmentajilta, ja tämän sekä vahvan tahdin takia sille voisi olla tulevaisuudessa helppoa opettaa piffit ja paffit. Torsten on nöyrä tekemään töitä, muttei ole kuitenkaan tyhmä. Se kyseenalaistaa tehtävän ja menetelmät, mikäli ne eivät tunnu riittävän helpoilta. Ratsastajan työksi jääkin suunnittelu, miten asiat tehdään hevoselle mahdollisimman helpoiksi ja miellyttäviksi. Silloin hevoset yleensä haluavat tehdä töitä, riippumatta niiden vajavaisuuksista. Korostamalla niiden parhaita puolia - ihan niinkuin me pyrimme korostamaan omia parhaita puoliamme :)

14 kommenttia:

  1. Mun mielestä sä ainakin oot todella kaunis, ja lisäksi ainakin näin blogin perusteella mielettömän lämmin ja suurisydäminen ihminen! ♡

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania olette ! Molemmat. Pienine puutteinenne.

    Olen aina ihaillut sun positiivista asennetta elämään ja hevosenpitoon, siitä saisi moni ottaa mallia.

    Seuraavassa elämässäni haluankin syntyä teidän perheen hevoseksi, lystiä ei ainakaan puuttuisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei elä nyt hulluja puhu, elä vaan tänne hevoseksi halua ! Täällä poneja riistetään - aina pitää tehdä töitä ja koko ajan vähemmällä ruualla ; ja mitä niihin "juhliin" tulee, niin ei nekään ole oikeasti hauskoja. Pitää vaan istua hiljaa ja nätisti, ei saa yhtään riehua.
      T. Torsten

      Poista
  3. Hauskat kuvat ja hyvää positiivista pohdintaa.

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihana kuvauspaikka teillä! :) Ja ihania olette molemmat!

    Täälläkin yksi oikojan vanha vakkariasiakas, jolta otettiin raudat vissiin vähän liian aikaisin. Joskus parikymppisenä äiti ja hammaslääkäri sanoivat että vielähän ne raudat voisi laittaa takaisin, johon älähdin vastalauseet eikä asiasta ole puhuttu sen koommin ;) mielummin vino etuhammas kuin raudat (toki asia olisi ehkä eri jos olisi jokin vakava terveydellinen syy korjata vielä purentaa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvauspaikka on kyllä hieno :)

      Joo, mulla oli raudat leuan kasvun takia, mutta yläasteiässä ne ei enää inspanneet ... Tai sellaiset ehkä joo, mitä muut ei huomaisi, mutta ei kiitos isoille etukiskoille :D

      Poista
  5. Mä jopa säästin rahaa että menisin suoristuttamaan etuhampaat näin vanhalla iällä, mutta kun katselin sitä summaa... tollahan sais jo perussuokin... hmm... hampaat vai suokki... ja eikun kaupoille! Hyvin ne hampaat työnsä tekee vaikka vähän epäjärjestyksessä onkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, hyvä valinta! :D

      Ja joo, hammaslääkärit on kyllä todella kalliita. Siinä mielessä olen tyytyväinen, että lapsena purentaa korjattiin, ei sellaisia summia nimittäin ihan lonkalta pysty heittämään.

      Poista
  6. Näinkin vanhana, ihan kolahti postaus omalle kohdalle. Tosin hirveästi en pidä itseni kuvaamisesta, mutta hevosen kanssa joudun väistämättä olemaan pakosti kameran edessä. Olen ollut onnettomuudessa nuorena, missä nyt meni kasvot ja hampaatkin. Tästä syystä hammaskaluston korjauttaminen maksoi ja tuolloin ei ihan vielä ollut implantit keksitty. Joten jos olisin tiennyt odottaa edes vähän aikaa, olisin saanut sen implantin, eikä olisi tarvinnut teettää siltoja suuhun. No, tämä on vaikuttanut siihen, että diapamia saan ennen hammaslääkärin tuoliin istumista. Juu, olen istunut hampaiden korjauksessa 8 h. :D Toisaalta olen käynyt kasvojen korjausleikkauksessa, eikä sekään kuitenkaan tuottanut tulosta. Limakalvokiinnikkeiden korjaaminen ei ollutkaan helppoa. Tosin nykyisin korjausvaihtoehdot ovat niin paljon lisääntyneet, että voisin saadakin apua. Mutta tähän ikään sitä on jo hyväksynyt viatkin (vaikka niihin valokuviin en itseäni välttämättä mukaan halua), vakuutus on korvannut kaikki korjauskulut. Onneksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, aika hurjaa. Tuollaiset tilanteet ovat tietysti eri asia ja saavat omat pinnalliset valittelut kuulostamaan ihan naurettavilta. Toisaalta, onneksi on korjausmahdollisuuksia - ja vakuutuksia! - että onnettomuuksien jälkeen on mahdollisuus korjata sellaista, mikä ei näytä omalta.

      Poista