maanantai 14. lokakuuta 2013

Koulutyötä

Kouluratsuksi Torsten viettää paljon aikaa maastossa, vapaalla tai irtojuoksutuksessa. Joskus tylsä kouluduuni voi vaihtua myös vihreän syöttelyyn tai rapsutteluun. Me ei oteta meidän treenikautta liian tosissaan ;) Viime viikon useiden vapaa- sekä maastopäivien jälkeen oli kuitenkin sunnuntaina vuorossa kouluratsastusta. Nojoo, olin kyllä ajatellut kivoja peltolaukkoja tai rauhallista maastokävelyä, mutta lähimetsissä tapahtuva hirvestys muutti suunnitelmat. Ja hyvä niin. (Paitsi niille hirville.) Torsten oli tosi hyvä ratsastaa. 

Alkuun tsekkaus kahdesta ohjasta, kahdesta pohkeesta ja ennen kaikkea, kahdesta lavasta, jotka eivät saaneet maata ohjilla. Kaikki sujui, Torstenilta löytyi hyvä tahti raviin ja se oli kevyt edestä. Me ollaan päästy keveydessä aivan uusiin ulottuvuuksiin, sillä tällä hetkellä pystyisin pitämään linnunpoikaset käsissäni elävänä - ainakin suurimman osan ajasta ;) Kun kaikki tuntui helpolta, piti rimaa vähän nostaa, ja ryhdyimme työstämään vasenta laukkaa enemmänkin. Lavat, pohkeet, kevyt tuntuma, suorana ja väistättäen. Treenasimme myös vastalaukkaa, mutta tällä kertaa en päästänyt meitä liian helpolla. Täysiä loivan kaarteen läpi juosten ei siis ollut vaihtoehto, vaan Torstenin piti kantaa itsensä myös vastalaukassa, ratsastin sitten suoralla uralla, loivalla kaarteella tai vähän jyrkemmässäkin käännöksessä. Tämän treenin jälkeen vaihtaessani takaisin myötälaukkaan, oli poni notkistunut huomattavasti, ja laukan laatu parani. Treeni oli rankka ja poni aivan kaikkensa antaneen oloinen, mutta tosi tyytyväinen itseensä - ja ehkä se sai pitkästä aikaa olla tyytyväinen myös ratsastajaansa :) 






Inton - ja hirvien - onneksi hirvestys päättyi juuri sopivasti siltä päivältä, ja Setähevonen pääsi pellolle irroittelemaan. Ilman satulaa laukatessa ratsastajasta tuli matkustaja, jonka alla oli iloitteleva ja energinen hevonen, joka ei todellakaan ollut apujeni ulottuvilla, mutta mitäpä siitä. Vähän me yritettiin työstää raviakin, ja kyllä Herralla polvi nousi ! Into jos kuka oli itseensä tyytyväinen treenin jälkeen :) 



Tänään koulutreenit vielä hyvän flown takia jatkuivat - kentän sijasta suuntasimme kuitenkin treenaamaan pellolle. Lyhyen ja ytimekkään ravitreenin jälkeen siirryimme harjoittelemaan takapäähän voimaa kunnon ylämäkilaukoilla. Herättelyiden jälkeen Torstenkin taisi saada juonesta kiinni, ja luukutti jo melko hyvällä rytmillä eteenpäin :) 








Intolla ei ollut ongelmaa hiffata päivän teemaa, vaikka alkuun myös hänen kanssa tein kevyttä ravia isolla kasilla. Hyvin huomasi, kuinka kuitenkin jo vähän vaivainen Into astelee niin varmasti peltopohjalla, kun taas nuori ja vetreä (tai jotain sinne päin) Torsten joutui koko ajan hakemaan pohjaan tuntumaa ! Onneksi Torsten pärjää ihan missä vain pusikkometsässä ilman minkäänlaisia haparointeja, muuten joutuisin huolestumaan ... ! 

Inton kanssa vedimme myös muutamat ylämäkitreenit, eikä voi kuin aina vaan ihmetellä sitä voimaa ja räjähtävyyttä, mikä siitä hevosesta lähtee. Ihana Into <3 Herra kyllä sen verran puhalteli laukkojen jälkeen, että suuntasimme vielä puoleksi tunniksi maastoon kävelemään.


Laukalla ylös, käynnissä alas.







Ei olisi kyllä voinut olla yhtään paremmat heppapäivät takana. Nyt vielä hetki töitä, niin voi taas aamulla ihmetellä, miksi väsyttää ;) Mukavia treenihetkiä alkavaan viikkoon :)

6 kommenttia:

  1. Peltoilu sopii sun poneille :)

    VastaaPoista
  2. Onko Intolta testattu hopeageeni? Hienon näköinen suokki jolla olisi jalostusarvoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, Into aivan samaa mieltä ! Valiettavasti Inton jalostusmahdollisuudet loppuivat Inton ollessa seitsemän vuotias ... ;) Muutoin mulla olisi oma talli täynnä Innokkaita ;) Hopeageenistä en tiedä, mutta en usko, sillä kesäkarvassaan Setä on ihan tavallinen punarautias :)

      Poista