tiistai 8. lokakuuta 2013

Uutta oppimassa

Omalla tavallani nautin tämän hetkisestä työtilanteestani. Pystyn itse päättämään työaikani ja paikkani (eläköön etätyö mahdollisuus) joten  pystyn sanomaan kyllä opettajien sijaisuuksille! Ja ennen kaikkea, voin käydä tallilla ihan milloin haluan! :)


Niinpä tänään, Torsten oli jo kello kymmenen maneesissa veryteltynä Miaa varten. Pitkästä aikaa ponnylle olisi siis luvassa kivoja oppimishetkiä, sellaisen kuskin kanssa, joka tietää, mitä siellä selässä kuuluu tehdä ;) Mian ja Torstenin työskentelyä oli hienoa katsoa. Mia aktivoi takapäätä väistöin, ja halusi lavat ylös ja etujalat eteen. Takajalkojen kuuluisi nousta ja niiata. Etenkin, kun Torsten makaa liikaa edessä, ei takajalat saa oikeastaan työntää - painopiste menee muuten väärin. Ei mitään helppoja juttuja! Tässä olivat sekä omistaja että Torsten kyllä huuli pyöreänä, että what? Torsten joutui välillä purkamaan angstiaan kuopimalla maneesin pohjaa, kun se ei ihan ymmärtänyt mitä siltä pyydettiin, mutta kärsivällisesti Mia opasti ponia kohti tavoitetta kevyemmästä etupäästä. Tunnin lopuksi pääsin itse vielä selkään, ja silloin viimeistään tajusin jutun juonen. Torsten oli kuin eri hevonen. Kevyt, oikeista kohtaa kapeampi (oikeasti mun ei tarvinnut istua spagaatissa!!!) ja huomattavasti korkeampi niskastaan.




Hieno fiilis! Näiden Mian oppien mukaan treenit jatkuu jälleen huomenna :) (ja toivottavasti vielä pitkään huomisen jälkeenkin opit ovat mielessä...)

Into pääsi myös pitkästä aikaa kentälle hieman työskentelemään. Inton kanssahan kaikki duuni tehdään täysin hevosen ehdoilla, hyvänä päivänä  jumppaillaan, huonona skipataan hommat.
Onneksi viimeiseen viikkoon on osunut vain hyviä päiviä, taannoinen laidunkauden päättyminen näkyi kyllä välittömästi liikkeen laadun notkahduksessa, mutta ehkä Sedän kroppa hiljalleen alkaa tottua tarhaelämään? Toivossa on hyvä elää! 






Ja tänään Setä oli oikein tosi hyvä. Jumppasimme käynnissä loivia pohkeenväistöjä, väistätin takaosaa ympyrällä ulos(sama harjoitus kuin Torstenin kanssa) ja teimme loivia avotaivutuksia suoralla uralla. Kokoamisen vastapainoksi ratsastin "lisättyä käyntiä" pitkiä halkaisijoita pitkin, hakien samalla muodon syvälle ja pitkälle eteen. Kaikki toimi hienosti, mutta kuolainvalintani oli harvinasen huono. Ratsastan Inton yleensä aina Sprengerin muotoilulla nivelellä, mutta koska viime ajolenkin jälkeen suitsissa ei ollut ohjia ja laittaessani Intoa kuntoon iski laiskuuden huipentuma, nappasin naulakosta äitin käyttämät maastosuitset, missä on kiinni kolmipala. Into oli kyllä rauhallinen suusta, mutta aika jähmeä, eikä ollenkaan niin pehmeä kuin nivelellä. Eilisellä maastolenkillä se kyllä meni hyvin, mutta kouluratsastusta varten laitan ehdottomasti jatkossa nivelet - ihan niinkuin jokakerta itselleni sanon, kun olen kolmipalalla Intoa ratsastanut ;) 


Harmaatakin harmaampi loppupäivä on sujunut kivasti kotisohvalla, tuoksukynttilöiden ympäröimänä töitä näpytellen - ei hassumpaa. Kun eilinenkin päivä meni aikataulujen osalta yhtä kintuille kuin sunnuntai - joskin ponit olivat loistavia, Inton kanssa käytiin ihailemassa hienoa tähtitaivasta pimeässä metsässä, ihan vain kahdestaan ja Torstenin kanssa reippailla ylämäkilaukoilla maastossa ja sitten kevyellä sileätyöskentelyllä kentällä - on tälläinen rento mutta ihan aikaansaava päivä enemmän kuin paikallaan. Huomenna sitten takaisin normaaliin arkeen, ihanaa keskiviikkoa sinulle! :)

4 kommenttia:

  1. Voi kun noi Mian kommentit kuulostaa niin tutulta, Taikku toitottaa mulle samaa että lavat ylös ja takapää töihin :) ehkä sitten joskus meikäläinenkin osaa paremmin :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on kyllä kaksi niin perusasiaa - ja niin vaikeita sellaista ! Tai sanotaanko, että jos nuo asiat olisi kunnossa joka päivä, mikään ei olisi enää vaikeaa ;)

      Poista
  2. Mäkin haluun tollasen duunin ;) Saako udella mitä siis teet? P.S. Ihanat, hienot pojat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Mä teen tällä hetkellä vielä tunteja edelliselle työnantajalle ja sitten niitä sijaisuuksia koulussa :)

      Poista