sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Retkipäivä

Tämän päiväinen kilpailukokemus ei tosissaan ollut mikään ihmeellinen. Poni tietysti käyttäytyi hienosti, lastaukset sujuivat tuttuun ja turvalliseen tapaan hyvin ja ilma suosi. Veryttelyssä Torsten oli ihan ok, mutta radalle siirtyessä poni nosti kaulaansa "Please do not disturbe me"-kyltin, eikä liikkunut mihinkään. Rata oli tuskaisen pitkä, kamalaa punkemista ja oma istunta oli aivan jäätävää könötystä. Tämän lisäksi tuli rikkoja, jotka olivat kaiken lisäksi melko ironisia jos ottaa huomioon kaiken puskemisen määrän; laukkalävistäjällä en öllut saada ponia raviin ja keskikäynnissä onnistuin sekoittamaan ponnyn niin, että se rikkoi raville. 





Ratana oli He B:3 ja prosentteja tuli reilu 59.

Tietysti tuollainen huono rata harmittaa, mutta ei auta muuta kuin jatkaa treenejä - sitä ennen poni saa kuitenkin ansaitun loman. 


Kuului meidän retkipäivään muutakin kuin huonoa kouluratsastusta. Käytiin nimittäin dippailemassa jalkojamme järveen :) Tai siis - Torsten dippasi, minä istuin kyydissä ja Pätkis ui. Koira taisi tykätä tästä järvikeikasta kaikista eniten ;) Torsten kaipaisi ehkä Intoa vetoavuksi, sillä vaikka Pätkis hänen hyvä ystävä onkin, siitä ei ollut tässä kinkkisessä tilanteessa apua. Ehkä ensi kerralla! 



Are you kidding? Pitäiskö mun mennä tonne?!









Okei, mutta tämän syvemmälle en enää mene! 

Ilmeisesti meidän rata ei kuitenkaan näyttänyt aivan niin pahalta kuin tuntui, ja sijoitumme neljänsiksi. Kokenut voittaja sai erittäin siistillä radallaan 61 %, joten sikäli voin jossain määrin olla tyytyväinen - hyvänä päivänä Torstenkin voisi kirkastaa ruusukkeensa värin :) Kuun ja tähtien oikeita asentoja sekä ratsastustaitoa odotellessa ;)


Kello soi neljän tunnin päästä kun suuntana on aamutalli, nyt siis nukkumaan :) Ihanan rentoa sunnuntaita sinulle! 

15 kommenttia:

  1. Ponisi sun taitaa tykätä punaisesta ;)

    Eilisen päivän voittaja oli Pätkis, jolle ehdottomasti kuuluisi suloisin ja iloisin uimaope-tsempparipalkinto :)

    VastaaPoista
  2. Aaws nuo Pätkiksen vesileikit! Suomenhevosia, nättejä varusteita ja noutaja, ei voi blogi enää paljon parantua :D

    VastaaPoista
  3. Onnittelut sijoituksesta! Pätkis näyttää kyllä niinsuloiselle, se on kyllä kaikin tavn yrittänyt T :lle kertoa, että vedessä on KIVAA!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pätkis teki kyllä aivan kaikkensa, mutta kun ei niin ei. Torsten on salaa semmoinen pupuhousu ;)

      Poista
  4. Aivan ihania kuvia ja jälleen kerran kiva postaus :)

    VastaaPoista
  5. Taas niin hienoja kuvia että oikein ihmetyttää mikä ammattilainen amattilaiskalustoineen sulla on hovikuvaajana :-D Ihana dogi puuhaa omiaan :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaaja on niin pro - ja onhan sillä ilmeisen hyvä kalustokin :)

      Poista
    2. Tosi pro, nyt puolisokeaa harrastelijaa naurattaa :)

      Kamera ja optiikka onneksi aika pitkälle paikkaa kuvaajan puutteet. Ja niitä puutteita on paljon :(
      Terve näkökyky olisi jees, tekniikkaa pitäisi hallita, voisi opetella vaikka kuvaamaan rawina niin kuvia voisi jälkikäsitellä, tosin jos ainoa hallitsemani kuvankäsittelyohjelma on paint niin sillä ei pitkälle pötkitä ;)

      Kamerastakin pitäisi puhaltaa reilun parin vuoden hiekat pois, ja oikeestaan tahtoisin uuden rungon, sellaisen joka ei olisi niin kohinaherkkä kuin nykyinen D300s jolla maneesikuvaus on aika tuskaa.
      Ja niihin jo olemassa oleviin putkiinkin pitäisi ehkä hankkia linssisuojat kadonneiden tilalle ... Ja olen myös kuullut että on olemassa kameralaukkuja, minun kalusto kulkee pärekorissa :)

      Että sellainen pro :)

      Mutta jos joku haluaa (esim kisoissa) tuurilla näpsittyjä räpsyjäni niin nykäiskää hihasta, en kuvaile pyytämättä muita ratsukkoja (tallikavereita satunnaisesti), sillä osaavia kuvaajia on pilvin pimein, eikä koskaan voi tietää mitä ratsastaja haluaa kuvissa nähdä.
      Jillan bloginkin kuva valintoja toisinaan ällistelen. Olenkin ajatellut perustaa varjoblogin: "Näitä kuvia olisin käyttänyt ;)"


      Poista
  6. Onnea sijoituksesta !! Hieno ruusuke toi on toi punanen ;) mua harmittaa kun mulla ei oo YHTÄKÄÄN punasta !!! =( kaikkia muita löytyy mut lempiväriä ei, yhy.

    Hahaha, ihana toi "are you kidding" -kuva :D ilme kertoo kaiken !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, valehtelisin jos väittäisin, etten mieluummin ottaisi niitä kirkkaamman värisiä ruusukkeita ;) Meillä ei tada olla yhtään sinistä vielä, jos vaikka sellainen sitten seuraavaksi ;)

      Poista
  7. koira mukana uimassa Torstenin kanssa, eikä ihana! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, Torstenin kahlailua ei voi sanoa uimiseksi - mutta Pätkis on ihan vesipeto ;))

      Poista