sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Huumorintajuinen Jätkä

Juksasin teitä vähän eilen. Ja ehkä samalla myös itseäni. Siinä, että olisin postauksen julkaistuani ottanut ratapaperin käteen ja alkanut treenaamaan. Ehei, kyllä mun silmät oli siinä vaiheessa niin ristissä, että peti kutsui. 


No, kerkesin onneksi lukea K.N. Special-radan läpi ajaessamme Siuntion toiselle puolelle Övergårdiin seurakilpailuihin. Lämpömittari vain nousi ja nousi, joten päätin tehdä hyvin lyhyen veryttelyn. Onnekseni, starttasimme ryhmästämme ensimmäisenä, joten skippasin kokonaan maneesin ja käytin tilaisuuteni hyväksi ratsastaa kentällä, radan vieressä. 

Torsten - alias OriOikeaPoika- oli oikein reipas paahteesta huolimatta. Se keskittyi ympäristöönsä ja yritti kovasti saada jokaisen tamman huomion. Jokunen ruunakin olisi varmasti kelvannut ;) 

Muutaman minuutin ajan pääsin kuitenkin vaikuttamaan poniin, kun hän ei keskittynyt huutamiseen vaan vain ja ainoastaan minuun. (Tai siis, melkein kokonaan.) Se tuntui tosi hyvältä! Sitten tauko alkoikin ja radalle laitettiin sadettajat päälle. Siitäkös poni riemastui! :D 





Selvisimme kuitenkin hengissä ja radalle päästiin hyvillä mielin. Kunnes ... OMG, kukkia! Paljon erilaisia kukkia! Aivan järkyttävää. 

Nyt huijaat! Kuka tuo kukkia kentälle?!


Leikki ei ollut kuitenkaan koko radan läpi ihan niin hauska kuin poni oli varmasti kuvitellut, joten loppuvaiheessa mukaan tuli myös pieniä suloisia poneja syövä monsteriauto feat. tuomariauto-leikki. 




Kaikesta tästä huolimatta olen rataan tyytyväinen. Ei tietoakaan mistään vetelehtimisestä, ja prosentitkin olivat 60,6. Neljänkymmenen lähtijän luokasta viimeinen sijoittunut oli saanut 60,8 ;) Anyway, hauskaa oli! Rehellisesti voin myös sanoa, että taitaa olla ensimmäinen ratamme, mihin olen tyytyväinen, vaikkei ruusuketta napsahtanutkaan. Jatkossa täytyy vain panostaa entistä enemmän tarkkoihin teihin ja kunnolla itse ratsastukseen eikä vähän sinne päin-meininkiin :) 



Jottei rankan viikonlopun tulokseksi tule nestehukka, on kädessä kylmä breezeri. Chill ! 


P.s. Kiitos rohkealle lukijalle, kun tulit esittäytymään ja kisapäivää Torstenin huumorintajun lisäksi ilahduttamaan. Superhienoa, on tämä bloggaaminen vaan niin hauskaa ! :)

4 kommenttia:

  1. Torstenisi ei ole mikään kukkaispoika ;)

    Ihana,ihana kesäretki.
    Övergårdissa osataan järjestää hyvänmielen kisat :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä te! Oot kyllä reipas bloggaaja, en itse jaksa kisapäivän jälkeen kuin silmäillä mielenkiintoisimmat postaukset läpi. Jos alan tekstiä kirjoittamaan niin istun siinä sitten seuraavat 3 tuntia :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitoksia - tosin mun "nopeat postaukset" saattavat joskus viedä ylikin kolme tuntia ;) Parhaita hetkiä on ollut, kun on monta tuntia silmät ristissä rustannut jotain - ja sitten nukahtanut kesken, jotta voi herätä aamulla ja todeta, että pieleen meni ;)

      Poista