Vaihtelua mielelle ja kropalle
Irtohypytyksestä on tullut tärkeä osa Torstenin lukujärjestystä. Jaksan yhä vaan ihmetellä miten olen aiemmin skipannut tämän järjettömän hauskan ja hyödyllisen liikutusmuodon, äärettömän ajattelematonta :(
Vaan parempi myöhään kuin ei ollenkaan, joten nykyään harrastamme sitä mitä muiden heppaset ovat tehneet jo varsavuosina. Siis opettelemme hyppäämään. Tai Torsten opettelee. Minun vuoroni tulee myöhemmin ;)
Se on vähän niin, että kyllä ihminen vanhemmiten tulee (vähän) viisaammaksi. Nykyään vannon monen kouluratsastuksesta poikkeavan liikuntamuodon hyvää tuoviin ominaisuuksiin, paljon helpommin kuin nuoruusvuosina. Oli kyseessä sitten ohjasajo, maastoilu, irtohypytys, kaikki tuovat perinteisen koulujumpan rinnalle vaihtelua. Aktivoivat eri lihaksia - sekä aivonystyröitä. Tuovat kokonaisuutta ajatellen lisää mielekkyyttä kaikkeen hevosten kanssa työskentelyyn, oli sydäntä lähinnä olevin laji mikä tahansa. Vaikka rakastan kouluratsastusta (kouluratsastussuhteeni on sellainen viha-rakkaus-juttu; kun sujuu, ei maa kanna päällään mitään parempaa, kun ei suju, ei voisi olla mitään kamalampaa), olisi viikot melkoisen tylsiä puurtaessa pelkkää jumppaa nuttura kireänä - ja ilmankin. Ratsukon molemmille osapuolille.
Monet kilpahevoset, joista minun pitää ehkä puhua vain suomenhevosista, tekevät todella monipuolisesti töitä. Eräs kolminkertainen suomenhevosten koulumestari työskentelee vaihtelevasti lajissa kuin lajissa. Käsittääkseni, vähiten kouluttuupauksessa. Ei se määrä, vaan laatu ! Unohtamatta vaihtelun tuomaa virkistystä :))
P.s. Yleensä kaikelle uudelle avoin Torsten ei pitänyt hypytykseen lisäämästäni suunnan vaihtelusta. Tajusin, että olemme hypänneet pitkään pelkkästään vastapäivään - nykyään loikitaan vuoroviikoin myötä- ja vastapäivään. Uuteen suuntaan pomppaaminen oli Ponille yhtä kuin kokonaan uusi laji, ja vieläpä täysin luonnoton sellainen ;)