tiistai 3. lokakuuta 2017

Sneak peek

meidän kotiin 

Rakastan tätä ikkunaa, jonka villiviini kehystää - ja tietysti tuo sänkipelto, siinä me vielä joku päivä Torstenin kanssa laukkaillaan!

Sanottakoot, että hetken aikaa piti keräillä itseä sen jälkeen kun avaimet viimein vaihtoivat omistajaa. Melkein puolivuosisataa tilalla asuneet entiset omistajat ovat maailman herttaisempia ja koko muuttopäivä meni vähän tippa linssissä. Onnesta ja kiitollisuudesta ja haikeudesta, kaikesta :)

Pihalla on kymmeniä erilaisia omenapuita, marjapensaita ja runsas kasvimaa. Kuka mitään lähikauppaa haluaisikaan kun saa nauttia oman sadon milloin mistäkin herkusta. Mansikoita oli tänä kesänä poimittu 78 litraa. En kestä! :D

Kasvihuone pursuaa viinirypäleitä, tomaatteja ja rucolaa. 

Ja vaikka nyt onkin kanelipullan juhlaa, meillä syödään takuuvarmasti omenapiirakkaa. Ja omenahilloa pannarin kanssa. Ja ehkä uuniomenoita vaniljajäätelön kera.
Paitsi että ihan oikeasti näitä omenoita on syöty vasta sellaisenaan, minä ja Torsten. Nyt alkaa pahvilaatikot olla purettu ja kun ei meillä ole juuri muita huonekaluja kuin ruokapöytä ja sänky, niin ei tule sohvalla loikoiltua. Ajantaju katoaa näin iltaisin, kun töiden ja tallin jälkeen saa ajaa omaan kotiin. Jotain osviittaa kellonajasta antaa nopeasti saapuva pimeys, mutta muuten täällä ollaan kyllä aivan omassa kuplassa. Läppäri aukesi vasta nyt, ensimmäistä kertaa sitten lauantain.

Kukkaloistoa lokakuussa ♥ ja T, joka vaihtoi kaupunkiautonsa maaseudulle sopivampaan malliin päivä kaupanteon jälkeen. Omallakin autolla saa heppakoppia vetää mutta ehkä Torsten valitsee vetoautoksi kuitenkin tämän ;)

Navetassa on tunnelmaa. 

Salin ikkuna ♥

Kodilta tuntuu! Kaksi hyvin nukuttua (voi johtua myös väsymystilasta ;)) yötä takana, toivottavasti monen monta vielä edessä. Muita kun puhelinkuvia sitten kun tavarat on vähemmän sikin sokin. Nyt lasi viiniä - takassa on tuli ja onnistuttiin saamaan telkkariinkin liikkuvaa kuvaa. 
Rentouttavaa iltaa sinullekin! 

48 kommenttia:

  1. Tervetuloa kylälle. Heppamäärä Kylällä senkun kasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja sanos muuta, täällä tosiaan taitaa olla joka toisella hevosia ;D

      Poista
  2. Siis wau mikä paikka! 😍

    VastaaPoista
  3. Ou mai gaad... aivan ihana!! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, aivan super 😍 Välillä vaan huomaa sisälläkin että on viisi minuuttia vaan tuijottanut tyhjää huonetta kun on vaan niin kaunista 😂 Vaikka toki jotain remontoitavaakin löytyy, niinkuin keittiö ja kylpyhuoneet 😅 Mutta pääasiassa vaan niin ihanan nättiä!

      Poista
  4. Epätodellisen upea. Onko tuollaisia paikkoja suomessa rahalla ostettavissa. 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se, aivan mieletön. Tämä oli ihan julkisessa myynnissä! Ensinäytön jälkeen tehtiin tarjous ja hetki kilpailtiin muiden kanssa ja sitten käytiin myyjien kanssa toisessa näytössä ja lopulta tarjous meni läpi. Kyllä kannatti! ❤️

      Poista
  5. Good job, löysit rikkaan miehen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, varmaan piti sanoa että rakkaan 😍❤️ Ja kuten uteliaimmat ovat varmasti jo selvittäneet, tilasta 99% on omistuksessani ;) Tai korjaan, pankin omistuksessa... 😂

      Poista
  6. Lämpimät onnittelut sinulle Jilla ja kumpaisellekin T:lle! Olet saanut toteuttaa meidän hevosnaisten unelman ja lisänä vielä upea puutarha kaikkine herkkuineen. Toivotan menestystä, terveyttä, rakkautta ja jaksamista!

    VastaaPoista
  7. Ihana on <3
    Täti täällä vähän hyppäsi tuolillaan kun näki kynttilät ja verhot noin liki, onneksi ne olivat vain kuvausta varten, olivathan? Nimim. Hirsitalo tekee vähän hysteeriseksi ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, toivottavasti laskeuduit samalle tuolille 😜 Koska joo, kuvaa varten tottakai :)

      Poista
  8. Oon kyllä edelleen sen jokaisen heppatytön unelman kannalla, eihän tota paikkaa voi kun ihailla ! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elli, tämä on kyllä mahtava paikka ja olen varma että Torstenkin viihtyy jahka tulevaisuudessa kotiin muuttaa ❤️

      Poista
  9. Aivan ihana! Tällä kotisohvallakin rentoutuu kun näitä kuvia katselee. Ihana Jilla kun jaat mielenrauhaa kuvien muodossa meillekin.
    -S

    VastaaPoista
  10. Siis tuohan on pieni, oma, yksityinen paratiisi <3 Niin kaunis paikka! Ja kaikki noi hedelmät ja marjat.. Vau!

    VastaaPoista
  11. Aivan ihana paikka! Olette kyllä löytäneet kauniin kodin itsellenne ja Torstenille. 😊

    VastaaPoista
  12. Onnea uuteen, ihanaan omaan kotiin!

    VastaaPoista
  13. Ollaan miehen kanssa puhuttu maalle muutosta ja ihan kylmät väreet tuli näitä kuvia katsellessa, toivottavasti meille löytyy joku yhtä ihana paikka joskus! Onnittelut teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi ❤️ Vaikka tänään aamulla kellarissa olikin sellainen yllätyslähde, 10 senttiä sadevettä lattialla - onneksi lopulta tutkimisen jälkeen selvisi että kyseessä oli vain rännit jotka putsattava. Meillä tullut vuorokauden sisään yli 70 milliä vettä.... nyt kuitenkin kellari kuiva ja aurinko paistaa ☀️ Oli kuulemma Tllä mielenkiintoinen etäpäivä, sääli ettei lapsia voi opettaa etänä 😂

      Poista
    2. Voi ei, onneksi kyse oli vain rännien putsauksesta! Meillä ei ole ihan noin paljon vettä tullut, mutta ihan tarpeeksi silti :-D

      Poista
    3. No onneksi :DD Nyt asia kuitenkin kunnossa, että antaa tulla vaan vettä jos on ihan pakko, joskin mieluummin vaan aurinkoa :D

      Poista
  14. Voi miten kaunis paikka, onnea! Näin rakennusalan ihmisenä on tosin pakko sanoa, että vaikka villiviini on supernätti, niin itse riipisin sen alas pikapikaa. Se aiheuttaa rakenteille ison kosteuskuorman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä tehtiin tietysti laaja kuntotarkastus ennen talon ostoa. Kunto on hyvä (siis ihan priima, parempi ei voisi olla ja joka ikisessä mittauksessa päästiin ihan huippupäähän kuivilla lukemilla) ja jos upea villiviini on 90 vuotta - tai ainakin talo ja aiemmat villiviinit ja kasvit - ollut paikallaan ilman ongelmia, se saa kukoistaa jatkossakin :D

      Poista
    2. Minä en saa kasvattaa seinustalle tuommoista, anonyymin mainitsemasta syystä. :( tosin meillä köynnökset ovat menneet jo ulkovuorauksen alle. Mutta älä päästä sitä ihan villiksi, välillä tekee hyvää laittaa se matalaksi, pitäähän taloa maalatakkin :) Upea talo!

      Poista
    3. Kasvuston ottaisin perustuksien edustalta pois, voi tulla nätti lasku myöhemmin kun alkaa halkeilemaan ja muuta hämminkiä tulee. 2 vuodessa edellisen omistajan kuusen juuret halkonut perustukseen vekin ja lasku oli sen mukainen - nyt on kuusi juurineen kaivettu veke ja vielä pitäisi vekki paikata.

      Poista
  15. aivan upea, en kestä!😍 onnea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ja tervetuloa käymään, vaikka moikkaamaan Torsteniakin! :)

      Poista
  16. Aivan huikean upea koti! Kuvissa on ihanan syksyiset sävyt. Valtavasti onnea uuteen kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Ruska on kyllä hieno tänä vuonna!

      Poista
  17. Kertakaikkiaan upea talo ja pihapiiri! Onnea uudesta kodista!! -Siru-

    VastaaPoista
  18. Onnea Jilla ja T uuteen kotiin, aivan uskomattoman upean tilan olette hankkineet! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Erika, tämä oli kyllä melkoinen lottovoitto saada ostaa!

      Poista
  19. Onnea uuteen kotiin ❤🐴

    VastaaPoista
  20. No vau! Onnea uuteen kotiin! :)

    VastaaPoista
  21. En malta odottaa ihania sisustuskuvoa blogiin, sekä tietysti tallijuttuja kun Torsten muuttaa kotiin :)
    Onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, en minäkään :D Kiitos ihanasta kommentistasi <3

      Poista
  22. Onnea uuteen kotiin! Aikamoisen työmaan olette hankkineet, voin kertoa ettei käy aika pitkäksi ja toivottavasti teillä on reilusti remonttirahaa :D

    -Nimimerkki, kohtalotoveri-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, terkkuja vaan kohtalotoverille! Tosin mä en ajattele asiaa ehkä ihan niin. Rakastan pihan laittoa ja tallitöitä olen tehnyt niin paljon ettei varmaan tule suuria yllätyksiä - ja mitään muuta kuin tallia ei ole heti pakko tehdä :D Meillä alkoi olemaan niin "tylsää" kaupungissa että ihanaa kun on mahdollisuus tehdä jotain, ilman että täytyy lähteä kotoa pois :D

      Poista