keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Elä hetkessä


Blogiloma hiippaili tänne kuin huomaamattaan. Ensin jättäytyi tietokone, sitten insta ja yks kaks kamerakin jäi kotiin kun lähdettiin veneilemään tai ajeltiin markkinoille tai katettiin pöytä koreasti - tai kun Torsten esitteli dressagemooveja. (Tosin sekin on ollut tässä viime aikoina enemmän lomalla kuin töissä. Peltotreenit on kuitenkin aina kivoja, kuvat oikeasta hellejumpasta viime viikolta :)) 
Ja koska kaikki tietää, että pics or it didn't happend - niin ehkä joskus on ihan ok olla kertomatta missä on tai mitä tekee. Elää hetkessä, kuten sisareni sanoisi. (Tosin alakanttiin arvioituna etuoven selaaminen kolmetoista kertaa päivässä allekirjoittaneelta ei ehkä ole just sitä ;D) 
Ja toisinaan siskokin voi oikeassa - koko kesän yksi parhaista päivistä tuli vietettyä lähes täysin ilman somea. Tallilla, kotiterassilla ja veneellä hengaillessa. Aloitin siellä terdellä uuden kirjan lukemisen ja taisin laskea sen käsistäni vain autolla ajoa varten - yökin nukuttiin parvekkeella, enemmän valoa lukea kuin sängyssä mihin ei koskaan ehditty asentamaan lukuvaloa. Hyvä teksti vie mukanaan!









Torsten voisi osata espanjalaisen käynnin - tässä kuvassa kuitenkin hätistellään paarmoja pois kimpusta ;)















Sellaisia kirjoja sekä tekstejä mahtuu loppuviikkoon toivottavasti mahdollisimman paljon. Lähdemme Tn kanssa huomenna heti aamutuimaan ajelemaan kohti Kolin erämaata ja koska hän viettää päivät messuilla, minä voin keskittyä olennaiseen. Näillä alle kaksikymmentä astetta ja vesisadetta-ennusteilla todennäköisesti just niiden kirjojen parissa, mukavasti neljän seinän sisällä ;) Vaikka on tälle reissulle pakattu jo kamerakin mukaan, iltojen patikkareissuja silmällä pitäen. Blogiloma on tältä erää taputeltu :)

14 kommenttia:

  1. Saako tiedustella, että mikä kirja oli noin hyvä? :D Kesälukeminen hakusessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa toki! Sophie Kinsellan Muistatko minut? oli kevyttä ja mukaansatempaavaa, ei turhan vakavaa mutta varsin koukuttavaa tekstiä. Kinsellalla on muitakin kivoja pokkareita!

      Poista
  2. Ooh, Koli kerran elämässä. Käyt sitten siellä 347 -kalliolla kuvaamassa. Pics or did not happen ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai ;D Tosi hauskaa mennä, vaikken mikään eräihminen olekaan. Sitä paitsi meidän mökistä on kuulemma lyhyt matka ratsastamaan... 😅

      Poista
  3. Ihanan aurinkoisia kuvia! Mallikkaasti teitte taas töitä pellolla. :-)

    Lukeminen on yksi parhaimmista tavoista viettää aikaa. En ole pitkään aikaan lukenut yhtä paljon kuin kesälomani aikana. Onneksi hyvä vire tuntuu edelleen jatkuvan.

    Mukavaa loman jatkoa! Pidän peukkuja että Etuoven kautta (tai muualta) löytyisi sopiva kohde teille.

    Maarit L. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Nyt on kyllä tuon seuraavan kodin eteen luukutettu aika ahkerasti välittäjiä ja facebookia ja kaikkia mahdollisia kanavia mitä kautta se oikea voisi löytyä, ei muuta kuin peukut pystyssä :)

      Pakkasin kolmen päivän reissulle kolme kirjaa - niiden parissa päivät vierähtää mukavasti.

      Kivaa viikonloppua sinulle! :)

      Poista
  4. Hei, olet varmasti tämän kertonut, mutten onnistunut löytämään: mikä satula Torstenilla onkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torstenilla on CB, mielestäni se on joku haflinger-tyylinen malli ja leveys tietysti sieltä maksimista; on ehkä paras satula mitä meillä on ollut niin Torstenille kuin minullekin. Mä voin vaikka loman jälkeen laittaa tarkemmat tiedot; näitä ei kyllä ole tullut kuin tämä yksi vastaan!

      Poista
  5. Torsten on hieno ja nuo aiemmin jo ihailemani keltaiset varusteet ovat kauneimmat jotka olen nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ja varusteet on kyllä ollut kiva alelöytö :)

      Poista
  6. Olette upeita!😊 Torsten on kyllä valtavan hieno suomenhevonen, ei voi muuta kuin ihailla!😍
    Ps. Blogiloma tekee varmasti välillä ihan hyvää (kunhat et turhan usein pidä lomaa😉)
    - Ida R.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, nyt on lomailut ainakin hetkeksi lomailtu 😅 Kiitos ihanasta kommentistasi!

      Poista
  7. Ihania kuvia. Aivan super super piristävä tuo keltainen väri!:)

    VastaaPoista