perjantai 20. tammikuuta 2017

Perjantaina paratiisissa

Terveisiä täältä lämpimästä


Keskiviikkona aloitimme lomamme, heti kymmenen tunnin lennon jälkeen. Viikon painajaisista huolimatta, ovat ne olleet milloin terroristeista ja milloin ihmisiä välipalaksi popsivista alligaattoreista, saavuimme turvallisesti Thaimaan Krabille eilen aamulla.
Ja mikä ihana rantakatu täynnä pieniä putiikkeja, palmujen, meren ja jylhien vuorien ympäröimänä! Maisemat ovat täällä kuin postikortista. Terve terve mitä kuuluu, sen osasi myös jokainen paikallinen myyjä mutta siirryttyämme tänään Koh Lantalle, pienelle saarelle muutaman tunnin lauttamatkan päähän kaupungin vilskeestä, tervehditään täällä vain ruotsiksi. Vähän kuin naapurimaassa lomailisi ;) Tunnelmakin on vähintään yhtä hyvä, rentoa ja iloista, mitäpä muuta sitä paratiisilta kaipaisikaan! Vaikka vähän sataisikin. Ei haittaa. Tai vaikka rantabungalowssa asustaakin kanssamme muutama pieni lisko. Ei haittaa, ovat kuitenkin sukua omille sisiliskoillemme ;) (Eikä niille alligaattoreille, huh.)



Tuktukeilla, vas, kulkee lähes ilmaiseksi paikasta toiseen ja samalla saa päivän adrenaliiniannoksenkin, ihan ilmaiseksi. Skootterit ovat kovaa huutoa täällä ja aniharva on kuullut kypärästä. Tai liikennesäännöistä ;)

Kädentaitoja huipussaan.





Krabin viihtyisä hotelli The Verandah. Jos ei tarvitse omaa poolia tätä voi lämpimästi suositella! 
















Viimeiset kuvat ovat saaren majoituspaikasta. Saavuimme hämärän aikaan, mutta altaaseen ja mereen oli pakko pulahtaa ennen pimeää. Vesi on mielettömän lämmintä, vaikea uskoa todeksi! Rauhallisen saaren pieni keskusta tarjosi hauskaa katuruokaa ja hotellin omalla rantabaarilla nautittiin muutamista drinksuista ihan kaksistaan. Ei hassumpi perjantai - ihanaa viikonloppua myös sinulle, missä ikinä sen vietätkään! ♥

14 kommenttia:

  1. Aah mikä lomakohde 🏖🏝💛🌴💃☀
    Hyvää lomaa teille!

    VastaaPoista
  2. Siis mitä kuvia! Tässähän tulee ihan hirveä matkakuume...

    Upeat, kauniit maisemat. Lämpimässä vedessä uiminen on kyllä aivan mahtavaa. Nautinnollista ja rentouttavaa lomaa!

    Maarit L. :-) joka viettää tulevan lomaviikon suurimmaksi osaksi tallilla... viiden viikon ratsastustauon jäljiltä riittää paikattavaa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa ratsastuslomaa Maarit! Torstenilla (ja minulla) alkaa oikea kuntokuuri, heti tämän loman jälkeen ;)

      Poista
  3. Ihanan näköistä. Hauskaa lomaa.🌴☀️

    VastaaPoista
  4. Luksusloma teillä, kuka hoitaa Torstenin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äiti ja vararatsastaja hoitavat ponin, se ei varmaan edes huomaa että blondi on lomalla kun itse tekee töitä :)

      Poista
  5. Ihanaa lomaa! Kylläpä taas tuli kaipuu lämpöön näiden kuvien myötä!

    VastaaPoista
  6. Oi että, tuonne kelpaisi kyllä lähteä itsekin! Todella hienon näköisiä paikkoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mahtava loma, luonto oli upeaa, hellettä piisasi ja ihmiset olivat ystävällisiä :)

      Poista
  7. Oi ihanaa :) Itse olin tasan vuosi sitten samassa paikassa! Jos teillä on vielä suunnitelmia avoinna, suosittelen lämpimästi Raya Yain saarta Phuketin eteläpuolella, lempparipaikka Thaimaasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa! Meillä oli kyllä viikon reissulle jo aika tiukat suunnitelmat joten tuo saari jäi tsekkaamatta (kurkkasin googlella ja olipa upean näköinen paikka!!) mutta ehkä ensi kerralla! :)

      Poista