torstai 30. kesäkuuta 2016

Viimeistä viedään


Kesäkuun viimeinen päivä on vietetty maneesissa, kun vierailimme Torstenin kanssa Peuramaalla peiliharjoituksissa. Ratsastus onnistui paremmin kuin teiniselfiet :) Työstettiin vastalaukkaa sekä laukan kokoamisia ja ravissa sulkuväistöjä, näihin kun peileistä saa suuresti apua. Kun ravisulut sujuivat helposti, oli pakko kokeilla vielä laukassakin. Ensimmäinen väistö sai kuulkaa kameranaisenkin nauramaan, hitsi miten hieno! Torsten osaa yllättää ja sen kanssa kaikki on vaan niin mukavaa, on helppoa ja täysin stressitöntä lähteä sen kanssa päiväretkille vieraisiinkin paikkoihin. Vaikka kyllähän se vähän yritti maneesireissua sabotoida jättämällä eilen etukengän peltoratsastelujen loppuraveissa pois, mutta kun kengittäjä pääsi heti tänään aamulla laittamaan irtokengän takaisin joutui Torstenkin tyytymään kohtaloonsa ;)


Tämän päivän maneesikuvat ovat vasta käsittelyjonossa, joten muutama kuva eilisen kevyestä peltotreenistä; ja juuri siksi, kun kyseessä oli kevyt, kiireessä tapahtuva peltokevennys olin sitä mieltä, ettei kameralla tee mitään ja ahtauduin itseni ja jenkkakahvani ja allini spagettiolkaintoppiin. Ja koska on ollut tätä kiirettä, ei ole kuulkaa itsestään ruskettavaa keretty levitellä ja kyllähän se näkyy. Kaksi asiaa mitä ilman en kesällä voi elää, itsestään ruskettava ja hihalliset yläosat ;) Mutta kun poni oli niin hieno, niin joo, ei tarvitse myötähävetä mun puolesta, teen sen itsekin, katsokaa vain superponia ;D







tapiiri :)








Ja kyllä mua hävettää tämä kiirekin, kun kaikki on kesken - ja silti eilen illalla oli vain pakko hylätä läppäri kotiin ja suunnata kaupunkiin helteen ja kesäkeskiviikon kunniaksi pyöräretkelle joka vietettiinkin viihtyisästi livemusan soidessa viinilasin ja hyvän seuran äärellä. Ja olen mä vähän sitä mieltä, että turha stressata turhasta, kesällä kuuluu nauttia ja kaikki muu saa silloin odottaa :) Toisaalta, mä olen tälläkin hetkellä myöhässä (töistä..) että ehken ole esimerkkitapaus näissä jutuissa - adios, nauttikaa kesäsäistä, palataan taas! <3

17 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja Torsten💖Ratsastat tosi hyvin😊

    VastaaPoista
  2. Upeat kuvat, upea Torsten.🎯

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Torsten kyllä pelastaa nämä kuvat! :D

      Poista
  3. Torsten on vaan niin upea, etten kestä! Olette parina ihan mahtava ja ratsastat tosi hyvin, upeita kuvia & ihanaa tekstiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, paljon kiitoksia Anki ihanasta kommentista!! :)

      Poista
  4. Epätodellisen hieno suomenhevonen ja sun blogissa on aina laadukkaat kuvat ja kivat tekstit, siksi olet nro1.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, ihana saada tällaista palautetta, kiitos sinulle! :)

      Poista
  5. Vau! Innolla odottelen jo maneesikuvia��

    Sulla on vaan niin upea hevonen ja ratsastustaidot, kelpais mullekin, siis nuo ratsastustaidot( no miksipä ei hevonenkin mutta tällä tädillä on jo pikku puksutin)
    ❤️❤️

    VastaaPoista
  6. No nyt on kyllä turhan itsekriittinen ratsastaja! Piti ihan pari kertaa selata koko kuvasarja läpi enkä silti löytänyt niitä kahvoja ja alleja. Nyt loppu tollaset sinä upea nainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ihana, vitsi miten upea kommentti - kiitos siitä (vaikka kyllä niitä alleja ja jenkkiksiä valitettavasti löytyy, mutta elämä on ;D) ja ihanaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  7. Torsten on mennyt valovuoden eteenpäin.

    VastaaPoista
  8. Fwp... ja olemattomat jenkkakahvat ja allit. Hei joillain niitä on ihan oikeasti :D Mutta hienoja kuvia! En vaan voi mitään, mutta mun tekee jotenkin pahaa katsoa aina tuota satulaa ja miten joudut istumaan siinä. Näyttääkö se vaan siltä, että se on etukenossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mulla oikeasti niitä on, nou problem... :D

      Ja joo, kyllä se kippaa vähän eteen - tuon enempää en voi sitä paloilla edestä nostaa kun nousee muuten liian korkealle ja pyörii vielä enemmän. Todella hankalaa, istuminen ei onneksi siis oikeasti ole mitenkään kamalaa - ainahan me mennään alamäkeen 😅😅 - mutta kun lavat eivät ole tästä jumissa niin eikai se sitten Torsteniakaan häiritse. Ehkä....

      Poista