Treenipostaus

Tässä se tulee. Ehkä kaikista kysytyin - ja kaikista vaikein - toivepostaus, juttua treenistä. Voi kun teitä kiinnostaisi enemmän vaikka leipominen, siinä olisin niin paljon parempi ;D Vaan niinhän sitä sanotaan, että toiset oppivat ratsastamaan ja toiset leipomaan.

 

Leipomisesta olisi siinäkin mielessä helpompi kirjoittaa, että siihen on olemassa konkreettiset ohjeet, miten asiat tehdään. Lopputuloksesta saa otettua helposti herkulliset ja houkuttelevat kuvat, video saattaa olla ainoa missä paljastuisi leipojan todelliset taidot kun kuvattaisiin koemaistajan reaktiot lopputuloksen herkullisuudesta.

Ratsastuksessa samankaltaisen täydellisen illuusion saavuttaminen on periaatteessa mahdotonta, ellei satu olemaan Charlotte ja ratsuna Valegro. Toisaalta hiton hyvä kuvaaja voi myös saada kiinni sekunnin murto-osan kestävän täydellisen hetken (ja onnekseni sellainen kuvaaja tälle blogille löytyy). Livekuva on armoton ja kuka haluaisi jakaa omaa työskentelyään tuntemattomille tietäessään että suurin osa osaa paremmin ja nekin ketkä käytännössä eivät osaa, osaavat varmasti teoriassa. Toisaalta siinä missä livekuva paljastaa ratsastuksen tason, jää kirjoitetussa tekstissäkin nopeasti kiinni osaamattomuudesta, jos ei ole mitään havaintoa mitä hevosen selässä tekee. Ratsastus kun on ennen kaikkea aivotyötä.

 

Pelkällä aivojumpalla ei kuitenkaan rakenneta lihaksia tai saada hevoselle letkeää kroppaa ja liikettä. Fyysisesti täytyy tehdä, mutta fiilispohjalla ilman tarkkojen mittojen reseptiä. Onnistumisprosentti on samaa luokkaa, kuin leipoessa mututuntumalla. Kokemus tuo varmuutta, mutta silti joskus voi mennä pieleen.

 

Pelkkä ratsastuksesta keskusteleminenkin on haastava laji, sillä tyylisuuntia on useita ja mielipiteitä yhtä monta kuin ratsastajiakin. Vauhdilla voittoon ja kolme askelta tunnissa etenemisen väliltä on löydettävä se itselle sopivin, kultainen keskitie. Omaa tekemistään täytyy uskaltaa muuttaa, jos kehitystä ei tapahdu tai se on laskusuuntaista.

 

Omasta mielestäni olemme Torstenin kanssa kokeilleet aika paljon erilaisia tyylisuuntauksia. Kaikkia on yhdistänyt eteenpäinpyrkimys, hevosen tulee kulkea itse eteen. Mikään apu ei mene läpi ennen kuin hevonen on pohkeen edessä, vasta sitten ollaan voitu mennä treenissä eteenpäin. Torsten on päästänyt minut helpolla ollessaan pohkeen edessä lähes kaikkialla muualla paitsi kouluradoilla, ja nekin kerrat pistetään ratsastajan jännityksen piikkiin.

 

 

Joka tapauksessa, se että hevonen liikkuu eteen on ensimmäinen asia mihin kiinnitän jokaisella ratsastuskerralla huomiota. Niinä harvoina päivinä kun Torsten ei niin tee, en tee ollenkaan sivuttaisliikkeitä jotka hidastaisivat sitä entisestään, vaan nopeita siirtymisiä joko askellajin sisällä tai niiden välillä. Vasta sen jälkeen aloitan normaaleilla alkuveryttelyjumpilla, eli väistötehtävillä. Kun takajalat joutuvat astumaan ristiin mahdollisimman syvälle vatsan alle, hevonen kevenee edessä sen ryhtyessä kantamaan itseään. Aloitan käyntiväistöillä ja jatkan loivempia väistöjä vielä kevyessä ravissa. Laukassakin voi väistättää, mutta siihen tarvitaan jo niin hyvä laukka, pohja sekä iso tila, että se ei meillä ole kovin usein mahdollista, emme ole vielä siinä pisteessä että taidot siihen riittäisivät ainakaan ilman valmentajan apua.

 

Alun veryttelyväistöjen jälkeen, kun huomaan että Torsten kevenee edestä ja astuu takajaloillaan syvemmälle vatsan alle, herää sisäinen SOM-ratsastajani ja keskitän keskittymiseni Torstenin etupäähän. Lapoihin, säkään ja etujalkoihin. Tahtoisin, että Torsten pyöristyy niskastaan, nostaa alakaulan sisälle ja kantaa omat lapansa. Kun omat jalkani huolehtivat hevosen takajaloista, pitää ohja puolestaan kontrollin etujaloista - se on, jos mahdollista, vielä vaikeampaa kuin niiden takajalkojen aktivointi. Torsten tahtoisi ihan itse päättää omista jaloistaan ;) Kuitenkin vasta sitten, kun ratsastaja saa säädellä etujalkoja, hevonen voi kantaa itsensä oikein koko kropastaan. Ihan simppelillä ympyrällä väistättämisellä saa hyvin selville, ovatko etujalat hallittavissasi vai ei. Ja vaikka ohjasta olisi kuinka helppoa ottaa kiinni kun Torsten punkeaa lavoillaan eteen, se ei tietenkään käy, vaan puolipidätteet tulee tehdä istunnalla ja yläkropalla. Lisäksi etu- ja takaosakäännökset (käytännössä kaikki kääntämistä vaativat tehtävät), avot sekä sulut ovat tehokkaita kontrollitrehtäviä. Hevosen täytyisi olla niin kuulolla, että mistä tahansa askeleesta saisi ratsastettua huolellisen pysähdyksen ilman että ratsukko rojahtaa etupainoiseksi. (Tämän takia pidän tätä postausta aavistuksen tekopyhänä, sillä näinhän meillä ei tosissaan ole.)



Laukkatyöskentelyssä olemme siinä pisteessä, että tasapaino riittää melko pieniin voltteihin eikä vastalaukka horju tiukemmissakaan käännöksissä. Isommat ympyrät vasta-asetuksella niin myötä- kuin vastalaukassa ovat olleet treenissä, mutta oikeaa voimaa saisi tahkoamalla käynti - laukkasiirtymisiä. Meidän onneksemme ratsastamme kerran tai kaksi kertaa viikossa pellolla ilman kääntävää aitaa, sillä suoralla laukkaaminen ilman aidan tai seinän tukea on äärimmäisen helppo tapa katsoa hevosen suoruutta. Laukka on kuitenkin meidän molempien heikoin lenkki, joten siitä sen enempää treenijuttua ei varmasti kannata jakaa. Torstenin lihakset on rakennettu (geeneillä, ruualla ja levolla) pääasiassa ravityöskentelyllä ja laukassa on vielä paljon tekemistä ennen kuin sitä voisi kutsua punastelematta hyväksi Helpon Aan laukaksi.

Ratsastan aivan liian vähän temponvaihteluita, ne olisivat varmasti Torstenin lavoillekin hyvä, irroittava liike jota tietysti myös kouluradalla tarvitaan. Loppuvenyttelyt ovat kuitenkin iso osa treeniä, ratsastan Torstenia mielellään hieman aktiivisemmassa tempossa pidemmällä kaulalla korvat säkälinjan alapuolella. Vasta-asetus tuo notkeutta ja rentoutta, hevosen suun täytyy olla rento jotta se voi seurata ohjaa pehmeästi. En kuitenkaan missään vaiheessa ratsasta Torstenia taakse tai turpaa varsinaisesti kohti maata. Lavat täytyy olla hallussa vaikka hevonen saisikin venyttää eteen.


Kuvat loman jälkeisiltä ratsastuskerroilta. Maastoilua ei tietenkään sovi unohtaa!

Että oikeastaan koko meidän ratsastus kulminoituu pehmeän tuntuman, aktiivisten takajalkojen, selän toimivuuden sekä lapojen hallinnan tavoittelemisen ympärille. Väittäisin, että pehmeällä tuntumalla kykenisimme mihin vain, mutta ilman sitä emme mihinkään - sääli että oma ratsastukseni kompastuu aina omiin käsiini. Torsten on laadukas hevonen, sillä on hyvin ajatus aina eteen ja rikkoutumaton tahti, vahva käynti ja laukassa se kykenee laitumella näyttämään vaikka mitä ;) Tähän loppuun laitan pitkän pätkän eilisillan tavistreenistä virheineen päivineen. Jouduin ottamaan alkuveryttelyjen jälkeen satulan pois sen kiepsahtaessa aivan kallelleen demostroidessani kuvaajalle, että katso miten paljon tämä pyörii ;) Löysin vihdoin kadoksissa olleet mattesin romaanin palat, ja nostin satulaa ilmeisesti liikaa edestä, sillä vaikka se on nyt tasapainoisempi ja siellä on miellyttävämpi istua kun ei ole etukenossa ja istuin on hieman kapeampi, pyörii se enemmän Torstenin selässä ja tod.näk. saan taas mallailla istuinosaa alemmas. Joka tapauksessa, ilman satulaa me nyt treenataankin viikoittain joten ei tämä paljoa normitreenistä poikkea. Videolla seitsemän minuutin jälkeen Torsten esittää sitä ravia, mihin olen itse tyytyväinen; liike on isoa, takajalat polkee, se kantaa itsensä ja on kevyt edestä. Helppoa kuin heinänteko ;) Kyseinen treenihetki kesti kentällä vajaan puoli tuntia ja siihen päälle alku- ja loppukävelyt maastossa.


Linkki

Kivoja pääsiäistreenejä teille! :)