sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Adventin aikaan, ilmassa on taikaa

Ensimmäinen adventti
 
Öiset piparitalkoot (c) Laura Heinonen

Tänään on sytytetty adventtikyntteliköstä ensimmäinen kynttilä. Seuraavina viikkoina on lupa nauttia. Leivotaan pipareita, kuunnellaan tunnelmamusiikkia. Ihastellaan valoin koristeltuja pihoja ja kaupungin katuja. Keitetään glögit ja iloitaan ystävien seurasta. Muutaman päivän päästä avataan joulukalenterin ensimmäinen luukku. Meillä on kaunis paperikalenteri, jonka avaamme yhdessä Torstenin kanssa. Tämä adventinaika on itselleni joulun parasta antia; ei lahjaröykkiöt, ei ostoskeskukset pullollaan joulustressiä ja tavarapaljoutta.

Joulun lähestyessä, valon lisääntyessä haluan tuoda tänne hieman sadunomaista tunnelmaa. Vilpittömästi iloiset ja hyväntuuliset eläinystävät Torsten ja Pätkis seikkailevat adventin aikaan tarinoissa ja kuvissa, joissa unelmat ja toiveet ja kaipaus saattavat sekoittua. Päästetään satujen ja taikojen maailma sydämiimme ja mieliimme. Nautitaan joulunodotuksesta ja ajasta yhdessä.

36 kommenttia:

  1. Siis aivan upea kuva kertakaikkiaan! Mä en osannut yhtään arvata mitä piirustusprojektia meinasit kun piirtäjää etsiskelit, mutta tämähän on uskomattoman hienoa! Terkkuja ja ihanaa joulunodotusta teille kaikille :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä olen ihan kummissani miten loistava tuuri mulla olikaan piirtäjän suhteen; aloitimme yhteistyön tämän viikon tiistaina, vaikka ideahan ollut jo vaikka kuinka kauan :D Ja onneksi aloitimme, mielestäni Torsten ja Pätkis ovat kuin ilmettyjä omia itsejään, ja kyllä voisin niin kuvitella ne kaksi piparitalkoisiin silloin kun muut nukkuvat... ;)

      Poista
  2. Ihana piirustus :) Hyvää joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin minunkin mielestä! Hyvää joulun odotusta myös sinulle!

      Poista
  3. Stunning picture! Nice blog.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks a lot, I also think that the picture is stunning :)

      Poista
  4. Yllättävä veto! Blogi joka on tunnettu upeista valokuvista julkaisee upean maalauksen. Aidon oloinen kuva ja postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis :) Kyllä blogissakin voi olla välillä vähän satumaisia juttuja! ;)

      Poista
  5. Upea kuva! Odottelen jo, millaista saamme nähdä ensi adventtina... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mene enää kauaa, silloin ystävykset ovat ihan erilaisissa puuhissa! ;)

      Poista
  6. Niin huikeen hieno piirros 😊 teijän porukoiden koti on muuttunut satumaiseksi tonttupajaksi ☺ ihanat Torsten ja Pätkis ❤ ~Sonja

    VastaaPoista
  7. Tunnistin heti ketä kuvassa on kun näin sen lukulistalla, ennen kuin ehdin lukea että kenen blogissa kuva oli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avan käsittämättömän upeasti Laura on onnistunut saamaan Torstenin ja Pätkiksen aivan itsensä näköisiksi :)

      Poista
  8. Aivan mahtavan hieno idea ja jo ensimmäinen toteutus loistava! Ihanaa joulun odotusta koko porukalle :) Minna ja pollet

    VastaaPoista
  9. Upea ja oikean näköinen kuva. Ihanaa adventin aikaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen samaa mieltä kanssasi :) Kiitos samoin! :)

      Poista
  10. Aivan ihana kuva! Tässä on tunnelmaa <3

    VastaaPoista
  11. Tuli niin lämmin ja iloinen, ehkä vähän epäuskoinenkin olo kun kuvan näin. Sadut ja tarut toimii, kuvinakin.
    Ihana, ihana idea päästää Pätkis ja Torsten seikkaileman satuhahmoina. Tykkään. Paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, kuva on vaan mahtava :) Ja Pätkis ja Torsten myös, mahtavia eläinystäviä!

      Poista
  12. Tämä on sanottu aiemminkin, mutta blogisi on yllättävä ja uudistuva ja tarjoaa lukijoilleen aina jotain herkullista extraa. Visuaalisesti ylivoimainen blogi jonka pariin palaa uudestaan ja uudestaan -ja nyt oikein odottaa seuraavaa adventtia, mitä ihanat poikasi mahtaa seuraavaksi puuhata.
    Kiitos Jilla ja kiitos taitavalle taitelijalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis tuhannesti kommentistasi, tämän blogin ehdoton juttu on teidän ihanissa kommenteissanne <3

      Poista
  13. Kuvassa olevat Torsten ja Pätkis olivat jo ensisilmäyksellä täysin tunnistettavissa! :) Huikean hieno ja tunnelmallinen kuva. Olet kyllä löytänyt upean taiteilija toteuttamaan mahtavaa ideaasi!
    Kiitos Jilla aivan loistavasta blogista, tämä on ehdottomasti kaikkien aikojen lempparini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kävi mieletön tuuri että kaiken etsimisen jälkeen muutama päivä enää ensimmäiseen adventtiin jäljellä (olin jo vähän niin kuin luopunut toivosta...) kohtasin tämän huippulahjakkaan taiteilijan. Kiitos itsellesi ihanasta kommentista! :)

      Poista
  14. Sanoisin, että tässä olisi täydellistä lastenkirja-materiaalia! Uskon, että jatkossakin kuvat ovat yhtä hellyyttäviä, taianomaisia ja tunnelmallisia. :) Upeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, kiitos! Luotan kyllä samaan ja uskoisin että jokainen kuva on yhtä upea :)

      Poista
  15. Kiva idea ja todella kaunis piirustus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Veera, olen samaa mieltä kanssasi, taiteilijamme on huippulahjakas! :)

      Poista
  16. Oi, aivan ihana piirrustus:) Mahtava idea ja upea toteutus! Odotan jo seuraavaa adventtia;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - seuraavana adventtina pojilla onkin jo ihan muut jutut kuin herkut mielessä :)

      Poista
  17. Pitääkö paikkansa ettet päässyt blogigaalan visuaalisin blogi äänestykseen? Tämä on törkeä virhe playssonilta. Blogisi on nimenomaan visuaalinen hyvänmielen blogi. Toivottavasti tämä ei lannista sinua, koska on kyllä iso vääryys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mutta ei se virhe ollut, vaan niin ihmiset olivat äänestäneet :) Joten ei lannista ollenkaan, olen mielelläni hyvän mielen kategoriassa, kahdessa kun ei yksi blogi voi olla :)

      Poista
  18. Onpas tämä söötti piirros, ihanat värit ja tunnelma :)

    VastaaPoista