![]() |
| Kenelläkään vinkkejä, mistä löytäisin tuon huovan väriset housut? |
Huh. Onneksi on sunnuntai. Rentoa ja helppoa. Aamutalli ja Kynnarin seurakisat, joiden jälkeen neljännen sijan kunniaksi pitsaa, sauna, ja makoilua.
Tiistaina ajattelin, etten taatusti lähde kisoihin, joihin olin viikonloppuna ilmoittautunut, sen verran oli Torsten könkkä. Mutta niin se vaan taas muuttui puhtaaksi, ja on saanut tehdä muutamana päivänä ihan töitäkin. Yhtenä päivänä kuntoharjoittelu mäkisissä maastoissa ja muutamana koulua kentällä. Teemana on ollut miltei pelkästään tasaisuuden ja riittävän muodon löytäminen laukkaan. Työ aiheutti tulosta, vaikkakin tänään jätimme kaikki treenaamamme asiat kotiin ja laukkailimme tukat hulmuten ja maisemia katsellen valkoisten aitojen sisäpuolella :) Ja yhdellä lävistäjällä totesimme, ettei makeaa mahan täydeltä, ja siirryimme raviin jo hieman ennen oikeaa raviin siirtymisen pistettä! Myös yksi keskiympyrä laukassa jäi kammottavan pieneksi soikioksi, mutta siinäpä suurimmat rikot. Muuten rata oli tasaista tervassa liikkumista, toisin kuin verkassa, jossa pelättiin mm. sateenvarjoja oikein näyttävin askelin...
Inton viime viikko oli hyvin kevyttä jumppaa. Eilen se pääsi kärryjen eteen kentälle, ja kyllä muuten nautti! Valjastuksen jälkeen kentällehän oli pakko siirtyä ravissa (!) mutta siitä rauhoittui hyvin äkkiä ja oli oikein mallikas valjakkohevonen - jolla on tosin vain tavalliset koppikset ;)
![]() |
| Torsten totutteli kärryihin... Näin päinhän se kuuluu mennä, puuttuu vain, että Torsten istuisi kyydissä ;) |
Viime viikkoon on mahtunut myös muuta. Ollaan äidin kanssa ajeltu ympäri Suomea katsomassa kahta hienoa suomenhevosvarsaa, toinen on kaksi ja toinen kolme-vuotias. Toisella on mulle tuttu suku takana, toinen on huomattavasti vieraampi - ja tässä sitä ollaan, puun ja kuoren välissä. Tarvitsen varmaan vielä jonkun hetken, ennen kuin tiedän, mitä pitää tehdä! Potentiaalisia vaihtoehtoja kun molemmat ovat...
Lisäksi olen päässyt kuuntelemaan Warwick McLeanin valmennuksia peräti kahtenä päivänä, kun hän piti tallillamme kurssia. Täytyy ensi kerralla ehdottomasti mennä itse mukaan, oli niin mielenkiintoista seurattavaa, niin hänen oma, pehmeä ratsastuksensa kuin opetustuntinsa tehtävineen. Mikäli ensi kertaan menee hetki, ja saan laukan kasaan ennen sitä, poimin Torstenia ajatellen hyviä laukanvaihtovinkkejä itselleni.
![]() |
| Miten tälläistä voi vastustaa? Toisesta mahdollisesta vauvelista mulla ei valitettavasti ole näyttää kuvaa! :/ |
Hevoset ovat kyllä täyttäneet tämän viikon kokonaan. Ensi viikolla pidän ainakin yhden heppavapaan, niin kerkiää taas harrastaa jotain muutakin elämässään hevosten ja töiden lisäksi - tosin, Suomen hieno kesä näine ihanine kaatosateineen, hyvä talliporukka sekä mahtavat hevoset, joten mikäs siellä tallilla on oleillessa!
Ensi viikkoon :)
![]() |
| Kenraali kenraalille ... |
![]() |
| Kenraali |
![]() |
| APUA, Sateenvarjo!!! :D |
![]() |
| Ja nyt mennään super hyvin! |
![]() |
| Hetken ratsastettuani sileillä, märillä kankiohijlla, totesin, että iskän työhanskat oli hyvä vaihtoehto... Vaikkei mikään esteettisin sellainen ! |
![]() |
| Ah, tämähän on melkein kuin maastossa laukkailisi! ;) |
![]() |
| Torstenin on pakko - joka ikinen kerta - myös tervehtiä tuomaria, niin loppu kuin alkutervehdyksessä... |





















































