keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Kiropraktikolla II

Tuntuupa hyvälle !
Eilen kävimme toista kertaa kiropraktikko Sybil Moffatin luona Vihti DC:ssä Torstenin kanssa. Aiemmalla kerralla, Sybil ei löytänyt mitään vikaa vikaa, ja suosittelikin meille skintigrafiaa, jossa sitten kävimme. Siellä Sybil pyysi lähettämään hänelle kuvat ponin niskasta, kun se oli kuulemma niin erikoinen. Ja toden totta, (se mitä Hyvinkäällä ei lainkaan huomioitu edes kysyessämme) kuvista kuulemma näki, että Torstenin ensimmäinen kaulanikama oli todella pieni ja painunut kallon sisälle - ihan niinkuin sitä ei olisi ollenkaan! Tästä ei kuitenkaan aiheudu kipua, eikä ontumaa, on vain hyvin erikoista. 

Kotiin viemisinä saimme venyttelyohjeita oikeaa lapaa varten, joka ikään kuin olisi irti ylhäältä. Sitä ei tiedetä, onko kyseessä syy vai seuraus, mutta onhan Torsten aivan eri näköinen oikeasta lavasta kuin vasemmasta, juurikin ylhäältä sään läheltä. Oikeasti akupunktiolla Torstenia hoitanut Juppe on tämän jo aikoja sitten huomannut, ja mielestäni linimenttien avulla se vähän pienenikin, mutta nyt se on taas kasvanut, eli irronnut enemmän. Loppuun Torstenia hoidettiin myös akupunktiolla. Hieman neulat ärsytti, mutta kenenkään varpaat ei jäänyt alle ;) 

Ratsastaja tyylikkäänä...
Tänään sitten testasin, oliko poni vastannut millä tavalla eiliseen hoitoon. Se käveli suorempana, mutta liikkui aika pienillä askeleilla ratsastaessa - johtuiko laiskuudesta vai mistä, sitä en tiedä. Huomenna uudestaan, sillä seisomaan ei nyt saa kuulemma jättää, vaikka ontuisi.

Into vietti vapaata, sai tänään vielä viimeisen cartophen pistoksen ja jäi erittäin virkeänä talliin yöunille. Ihana setä <3 

Itse suuntaan myös nukkumaan, hauskaa pikkulauantaita kaikille sitä juhliville :) 

P.s. Lastasin Torstenin riimulla niin mennessä kuin tullessakin, whou! :)
P.p.s. Torsten pääsi Sybilille mannekiiniksi, jotta hän voi vihdoin näyttää muille kotimaassaan saksassa, mikä se Finnhorse oikeastaan olikaan... Finnhorse in summershape ;)

4 kommenttia:

  1. Summershape :) Ihanan sivistynyt ilmaisu laidunlihavasta ponnysesta.
    Sybil osaa asetella paitsi sormensa niin myös sanansa ;)

    VastaaPoista
  2. Summershape, mikä ihana nimitys laitumen anneista nauttineille hevosille!

    VastaaPoista
  3. Kesän muotovaliot :D

    VastaaPoista
  4. :D Omistajakin on todellisessa summershapessa ;) Eikä muuten vaatinut hikeä ja tuskaa, lähinnä askeleita jääkaapille! ;)

    VastaaPoista