sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Tehoviikonloppu ...

Ratsastussimulaattori Simo
alkoi jo perjantaina heti töiden jälkeen, kun kaveri nappasi minut duunista kyytiin ja suuntasimme kohti Tamperetta. Kylmää ja sateista, ja niin aukesi myös lauantaiaamu... Sääliksi kävi kaikkia juhlijoita! 
Me puolestaan suuntasimme lauantain aamupäivällä Tavelan tallille, ratsastussimulaattori Simolla harjoittelemaan. Paikka oli kaunis ja kokemus enemmän kuin hyödyllinen. Nyt en voi enää valehdella itselleni, että olisin mitenkään suorassa hevosen selässä. Kuten (kuulemma) monet muutkin, oikeakätisenä istun vasemmalla ja oikea kylkeni painuu kasaan. Vasen pohje oli myös edempänä kuin oikea ja epätasaisemmin kiinni. Kun opettajamme Arto Vähätalo korjasi sitten painoni tasaisesti molemmille istuinluille, tuntui, että vasen pohkeeni olisi mennyt hurjan taakse, vaikka vasta silloin tietokone näytti, että jalkani olivat samalla kohtaa toistensa kanssa. Hurjaa!
Automaattisesti painoin myös kantapäitä alas, mikä on virhe, jalan pitää olla samassa asennossa kuin seisoessani. Käynti oli itselleni kaikista vaikein askellaji, ravissa ja laukassa pysyin jo miltein keskellä. Intolta varmaan opittua, vauhti korvaa taidon ;) 

Ohjan pituuteen sain myös loistavaa vinkkiä. Pitää ajatella, että ohja jatkuu ihan kyynärpäähän asti, sen pitää olla joustava muttei liian pitkä ja käden ja ohjan välissä ei saa olla kulmaa ennen kyynärpäätä. 

Harjoittelussa oli ihan perusistunnan lisäksi laukanvaihtoja, jotka nostettiinkin pelkällä ulkopohkeella, ja  jota oli oikein hyvä päästä todellisella automaatilla tekemään, noin niinkuin tulevaisuuden varalle :)

Kotiin viemiseksi saimme hurjasti oppia ja lapun, jossa lukee mustaa valkoisella kaikki vinoudet, ohjas- ja pohjetuntuman tasaisuudet yms. Toivottavasti ensi kerralla (joka siis ehdottomasti täytyy tehdä!) olen jo vähän suorempi ;) Suosittelen ehdottomasti kaikille, aivan kaiken ikäisille ja tasoisille ratsastajille!

 Tallille tullessa jo tiesinkin, ettei omilla hevosilla mtn kovinkaan hurjaa pääse tekemään, sillä perjantai aamuna saamani viestin takia jäi jälleen yksi sydämen lyönti välistä. Torsten ontuu. Illalla vanhempani kävivät ponnyja moikkaamassa, ja tiellä Torsten oli kuulemma ontunut noin 1/5, mutta maneesiin päästyään ehkä 4/5. Ja sama jatkui lauantaina. Laitumelta hän tuli vastaan vinosti kävellen, muttei niin paljon, että olisin kokonaan jättänyt liikuttamatta. Kamat niskaan ja maneesiin - ja jälleen, ontui n. 4/5, ravauttaessa maasta käsin muutaman suoran videolle pelkäsin hetkittäin, että pony kaatuu... Mitä ***** tämä on, voiko joku kertoa?! 

Vanhemmalla ruuna Intolla on otettu nyt aika kevyesti, herraa sen verran jalat vaivaa, mutta onneksi sain kaverilta lainaksi hänen punaisen ruunansa, että pääsin testaamaan päivän oppeja käytännössä kaikissa askellajeissa. 
Kyllä oli kivaa ratsastaa puoliverisellä pitkästä aikaa! Ja näin osaavalla... Mielestäni sain takapuoleni ja painopisteen suht hyvin pidettyä tasan, mutta oikea kylkeni oli edelleen kasassa. Kevyessä alle puolen tunnin hölkässä tuli muuten aika kuuma noin iso liikkeisellä hevosella! Ja gröhöm... Laukannostot eivät oikein ottaneet sujuakseen - ja ruuna todellakin ne osaa - ja glups - nyt mun täytyy kyllä myöntää, että Torstenille olen opettanut laukan nostot sisä, ei ulkopohkeella. Muut hepat tekevät ne selkeästi ulkopohkeella ;) Täytyy korjata asia Torsteninkin kanssa! 
Ja asiaahan pääsin jo tänään korjaamaan, kun poni oli puhdas. Uskomatonta... Ei välttämättä ihan suora, mutta muuten kyllä puhdas. Olin kuitenkin jo varustautunut viiden minuutin tsekkaukseen päivän kunnosta, etten edes laittanut satulaa. Mutta satulatta menohan olikin hauskaa! Vaikka koko ajan valuinkin eteen... Illan kruunasi pidempi kävely molempien poikien kanssa rauhaisalla mettätiellä maistellen erilaisia puita ja ruoholajeja ;) 

Olen kuitenkin, tänäkin viikonloppuna monet itkut itkeneenä, miettinyt itselle seuraavaa siirtoa. Mikäli jollakin teistä, tutulla, tutun tutulla, kenellä vaan, on tietoa hiomattomasta jalokivestä, ruunasta tai orista (joka kyllä menee ruunattavaksi), positiivisella luonteella varustetusta, kauniista, ryhdikkäästä ja raamikkaasta liitokaviosta, minulle saa laittaa säpöä, jilla.lappalainen@hotmail.com . Roduista seuraavat sytyttävät; suomenhevonen, max. 08-09 syntynyt, puoliverinen, max 6 vuotias tai mahdollisesti D-ponny, siinäkin ikää saa olla maximissaan kuusi vuotta kertynyt. Tätä saan hetken ehkä etsiä ;) 









Ihanaa tulevaa työ- ja lomaviikkoa teille!

1 kommentti: