lauantai 25. tammikuuta 2020

Huomenta

Lauantaiaamuna














Mikään ei voita puuroaamiaista ♥️ Kaurapuuroa, isoa kuppia kahvia ja tuorepuristettua appelsiinimehua. Sesongin Sweetiet on aika kirpeita, vaativat ripauksen sokeria ylleen. 

Hevosilla on tällä viikolla alkanut laidunkausi. Maa on vihdoin jäätynyt niin että pohja kestää mahdolliset spurttailutkin. Niitä on harrastanut lähinnä Torsten - kevättä rinnassa, kuvittelee olevansa orilaitumella :D 

Ulkona puskee lumikellot nurmikolta ja syreeneissä on liian isot silmut. Ei auta kuin pitää sormet ristissä, ettei liian kovia pakkasia enää tule. Jotenkin tässä vaiheessa ei enää kaipaa tippaakaan lunta tai kovaa talvea.

Tänään pitäisi vähän siivoilla. Ei mun lempiharrastus, mutta aurinko paljastaa vähän liian tehokkaasti pölyt ja risut lattiolla. Ja heinänkorret. Vaikka alkuun kapinoinkin robotti-imuria vastaan, on se oikeasti ollut melko hyvä ostos. Kerran tuli yläkerrasta rytinällä alas mutta kesti senkin. Kissat eivät ole siitä moksiskaan ja kyllä se suurimmat pölyt nappaa mukaansa. Ei valitettavati kuitenkaan korvaa ihan kaikkea siivousta :D 

Rätti käteen siis. Iltapäivällä yritetään saada Vegemessuille liput ovelta. Tämä päivä oli tiketissä myyty jo loppuun, juuri kun olimme ostamassa lippuja. Huippua, että vegeruoka kiinnostaa! Voisin kuvitella että tuollaiset messut olisi täydellinen tilaisuus päästä maistelemaan uusia juttuja - kun ne on valmistettu parhaimmaksi versioksi. Mä olen vähän hukassa vielä näiden "korvikkeiden" kanssa, joten en malta odottaa että pääsee maistelemaan oikein valmistettuja tuotteita. Mikäli siis päästään sisään :D 

Aurinkoa teidän lauantaihin 🌞

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti