maanantai 6. marraskuuta 2017

Iltatreeni

Marraskuisena maanantaina


Meillä on lippu salossa aina kun mahdollista - hyvää Ruotsalaisuuden päivää! 
Viikonloppuna pidettiin mahtavat talkoot, tupa oli täynnä väkeä - ei kuitenkaan nostettu lippua salkoon. Illalla kylän kirkon pihamaan ohi ajaessa kynttilämeri valaisi koko tienoon, miten upea näky.

Talkoissa tehtiin paljon. Sisällä suihkuista tulee vihdoin vettä normaalisti ja juomavesi alkaa muistuttamaan vähän enemmän kirkasta kuin sameaa, kun kaivon ympärystä raivattiin. Ja sitten tietysti se tärkein - ponien tarha sai aidan ympärilleen. Pohjakin on pientä hakealuetta vaille valmis! *sydänemojirivi tähän* 

Hiekkapiha ei sen sijaan päässyt etenemään, koska kasettiauto ilmestyi pihallemme tänään, eikä perjantaina. Sateisen, pimeän, kiireisen maanantain paras hetki oli ajaa kotipihaan, auringonlasku horisontissa, kasetillinen mursketta levitettävänä.


Ehkä hieman aitalankojen kiristystä vielä

Tarha on osittain kivituhkalla, osittain sänkkärillä. Loput tarhan pohjasta tehdään ensi kesänä.


Ikkunat tulessa! Taivas oli tänään huikea.

Harmi ettei auringonvalo valaissut puolta tuntia pidempään. Pirun talviaika - onneksi on hyvät pihavalot ja viisi tuntia, muutamaa rakko aika kipeissä käsissä ja tadaa, kasat on levitetty pihalle! Tietysti traktori hoiti isoimman osan, mutta jotenkin mä vedin kyllä lyhyemmän korren kuin T - se sai traktorin ja minä rautaharavan. Kyllä yksi pikkutila muuten voittaa salitreenin mennen tullen.

(Onneksi on kaapit täynnä karkkia.) 

Ja onneksi T on huomenna yömyöhään asti töissä. (Kuulemma töissä on ihan kiva päästä välillä lepäämään :P) Saa yhden illan huilata, viettää pitkän kaavan mukaan aikaa toisen Tn kanssa :) Nyt ei enää voi mennä kauaa, että pääsemme yhdessä salaa hengailemaan ja syömään vihreää puutarhaan ilta-auringon värjäämän taivaan alle. (No pics koska pitää pysyä toiselta Tltä salassa ;P)
Vaaleanpunaisia taivaita viikkoosi! ♥

10 kommenttia:

  1. Melkoinen investointi, teillä selvästi inhotaan kuraa:D
    Olisi kiva kuulla tarkemmin vaikka erillisessä postauksessa miten teitte pohjat ja mitä tarhat tuli maksamaan. Upealle näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, yök :D

      Tarkempaa postausta ehdottomasti tulossa, jahka kaikki valmista ja laskut edessä :D

      Poista
  2. Minkä kokoinen tarha on? Näyttää isolle, tuliko kalliiksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokonaisuudessa tarha noin 1300 neliöö, josta reilu 550 neliöö laitettu. loput sitten kesällä, kun maatöihin ei uppoa ihan tällaisia summia - en ole vielä saanut laskua mutta jos en väärin muista, ei kauheasti alta 5 t päästy vaikka näinkin pienestä alueesta kyse - tuossa summassa kyllä reilu 400 neliöö pihan mursketta myös, mutta siihen ei mennyt kuin yksi kasettiauto, ei varmaan kokonaissummassa kovin iso osa.

      Poista
  3. Oletteko huomioineet sen, että kura siirtyy kavioissa sänkipellolta tuohon jo tehtyyn hiekkatarhaan? Riippuu tietysti maaperästä, mutta meillä tuollainen tarha ei toimisi. -Siru-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti eikä mulla mitään mielenkiintoa kuraisille jaloille, joten pääsevät kyllä alkuun tutustumaan koko tarhaan mutta talvella pääsevät sänkkärille vain pakkaskeleillä. Tuo osa pellosta onneksi alkaa olla jo kuivempi kun on loivaa rinnettä, joten siinä ei vesi seiso, vaikka toki kovilla sateilla märkä onkin ja silloin sinne ei ole mitään asiaa. Valitettavasti!

      Poista
  4. Miten teillä on tehty tuo tarhan pohja? Pintamaa veke ainakin, salaojia? kangas?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin 40 cm kuorittiin pintamaata pois, kaadot avo-ojiin joita vedettiin muutama, yks iso rumpu märimpään kohtaan (18 m, koko tontin sadevedet valuu siihen "kuoppaan"), salaojat oli jo, kuonaa 30-40 cm, kangas ja pintamatsku, 8-10 cm päälle. Noin about :)

      Poista
  5. Se on hyvä tehdä kerralla kunnolla! Vaikka toki parannuskohtia tulee vuosien varrella aina ja kaikille, mutta on kivempaa tehdä pientä fiksingiä kun perusasiat ovat toimivat :) En niin malta odottaa että Torsten ja kaveri(t) pääsee teille, kuvia odotellen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, samaa mieltä! pitäisi ottaa Torstenista ja Peikosta asap lisää kuvia. Niiden tarhatouhuja on oikeasti aika kiva seurata :)

      Poista