torstai 24. elokuuta 2017

Puujalka

Hevoseni mysteeriontuu


Jos viime kesä oli the best ever, pelkkää rakkauden alkuhuumaa ja ponillakin oli oma T eli ihana herrasmiesystävä Tolbert seuranaan, on tämä kesä ollut jotain ihan muuta, Torstenilla. Tuntuu, ettei laidunkausi kerennyt oikeasti startata ollenkaan koska kylmät ilmat ja toisaalta harmitus iltaisin yksin laiduntavasta hevosesta on ollut suuri, tarhakaveri ei ole saanut olla kokopäivää laitumella joten Torsten on ollut osan päivää yksinään. Poni on ollut hankala niille jotka häneltä kaveria ovat tulleet hakemaan pois (niin että lopulta se on syönyt päivässä väkirehuja neljään otteeseen jotta laidunkaveri on saatu turvallisesti aidan toiselle puolen, ei ehkä olisi ollut tarpeen) ja on se tullut langoistakin läpi yksin jäätyään, ruoho on vihrempää aidan toisella puolella, ainakin Torstenin mielestä. No, tällä viikolla Torstenkin sitten siirtyi osapäivälaidunnukseen.

Ja koska ihan kaikki liittyy kaikkeen, on varmasti yksin oleilu ja railakkaan Tolbertin vaihtuminen rauhalliseen, todella ystävälliseen suomiruunaan joka ei juuri spurttailusta piittaa, vaikuttanut Torstenin päivittäiseen liikkumiseen. Tällä hetkellä se ei ole puhdasta :( Muutamaan otteeseen olen kesällä huomannut pientä askellyhyyttä alkuravien parin ensimmäisen minuutin aikana, mutta sitten Torsten on vertynyt ja liikkunut mallikkaasti.



Kaksi viikkoa takaperin löysin Torstenin laitumelta päiväunilta, missä se nukkui pitkin pituuttaan - viimeksi olen tainnut nähdä Torstenin makuullaan ulkona nukkumassa useita vuosia sitten - ja kaikki oli hurjan söpöä kunnes Torsten nousi ylös ja käveli kuin puujaloilla konsanaan. Muutaman kymmenen metrin jälkeen vej pikkuhiljaa vetreytyi ja kevyessä ratsastuksessakin poni liikkui hyvin. 
Ollaan koko kesä katsottu, että aamuisin Torsten kävelee todella rauhallisesti karsinasta ulos, se on halunnut ottaa oman aikansa kävelyn kanssa - se ei ole ollut ep mutta kauttaaltaan vähän jäykän oloinen. Tällä viikolla jouduin herättämään ponit aamutallissa hieman normaalia aikaisemmin omien töiden takia, ja Torstenin noustessa karsinasta seisomaan oli puujalka-efekti vejalassa täysin sama kuin laitumella aikaisemmin - ja kertoipa tallinpitäjämme vielä, että tänä kesänä Torsten on ollut melkeinpä päivittäin päikkäreillä vaakatasossa. Mitä se nyt ikinä kertookaan, sitä en vielä tiedä.

En ole oikeastaan koskaan pelännyt kaviokuumetta tai muita sellaisia sairauksia jotka vihreä saattaa aiheuttaa - varmasti pitäisi pieneen liikalihavuuteen taipuvan hevosen kanssa - mutta tänä kesänä olen pyytänyt kengittäjäämme tutkimaan kaviot joka kerta sillä silmällä. Välipohja laitettiin yhden kengitysvälin jälkeen takaisin oej, kun kanta kerkesi tulla alas turhan rivakkaa vauhtia mutta muuten kavioissa tai jaloissa ei ole ollut mitään sanomista. Silti toissaviikkoisen kengityksen jälkeen Torsten lähti kengityspaikalta ontuen, vej sekä otj otti lyhyempää askelta, liinassa tsekatessa vertyminen tapahtui kuitenkin silmissä. Eläinlääkäri kopeloi jalat jo aikaisemmin kesällä raspauksen yhteydessä, ei mitään mainittavaa, mutta päätimme kuitenkin pitää kengityksen jälkeisen ontumisen johdosta pienen kesäbreikin yhdessä tulehduskipulääkkeen kanssa.






Samaan tahtiin!

Nyt kaksi päivää kuurin loppumisen jälkeen on varovasti tsekattu liikkumista. Askel on lyhyttä mutta se vertyy - mutta kyllä se myös tahdittaa, mitä en aikaisemmin ole edes huomannut. Myös erikoista "muljahtelua" on esiintynyt, enemmän vej kuin oej. En osaa paikantaa vikaa, seisoessa se jättää vej hassusti niin, että seisoo mieluusti kavion sisäsyrjällä ja jos kavio on tukevasti maassa on otj mielellään vähän ylhäällä. Otj tulee laukassa jossain kaukana perästä ja koko hevosesta puuttuu letkeys ja kroppa tuntuu edelleen rautakangelta, kraniohoidon jälkeenkin. 

Että sanopa nyt sit näistä oireista yhtään mitään - jos on ideoita mitä tehdä seuraavaksi, saa vinkata. Poissuljetaan tutkimusmenetelmistä röntgen, verikoe, piikitys, tod. näk myös akupunktio. Ohessa vielä kaksi videota liikkeestä; ensimmäinen on eiliseltä ja jälkimmäinen tältä päivältä - näyttääkö tai kuulostaako oireet tutuilta?

Iilimadot on kuitenkin tilattu ja nyt vaan yritetään ymmärtää ongelmaa, pohditaan uskaltaako ratsastaa vai jatketaanko sairaslomaa - lääkityksen aikana liikkuminen ei kuitenkaan muuttunut mitenkään. Että sellaista tänne, toivottavasti parempaa sinne!


44 kommenttia:

  1. Otj näkisin jotain häikkää... sen puolen lautanen liikkuu todella paljon enemmän ylösalas, tämän huomaa aika hyvin jos kuvaatte suoraan takaa. En toki ole ell, mutta kokemusta paljonkin takapään ontumista.

    Voisiko olla takapolvi/kinnervaivaa, jossei liiku nyt yhtä paljon laitumella ja ratsastaen kuin ennen?

    Toivottavasti syy löytyy ja pääsette nautiskelemaan ratsastushetkistä :)

    T. Puusilmä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä huomiosta, oikeaa lautasta on ennenkin hoidettu (kranio, hieronta, iilarit), siinä vanha lihasvamma. Täytyykin huomenna katsoa tuota liikettä suoraan takaapäin, kintereissä ei ole nestettä ollenkaan mutta eihän se kerro vielä mitään... Ratsastaen Torsten on liikkunut aikalailla samaan malliin kuin aikaisemmin, mutta onhan siinä iso ero jos viime kesänä omaehtoista rallittelua oli laitumella päivittäin vrt tähän kesään, kun liikkuminen laitumella rajoittuu tasan syötävän perässä kävelyyn... Kiitos kommentistasi ja vinkeistäsi, toivotaan ettei ole mitään vakavaa!

      T. Toinen puusilmä

      Poista
    2. Nämä on aina hankalia... itseasiassa tuossa yhdessä kuvassakin olen huomaavinani että vej tulee aikaisemmin maahan kuin otj. Mutta se toki on hankala sanoa kuvan perusteella. Otj ontuma voi myös näkyä vej ontumana, heijastuen sinne.

      Itselleni ohjeeksi annettiin (mikäli hevonen ei vaikuta kipeältä vaan jäykältä) laukata ennen ravia ja katsoa onko liike silloin parempaa. Tietysti mikäli huonommaksi menee niin heti pitää lopettaa.

      Juuri se ettei revittele (laukkaile ja pukittele) laitumella voi yllättäen ollakin syy miksi menee jäykemmäksi. Torsten selkeästi hyötyy "painikaverista" :) pidän raajat ristissä että kyseessä olisi vain jäykkyys ja Torsten pääsee pian taas ilostuttamaan meitä ratsastuskertomusten kera :)

      -Puusilmä-

      Poista
    3. Sitä toivotaan kovasti! Eilen ponin kävikin hoitamassa kraniolla meidän kraniohoitajan opettaja joka saikin tosi hyvin lapoja auki - ainakin kävely muuttui heti paljon letkeämmäksi. Ja kohta otetaan - toivottavasti onnistutaan - röntgenkuvat jaloista, toivottavasti ne auttavat paikallistamaan syyn!

      Poista
  2. Jes, blogipitkästä aikaa päivitetty! ;) Harmillinen tuo Tortenin ontuminen, toivottavasti selviää pian..! :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nice to be back :) Toivottavasti ensi postauksessa jo parempia uutisia!

      Poista
  3. En nyt ennätä katsoa videoita, mutta kuvailemiesi oireiden perusteella lähtisin tutkimaan kinnerpattivaivaa. Omalla hevosella oireilivat juuri samoissa tilanteissa kuin Torstenkin oireilee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ideasta, tätä täytyy tutkia!

      Poista
  4. Ei tuo varsinaisesti onnu, parissa kohtaa hiukan tahtivirhettä, mutta jos se ei kuulu normaaliin liikkumiseen niin hyvä siihen on reakoida. Liekö jäänyt johonkin kiinni, oikea takajalka ja oikeastaan koko selkä-kylki vaikuttaa hitaammalle kuin vasen puoli. Jäänyt kiinni karsinassa? Kaatunut? Joku hermopinne? Ota kiropraktikko katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ajatuksistasi! Tänään maastolenkillä käveltiin taas niin hyvää ja tasapainoista, yli-astuvaa käyntiä että vähän nauratti. Kun aamupäivän olin viettänyt puhelimessa selvittelemässä kengittäjän ja ellän kanssa mitä tehdään ja päädyttiin röntgeniin ja toisella korvalla sitten kranio ja iilimatoja toiselle päivälle - mutta parempi näin. Hermosärkyä minäkin mietin, siihen otan hermosärkylääkkeet kun nämä ensin katsottu ja kiropraktikko samoin. Lopultahan en voi tietää mitä on tapahtunut, juuri joku kaatuminen tms sopisi kyllä kuviion. Karsinaa siivotessa ei ole näkynyt mitään kiinnijäämisen jälkiä, sellaiset kerran alkukeväästä mielestäni karsinassa oli ja sen jälkeen boxin reunat on vuorattu entistä tarkemmin turpeella - tosin kai sitä voi niistä huolimatta jäädä karsinaan kiinni...

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Niinpä? Otetaan nyt varmuudeksi kuvat - siis jos onnistutaan - joka jalasta niin saa mielenrauhan. (syy löytyy toivottavasti mieluummin lihaksistossa, ehkä...)

      Poista
  6. Mun hepalla samat oireet ja eläinlääkäri totes et on metabolinen oireyhtymä puhjennut. Toivottavasti ei Torstenilla ois tätä

    VastaaPoista
  7. Paraneeko laukka, jos ottaa enemmän vauhtia? Nythän se oli kokonaisuudessaan kovin ponnettoman näköistä eikä oikein polkenut, näytti jopa siltä, että voisi sen rikkoa raviin milloin tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paranee! Ei jotenkin saa pohjasta tukea parempaan laukkaan, maastossa laukka paljon voimakkaampaa!

      Poista
  8. Hei! Kaviokuume on todella salakavala. Meillä se tuli omalle kasvatilleni kuin "puskista", 19-vuotiaana. Kyseessä ylipainoinen hevonen, joten vihreä ja ylipaino olivat syynä. En edes heti osannut yhdistää oireita siihen. Ilmeni juurikin toisen etujalan lievänä ontumana. Varmista ja poissulje tämä, sillä nyt on eletty vuosi todella tiukalla ruualla ja vihreällä ei voi olla. Laihdutettu on noin 100 kg. Jos tämän taudin voi ennaltaehkäistä, sen eteen tekee kaikkensa. Itsellä ollut yli 20 vuotta omia hevosia ja nyt tämä piti sitten nähdä ja kokea. On kyllä todella vakavasti otettava sairaus ja sen kanssa eletään nyt aina vaikka kaikki on saatu super tarkalla hoidolla normaaliksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella ikävä kuulla, kaviokuume on sellainen sairaus mitä ei haluaisi kenellekään ja tähän asti minäkin olen saanut elää varsin huolettomasti ensin Inton ja sitten Torstenin kanssa, ilman murheita kaviokuumeesta. Nyt muutaman päivän etukaviot ovat olleet aivan aavistuksen lämpöisemmät kuin takakaviot (viileät kuitenkin nekin), tänään ei taas mitään eroa vaan kaikki kaviot kylmät. Pulssia en saa ollenkaan mutta tiettävästi poni on kuitenkin vielä elossa eli eiköhän se siellä ole, muutama viikko sitten kengittäjäkään ei saanut mitään mainittavaa esille. Joka tapauksessa otamme, tai ainakin yritämme ottaa röntgenkuvat jotta asialle saadaan tarkkuus.

      Poista
  9. Onpas harmillista. Jokin rangan tapaturma tulisi liikeen puolesta mieleen, alaniveliä ei videoiden perusteella aro, rankavaivat ei levolla tai lääkkeillä parane, tarvitset rangan manipulaatiota. Osteopaatti, kiropraktikko, ehkä kranio? Akupunktio olisi hyvä, mutta oliko T niin neulakammoinen ettei onnistu? Paljon maastoilua ja suoria uria, kentällä pipertely pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä kommentistasi. Akupunktio on listalla mikäli kranio tai kiropraktia ei toimi - Torstenia on hoidettu aikoinaan paljonkin akupunktiolla mutta viimeisen kerran Sybil Moffatin käsittelyssä Torsten sai tarpeekseen neuloista eikä sen jälkeen ole onnistuttu akupunktiota käyttämään - toivotaan parasta että T olisi saanut näiden vuosien aikana hieman järkeä päähän ja hoito onnistuisi.

      Ja olen samaan mieltä alanivelistä, toissakesänä kun ne reagoivat oli liike erilaista ja silloin tulehduskipulääke auttoi, nyt kun ei ollut mitään eroa kuurin aikana tai sen jälkeen, uskoisin ettei ole siitä tällä kertaa kyse.

      Poista
  10. Jos kerran laiduntaa ja ylipainoa on, niin voisi hyvinkin olla kaviokuume. Se ei aina oireile mitenkään tyypillisesti. Ovatko kaviot ihan kylmät vai onko yhtään lämpöä? Ottaisin varmuuden vuoksi hevosen pois laitumesta.

    Omalla kylmäveriselläni on kaviorustonluutumat edessä ja kinnerpatit takana, myös molemmat näistä ovat aiheuttaneet vähän samantyyppisiä oireita kuin kuvailit. Kaviorustojen oireilu loppui kun luutuminen pysähtyi, mutta kintereet ovat vaatineet piikitystä 1,5-2 vuoden välein, se on oikeastaan ainoa keino millä on oikeasti saatu oireita hoidettua (+ Tildren, ja nyt on kokeilussa Cartrophen), mutta tämähän on toki ihan hevoskohtaista mikä kellekin auttaa ja/tai mitä hoitoja voi käyttää.

    Tsemppiä! Monet mysteeriontumat kokeneena tiedän miten turhauttavaa se on...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitinkin tuonne ylempään kommenttiin vastauksesi että kaksi päivää etukaviossa on ollut lievää lämpöä - siis ne ovat viileät mutta takakaviot ovat olleet vielä viileämmät, tänään ei tosin mitään eroa ja kaikki kaviot viileät. On nyt vain iltapäivään asti laitumella, luotan siihen ettei saa enää loppuunkalutulta laitumelta liikaa vihreää nyhdettyä - sitten kun kuvista todetaan kaviokuume kadun varmasti päätöstäni antaa sen olla laitumella mutta nyt mennään näin.

      Kiitos tsempeistä ja kivasta kommentista - olen aina miettinyt mitä teen jos Torsten tarvitsisi sellaista lääkehoitoa mitä esimerkiksi Into tarvitsi, eli juuri piikityksiä säännöllisesti + mainitsemasi lääkkeet joista ainakin Intolle oli apua, toivottavasti teillekin, ja nyt vaan täytyy pitää sormet ristissä ettei tällä kertaa olisi piikitysten aika. Kerran niveltulehduksen olen hoitanut iilimadoilla, mutta toimivatko ne joka kerta, sitä ei tiedä...

      Poista
  11. Torstenillahan on ollut samanlaista nuorempana? Silloin ei löytynyt mitään? Olen melko varma että rangan alueen trauma kyseessä. Toki varmuudeksi voit jättää väkirehut pois, anna vain ammattilaisten käsitellä hevosta niin ylimääräisiä väkirehuannoksia ei tarvitse lahjuksena syöttää ja sulattaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri, samassa tilanteessa ollaan, ehkä :D Väkirehut on jätetty kokonaan pois, syö sen sijasta nyt vähän lusernia. Näin kimppatallissa ei pelkkiä ammattilaisia voi vaatia (ja toisaalta, enhän sitä itsekään ole) Torstenia hoitamaan, täytyy vaan yrittää pitää puhutteluja ponille ettei pyörittäisi tätejä ihan miten haluaa. Tai jotain.

      Poista
  12. Kaviokuume kyllä kannattaisi rtg kuvin pois sulkea. Ikävä sairaus ja omalla oireet oli juurikin hevosesi oireiden kaltaiset. Ell ja kengittäjä kummatkin sanoi ettei ole kk mutta toinen ell kuvasi ja siinä vaiheessa muutoksia oli jo. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ikävää kuulla :( Tilasin nyt varmuuden vuoksi kuvauksen, sitten ollaan viisaampia. Ja toivottavasti ilman kaviokuumetta!

      Poista
  13. Moikka!
    Kaviokuumettakaan ei kannata sulkea kokonaan pois sillä nyt kylmän kesän johdosta ruoho on ollut todella vahvaa ja sokerista, mikä taas on näkynyt kaviokuumeiden määrässä. Myös oma 18-vuotias ponini sairastui tänä vuonna ensimmäisen (ja toivottavasti viimeisen) kerran kaviokuumeeseen. Oireili aluksi epämääräisenä jäykkyytenä aamuisin karsinasta hakiessa mutta vertyi kuitenkin suhteellisen nopeasti. Myös rasvaa alkoi kertyä niskan alueelle ja nyt kuukausi takaperin poni tuli vastaan laitumella hyvin jäykästi kävellen. Akuuttivaihe meni meidän kohdalla onneksi nopeasti ohitse mutta enää en ponia uskalla vihreälle päästää. Kaviokuume on viheliäinen ja salakavala tauti, jota ei toivoisi kenellekään. Toivon, että teidän kohdalla tältä kuitenkin vältyttäisiin ja Torsten olisi pian taas vireessä! Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, luinkin että alkukesä oli todellista kaviokuume-aikaa, inhottavaa. Valitettavasti meidän oireet kuulostavat melko samalta, toivottavasti ei kuitenkaan ole sama sairaus. Tsemppiä myös teille ja kiitos kommentistasi! Ihanaa miten moni on tullut kertomaan omia kokemuksia, kiitos kaikille teille!

      Poista
  14. no ei tuo kyllä ontuvalta näytä :) kokeile ravata ilman tuntumaa ja tsekkaa takapää! tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varsinaisesti mutta tahdittaa ja on kovin jäykkä ja ponneton, ei siis normaalia Torstenille :( Täytyy kokeilla muuten tuota vapain ohjin ravaamista ja pyytää joku kuvaamaan, kiitos vinkistä!

      Poista
  15. https://www.youtube.com/watch?v=2q0NW1IzRhI

    Onkos Nalle Puh käynyt viimeaikoina ratsastustunneilla? Onko kehitystä tapahtunut? Vaikka olihan tuo aika hienosti ratsastettu! Tästä videosta tulee kyllä niin hyvä mieli! ;) :D

    Harmillinen tuo Tortenin jalkavaiva, toivottavasti ei mitään vakavampaa paljastu.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, Nalle Puhin ratsastus-ura loppui lyhyeen mutta ehkä jatkoa vielä joskus seuraa, toivottavasti ;)

      Toivon samaa!!! :)

      Poista
  16. no kyllähän tuo ontuu molempia etujalkoja sisäjalkana. :( ei ole takaakaan mikään priima, mutta mikä on muna ja mikä kana - kuka tietää. jos kaviot on oikein vuollut mej, niin voi hyvinkin olla kaviokuumetta kun on aika paksu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saadaan tänään röntgenkuvista sulkea kaviokuume-epäily pois! :)

      Poista
  17. Voisiko Torstenin mysteerisiin ongelmiin apua olla dieetistä? Sehän osuu nyt kropaltaan varmaan aika pitkälti asteikolle sairaalloisen lihava, vaikka on myös lihaksikas. Ylipaino on salakavala asia ja taistelen sitä vastaan myös oman ponini kanssa, mutta yritän vaan ajatella, että hevonen jaksaa suorittaa paremmin ollessaan ideaalin painoinen ja siksi punnitsen heinät kyynel silmäkulmassa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torsten on tiukalla dieetillä aina laidunkauden ulkopuolella mutta laitumella ollessa ruokailua ei tietysti pysty rajoittamaan enkä sitä kuitenkaan halua tarhaan seisomaan ympäri vuoden, siksi pienestä ylipainosta sitten kesäisin kärsitään.

      Poista
  18. Mun hevonen oireili samalla lailla kinnerpatteja ja alanivelten nivelrikkoa. Aamuisin on todella jäykkä ja lepäilee mielellään paljon. Vertyminen hidasta, mutta kun pääsee liikkeelle, liikkuu yleensä ihan hyvin. Nivelrikossahan viimeinen mitä kannattaa tehdä on jättää hevonen seisomaan, tässäkin tapauksessa liike on lääkettä. Toivotaan ettei nivelvaivoja kutienkaan olisi, on kyllä niin ikävä vaiva :/ Tsemppiä teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä ja samoin teille - meillä ei onneksi kuvista löytynyt nivel- tai kinnervaivoja!

      Poista
  19. Itselleni tuli mieleeni kaviokuume oireiden perusteella! Pikaisesti eläinlääkäri käymään, ennenkuin myöhäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään kävi ell kuvaamassa jalat, ei kaviokuumetta, juhuu!

      Poista
  20. Lihavahko/lihavahan tuo on, tulee mieleen tuttu metabolinen suokki Torstenin kropasta. Lähtisin ekana sulkemaan kaviokuumetta/metaboliaa pois ja sitten tarkastelemaan selästä alaspäin. Takapää ei näytä kovin hyvältä, ponneton, ja huomasin saman kuin klo 20.50 kommentoinut etujaloista :( Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä, onneksi todettiin tänään puhtaaksi kaviokuumeesta :)

      Poista
  21. Kaviokuume ei kuitenkaan taida suomenhevosella olla niin kauhean yleistä, vaikka lihavahkoja suokkeja on (ratsuissa) aika paljonkin. Röntgen-kuviin veisin ihan melko nopsaan ja muistaen että suurin osa vaivoista on etujaloissa. Meillä oireili kehärengas-muutokset juuri noin, köpötti etusillaan ja alkoi makailla paljon. Ja oli siis ravuri, kaiketi kehärengas-vaivat ovat yleisimpiä sittenkin ratsuilla. Mutta voihan se olla paljon muutakin, poissulkematta sitä kaviokuumettakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämähän voisi olla ihan mitä vaan. Kuvista ei kuitenkaan löytynyt _mitään_ vikaa, joten ongelmat lähtevät tod näk lihaksistosta....

      Poista