torstai 30. maaliskuuta 2017

Puhutaan rahasta

Kurkistus Torstenin kvartaalitalouteen



Itsehoitotallilla, minäkö? En ikinä.

Olen tehnyt koko ikäni kaikenlaisia töitä erilaisilla talleilla, siitäkin huolimatta että hevoseni ovat aina asuneet täysihoidossa, pitäen sellaista hevosenpitoa oikeastaan ainoana oikeana ratkaisuna, jos hevoseni eivät siis voisi laiduntaa oman kartanon mailla. (Ei ihan vielä mahdollista.)

Viime marraskuussa Torstenin ihana viiden tähden luxustäyshoitotalli ilmoitti siirtyvänsä pikkuhiljaa itsehoitotalliksi. Ilmoitettiin, että täydelliseen tottuneiden hevosten hoitotaso ei kokisi minkäänlaista notkahdusta heikompaan suuntaan mutta meille omistajille täyden palvelun hevostalli muuttuisi paikaksi, missä talikko otetaan kauniisti käteen.



Tällaisellä "kermapepulla" on ehkä hieman stereotyyppiset käsitykset itsehoitotalleista; koska kaikkihan tietävät ne puolikuolleet lämppäriraadot, mutaliejun peittämän pihamaan, homeiset säilöpaalit jossain ladon nurkalla, kahisevat tuulipuvut ja muut sen sellaiset. Yep, not for me or my Torsten ;D

Ainoa iloinen asiahan tällaiseen itsehoitoheppailuun siirtymisessä on hei se, että ihanan halpaa! Rahaa jää pinoittain säästöön ja hevosenkin oppii tuntemaan paremmin, kun päivät pitkät tuijottelee oman kultansa jätöksiä. 

No, kuten muutkaan väittämät itsehoitotallien ympärillä, eivät nämä viimeiseksikään mainitut pitäneet paikkaansa. Rahaa kuluu entiseen malliin ja poni on aina vaan se oma tuttu, en ole löytänyt hevosestani uusia ja jännittäviä piirteitä kakkaa lapatessani. Paitsi että kraniohoidon jälkeisenä yönä pissa virtaa - toisaalta tämänhän tietävät kaikki itseään kunnioittavat hevosihmiset, kraniohoito on pelkkää cusetusta ;) (Ja Torstenin kanssa nautimme sen "lumevaikutuksista" säännöllisesti :))



Entisessä elämässä naurettavaan viidensadan euron hintaan saatoin astella tallinpihalle kuin kuningatar konsanaan ja vaatia täysihoidolla milloin mitäkin - sen lisäksi tietysti myös ponini hoidettiin. Nykyäänkin ponini hoidetaan erinomaisesti, mutta raha hajasijoitetaan useampaan eri taskuun. Loppusijoituspaikkana tietysti verottaja, kas näin; 

Karsina ja puitteet, 310 euroa kuukaudessa. Tästä tarhasta, hyvin huolletusta kentästä, valoisasta tallista ja muista mukavuuksista maksaa mielellään. Kesäkaudella paratiisilaitumesta maksetaan euro päivässä lisää. 

Heinään upotetaan 75 euroa kuukaudessa. Periaatteessa Torsten syö laatuheinää vain kahdeksan kiloa päivässä, mutta kiloista lipsutaan. Hyvä ruoka, parempi mieli. Kauran hinta ei päätä huimaa, vajaalla kuudella eurolla kuussa saa poni kivasti pöhköenergiaa. Kivennäinen ja muut lisärit on aina tulleet omista pusseista joten niitä ei tähän tarvitse laskea mukaan. 



Karsinaan pedataan muhkea turvepeti ja sen hinta nouseekin yllättävän suolaiseksi. Torstenin turpeisiin menee kuukaudessa 120 euroa, eli lisäämme viisi säkkiä täydellisen kuivaa ja vaaleaa rahkaturvetta kerran viikossa ja taas kelpaa ponin laskea pää tyynyyn iltaisin. Tässä kohtaa tiedän että muutaman euron pystyisi pihtailemalla ja turpeen merkkiä vaihtamalla säästämään, mutta ei meidän perheessä. Etenkin tällaisen talven aikana kun joka paikka on umpijäässä, on tärkeää että hevonen pääsee edes yöksi pehmeälle patjalle lepuuttamaan jalkojaan eikä tarvitse tallissakin seistä kovalla alustalla. Säästöä tapahtuu siis pidemmän päälle, meillä on menty jo pidempiä pätkiä ilman nivelaineita tänä talvena! Sitä kakkaa saakin sihdata karsinasta tarkkaan sillä mikäli lantala tarvitsee tyhjentää yli kaksi kertaa vuodessa, tulee ylimääräisen tyhjennyksen lasku meille siivoojille - hintaa tällaiselle tulee lähemmäs tuhat euroa mutta sen verran tarkkaa työtä on tullut tehtyä että toivottavasti turhia tyhjennyksiä ei tarvita ;)

Vesi tulee talliin omasta kaivosta ja sen käytöstä ei laskuteta erikseen, mutta sähkölaskusta tulee osa jokaiselle tallin hevoselle. Koska siirtymä itsehoitotalliin on tapahtunut verkkaisessa tahdissa en ole kuitenkaan vielä nähnyt yhtään sähkölaskua, mutta kokonaissumma vaihtelee kesän viidestä kympistä aina talven pariin sataan euroon saakka.



Näitä lihaksia rakennetaan eteläsuomen hintavimmalla heinällä ja niitä lepuutetaan vain parhaalla turpeella ;)

Itsehoitotallissa ei tietysti hoideta pelkästään oman hevosen karsinaa (päivittäin) ja tarhaa (joka toinen viikko mieluiten päivittäin hevosten tarhatessa pareittain), vaan jokaiselle tallilla hevostaan pitävälle kuuluu myös tallivuoroja. Yhteensä 12 vuoroa kuukaudessa tarkoittaa kolmea vuoroa viikossa, toki niitä voi omien aikataulujen mukaisesti sumplia ja valita niin aamu, aamupäivä, iltapäivä sekä iltavuoroista. Tallivuoroja on onneksi tullut entisilläkin talleilla tehtyä joten niissä ei ole mitään uutta ja oikeasti ne ovat ihan mukavia, vaikka tietysti omia aikatauluja joutuu tästä syystä kellottamaan.

Laiska töitään laskee mutta sanotaanko näin, että kun kuukaudessa tekee tallivuoroja 180 euron edestä nousee itsehoitotallin hinta jo yli 700 euroon. Onneksi näitä ei kuitenkaan lasketa rahassa ;) Eikä tietysti sitä aikaa, jonka kuluttaa oman ponin karsinassa tai tarhassa, yhden boksin huolelliseen siivoukseen ja tarhasta lantojen keräämiseen saa kulumaan päivässä puolikin tuntia, siinä kun ei vielä pääse liukuhihnavauhteihin. Toisaalta mikään ei ole niin terapeuttista kuin kakan lappaus (jos sitä ei tee työkseen, ehkä) :))




Pätkis vahtii Torstenin treenejä ja on aina auttamassa tallitöissä.

Ja ettei tule väärinkäsityksiä ja ajatuksia siitä että hevosen pito minkäänlaisessa tallissa olisi edullista, otetaan muutama lasku Torstenin omasta kvartaalista joulu-helmikuun välisenä aikana;

Kengityslasku 159 euroa ja 129 euroa (väli 6-8 vkoa)
Rokotus- ja raspauslasku 209 euroa (puolen vuoden välein)
Vakuutuslasku 110 euroa (kerran vuodessa)
Lisärehut summa x, parempi vaan kun ei vaivaa päätä näitä ynnäilemällä

Valmentajien taskuja me ei juurikaan enää täytetä mutta mikäli omistaisin nelivedon olisin todennäköisesti talvella ajellut traikku perässä muutaman kerran peilien eteen, maneesivuokra lähitallilla on 15 euroa kerta ja koska trailerin vuorokausivuokra on 45 euroa olisin todellakin kellottanut aikataulut niin että vuorokauteen olisi mahtunut kaksi maneesikeikkaa. Minun uskollinen Foordini vain säästi nämä rahat olemalla etuveto jonka kanssa ei ole ollut mitään asiaa lähteä liukastelemaan hevonen kyydissä. Ihan niin paljon meitä ei treenaaminen sentään kiinnosta ;)


Onneksi talvella oli muutaman päivän ajan tarjolla huippupohja alapellolla, siinä kelpasi jumpata koko talven edestä!

Summa summarum, asui hevosesi sitten pääkaupunkiseudun, Torstenin mielestä, hienoimmassa itsehoitolassa tai täyden palvelun maneesitallissa, rahaa saa kulumaan just niin paljon kuin tili antaa myöden. Täyshoitotalli on täydellinen ratkaisu useimmille hevosenomistajille - itseni mukaan lukien - mutta Torsten ei tässä kohtaa mielipiteestäni välitä. Se haluaa ison ja kuivan, siivotun tarhan, raikkaan veden kesällä ja lämpimän talvella, heinät kuudesti päivässä ja neljäntoista tunnin
 tarhausajan kaverin kanssa. Se suorastaan vaatii oman mansikkapaikkansa kesäksi ja kyllä sille tulisi paha mieli, jos siltä ei riisuttaisi aamulla talliloimea pois ulkoloimen alta ja irroitettaisi siitä kaulakappaletta päiväheinillä kun aurinko mukavasti lämmittää. Kun on tottunut parhaaseen, on vaikea lähteä vaihtamaan :) 

26 kommenttia:

  1. hahah! Suokit vaativat oman "ansaitun" luxus elämänsä, se on nähty! Tykkään Torstenin rakenteesta! :)

    vaaranvoima.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Meidän tallilla on täyshoitomahdollisuus tai sitten puolihoito (itse siivoaa karsinan + tarhan). Viime syksynä laitoin oman hepan täyshoidolle, mutta olen kuitenkin tehnyt iltatalleja ihan säännöllisesti eli niistä saa sitten hiukan hyvitystä. Summa summarum: En ole kiinni päivittäisessä karsinansiivouksessa vaan voin välillä pitää hyvällä omallatunnolla vapaapäiviä tallilta, mutta tallivuokraa (tai ratsutuksia ja valmennuksia, miten sen laskeekaan) on ihan kiva kuitata tallihommilla. :)

    Teidän talli kuulostaa kyllä oikein ihanteelliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, tallitöiden tekeminen on mukavaa kun saa itse päättää kuinka paljon ja milloin ;) Tarhan siivous on kivaa puuhaa koska silloin saa viettää sitä talliaikaa hevosensa kanssa, muutenhan esim karsinan siivous ja pakolliset tallit on aina pois ponin ajasta - onneksi on niin pieni talli että eipä noissa kauaa mene :)
      Vapaapäiviä oikeasti voisi pitää ja ostaa karsinan siivouksen tallilta mutta vielä ei ole sitä tarvinnut tehdä :)

      Poista
  3. Voi olla oman mielenrauhan kannalta fiksu veto olla laskematta summia yhteen. Huh.

    VastaaPoista
  4. Hyvää ei saa halvalla, mutta jos omalle työlle laskee vaikka keskimääräisen tallityöntekijän tuntipalkan (kymppi) niin Torstenin tallivuokra on rutkasti kalliimpi kuin suurimman osan maneesitallien vuokra pk-seudulla. Tietysti niissä ei sitten hevoselle ole herkkuja, eli arvovalintoja nämä. Kannattaa varautua siihen että sähkön hinta ei tule jäämään pariin sataan. Kaikissa tietämissäni talleissa talvikuukausina sähkölaskut hipoo tonnin pintaa kun taukotilat ja kuivaushuonet pidetään lämpöisinä, ovet käyvät, valot palavat sisällä ja ulkona. Sitten jos hevosilla on vuokraajia kulut kertautuvat kun välinpitämättömyys kasvaa. Itse en tuollaiseen pystyisi, aamutallista kiirehtisin töihin, ajaisin ip takaisin tallille liikuttamaan hevosen ja siinä olisi palanut tuplabensat ja ajat, mikä lisää kuukauden menoja merkittävästi. Entä jos ei pääse siivoamaan karsinaa ja tarhaa, ostat joltain palvelun ja taas menee kymppejä. Nostan hattua niille jotka viitsivät, itse en, ja ajattelen myös että se aika jonka teen tallitöitä on pois hevoselta, sillä tunteja vuorokaudessa ei ole yhtään lisää vaikka tallipaikka olisi ilmainen työtä vastaan, jos siivoan tallilla tunnin on se tunti pois hevoselta sillä minulla on myös harrastuksen ulkopuolisia velvotteita kuten työ ja perhe. Mutta olipa mielenkiintoinen postaus ja pidän siitä ettet luetellut jokaista kumisukaa ja tallipipoa vaan pysyit asiassa eli välttämättömissä asioissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinpä juuri. Jos kävisi maneesilla tai isolla kentällä kopin kanssa treenaamassa (tai maastossa koska Torstenista on talven aikana tullut taas ihan pöhkö ja ennenkuin saadaan turvahevonen mukaan lenkille emme mene lähteitä kauemmaksi, ihan turvallisuussyistä) olisi rahallisesti ihan sama viedä hevonen esimerkiksi Peuramaalle tai johonkin muuhun lähialueen luxustalleista, hinta olisi sama ja aikaa säästyisi, minä todellakin viihtyisin mutta parhaitenhan minäkin viihdyn siellä missä poni tuntee olonsa kotoisaksi.

      Ja onhan se kivaa aloittaa aamut aamutallilla - meillä kun on vielä niin pieni talli eikä tarvitse siivota karsinoita - mutta totta tuokin että kun tallilta ajelee sitten töissä käymään ja iltapäivällä takaisin, niin meneehän niihin bensoihinkin rahaa. Onneksi mulla on lyhyt matka töiden ja tallin välillä ja siinä välissä vielä vanhempien koti missä voi vaihtaa vaatteet ja juoda kahvit, mutta toki aamuisin joutuu melko ajoissa nousemaan kun tallimatka omasta kodista on 35 km - toisaalta sen ajaisi anyway kun töihin menee.

      Sähköstä en osaa sanoa mutta meillä kun ei kuivaushuonetta ja pientä ja ei kuumaksi lämmitettyä satulahuonetta lukuunottamatta ole muita lämmitettäviä tiloja niin toivotaan ettei mitään tonnin maksuja talvikaudella tule ;D

      Onhan tämä koko hevosharrastus melkoista tasapainoilua hevosen hyvinvoinnin ja oman ratsastusharrastuksen, puhumattakaan tallin ulkopuolisesta elämästä, välillä. Onneksi tällainen itsehoito on tämän hetkiseen tilanteeseen mahdollista :)

      Poista
  5. Nostan hattua teidän tallinpitäjälle viisaasta hinnoittelusta! Koska nimenomaan kulut kuuluvat hevosenomistajille ja näin ositettuna ei tule tilannetta jossa "tallinpitäjä maksaa toisten harrastamisen".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, kenenkään ei tulisi maksaa toisten elämistä tai harrastamista. Ei se tietysti sitä faktaa poista, että kun käy töissä mm siksi että pystyy hevostaan pitämään täysihoitotallilla, niin kolmen tallikerran kellottaminen viikossa tallivuorojen mukaan tekisi tästä mitenkään helpompaa harrastusta ;D Mutta hulluahan se tosiaan olisi että joku kustantaisi vieraita hevosia omasta pussista. Tämä on ilmeisesti kovin yleinen on ongelma hevosenpidossa, ei jostain syystä osata laskea kuluja oikein ja sitten helposti kustannetaankin muiden harrastusta. Toisaalta suomikin on täynnä työpaikkoja joista saatu palkka ei ylitä köyhyysrajaa ja vaikka ylittäisi, kuinka monella ihan tavallisella tallaajalla on tili täynnä rahaa?
      No, mä olen niin huono rahan käyttäjä ettei mulla ole kenellekään mitään sanomista ;)

      Poista
  6. oon kyl niin onnellinen meidän tallista. Aikaisemmin täyshoito 6 hevosen maneesitallilla 440e. Viime syksynä muuttui 250e, johon sisältyy periaatteessa täyshoito, mutta vuokraan kuuluu, että tekee 2-3 tallivuoroa viikossa. 6 hevosen tallissa se ei onneksi ihan hirveästi aikaa vie. On kyllä meille just paras paikka, heinä erittäin hyvää ja sitä saa syödä niin paljon kun haluaa, kuiviketta on paljon, vettä tarpeeksi ja pohjat hyvät. Ihanaa että myös torsten saa vain parasta :) Sulla muuten ihana blogi laadukkailla kuvilla ja mielenkiintosilla jutuilla. Aurinkoista kevättä teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä kuulostaa kyllä talli näin asiakkaan näkökulmasta tosi hyvältä :) Ja kiitos kivasta kommentistasi!

      Poista
  7. Jos uskaltaisin tekisin saman liikkeen, panostaisin säästyneen ajan ylimääräiseen hyvään hevosille ja sisällyttäisin karsinan ja tarhan siivoamisen omistajille. Säästyneillä työvoimakuluilla investoisin pohjaremonttiin ja laidunalueiden laajentamiseen. Tähän muualla maailmassa jo yleiseen itsepalvelu käytäntöön siirtymistä hidastaa se ettei meillä ole tarjota varastotilaa jokaisen omille rehuille ja kuivikkeille. Mutta ehdottomasti tulevaisuuden tapa harrastaa, näin tallinpitäjän näkökulmasta. Maksut kulutuksen mukaan eikä niin että kiinteällä x summalla tallinpitäjä kustantaa vieraiden hevosen syöttämiset ja kuivittamiset ja toimii vielä hevosen ja omistajan jälkien siivoojana koska "täysihoito".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen melkein joskus ääneen ihmetellyt miksei tarhoja ole jo täysihoidossa ulkoistettu omistajille (ja kaiken maailman vaatimusteni takia ja ihan muutenkin, voin puolustuksekseni sanoa käsi sydämellä etten näitä loimijuttuja ilmaiseksi vaadi vaan niistä maksoin jo täysihoitotallin aikaan hinnaston mukaisesti, tarjoan aina apua kun kehtaan ja siivoan kentän ja käytävän ihan joka kerta. En kuitenkaan ryhdy siivoamaan muiden asiakkaiden jälkiä, jos ja kun joka tallissa on joku joka ei vaan koskaan ole kuullut yleisestä siisteydestä tai ei tiedä miksi ovissa on saranat kuuluu tällaisista asioista huomauttaminen tallinpitäjälle, ei muille asiakkaille.) koska meneehän niissä ihan hirveästi tallinpitäjältä aikaa päivässä, vrt kauanko omistajilla menee kun siivoaa vain yhden tarhan päivässä tai miten nyt tekeekin. Karsinat sen sijaan ymmärrän että niin kauan kun talli maksaa kuivikkeet, kannattaa ne siivota itse jotta saa sellaista jälkeä ettei talli-ilma ala haisemaan tai lantala täyty puhtaasta kuivikkeesta. Kuitenkin siinä mielessä tilanne on näin asiakkaan kannalta melko paljon työtä vaativa, sillä meillä ei ole esimerkiksi juuri noita säilytystiloja, heinät ostan tallinpitäjältä ja kuivikkeet haen kerran viikossa k-raudasta. Olisi myös jonkun verran edullisempaa ostaa kuivike lavoittain, mutta koska en ole talliyrittäjä ei minulla ole mitään kalustoa liikutella esimerkiksi lavaa turvetta saati säilöheinäpaalia jota en tietysti yhden hevosen takia voisi edes ostaa ;)

      Toisaalta en ole mikään sen kummoisempi talkooihminenkään, mua lähinnä ärsyttäisi siivota esim tarhoja yhdessä jos olen jo oman hevoseni tarhan hoitanut - erikseen sitten tietysti esim maalaustalkoot tms missä ei vaan tehdä muiden asiakkaiden puolesta niiltä tekemättä jääneitä hommia. Että on siinä kyllä aikamoinen palapeli saada toimimaan, tosin Ruotsin puolellahan ilmeisesti aika yleinen käytäntö että itse siivotaan karsina ja tarha joten ehkä se pikkuhiljaa rantautuu tännekin!

      Poista
  8. Viiden vuoden kuluttua 90% talleista toimii samoin tai tallipaikan hinta on yli 1000€. Tallien kulurakenne on kestämätön ja jos joku paikka myy alea voi pohtia mistä säästää?

    VastaaPoista
  9. Täällä Ruotsissahan hienoimmatkin maneesitallit toimivat suurimmaksi osaksi itsehoitoperiaatteella :) tarhaus ja ruokinta on yleensä henkilökunnan tehtävä. Mutta heinäpussit ja mössöt tehdään itse, karsina ja tarha siivotaan itse ja heinät sekä kuivikkeet laskutetaan erikseen tai omistaja hommaa omat. :) itse olen ihan tottunut jo tähän käytäntöön, mutta kyllä välillä on ikävä suomen talleja joissa ehtii parhaimmillaan hoitaa hevosen ja ratsastuksen reilussa tunnissa. Nykyään mulla menee vähintään 3 h jos ratsastan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietin talleja täällä ja ihan realistisesti en usko että ihan kaikki hevosen omistajat/vuokraajat jäisivät talliin missä pitäisi itse siivota (ilman muita tallivuoroja). Ja onhan se siivous ihan taitolaji, tai muuten talli-ilma kärsii ;) Toisaalta todella kätevää jos laskutus tapahtuu käytön mukaan, siinä ei kenenkään tarvitse sitten nitistä, ei asiakkaan eikä tallinpitäjän :D

      Vaan sama täällä, aina mä olen ollut hidas tallilla mutta on joskus ollut päiviä että lyhyellä ratsastukselle tallilla selviää 1,5 h, nykyään hyvä kun kahteen tuntiin on valmis pikapikavauhdilla ;)

      Poista
  10. Kiitos Jilla - oli taas todella mielenkiintoisesta aiheesta hyvin kirjoitettu postaus! Kommenteista päätellen en ole ainoa jota aihe kiinnostaa. :-) Omassa päässä alkoi mukava "pöhinä" kun teksti herätti ajatuksia aika lailla. Totesin mm. sen, että minunkin on syytä kaivaa laskin esiin ja tutkia minkä verran minulla ratsastuskoululaisena ja vuokrahevosella ratsastavana menee rahaa tähän rakkaaseen harrastukseen. Kenties ero rahassa mitattuna nykytilanteesta hevosenomistajaksi ei olekaan niin suuri.

    Isompi muutos tulisikin oletettavasti kaikesta muusta, siis nimenomaan itsehoitotallia ajatellen. Ymmärsin, että olen kyllä tällä hetkellä aika piloille hemmoteltu. :O Aamu-, päivä- tai iltatallia en ole tehnyt vuosikymmeniin, en myöskään ole putsannut karsinan karsinaa (hevostelussani oli todella piiitkä tauko). Todistettavasti talikko sentään pysyy edelleen kädessäni kun mielelläni korjaan vuokrahevoseni kasat "tuoreena" karsinasta. Itsenäisesti ratsastaessani kerään ratsastuksen päätyttyä kasat kentältä tai maneesista, ja jos siinä tulee samalla korjattua jonkun muunkin kuin sen oman ratsun kasat, niin mitä sitten, seuraavalla kerralla sitten toisin päin. :-) Tästä huolimatta saan viikonloppuisin helposti kulumaan tallireissuun hyvinkin paljon aikaa - varsinkin kun harjaamisen lisäksi olen jatkanut myös vuokrahevosen pienimuotoista hierontaa koska se niin selkeästi rentouttaa ja tekee hyvää seniorihepalle.

    Mutta jos minulla olisi oma hevonen niin olisiko itsehoitotalli mahdollinen vaihtoehto? Jos tämä tapa yleistyy, on tällaisen wannabe-hevosenomistajan mietittävä asiaa vakavasti. Ja myös vuokraajan. Osaisinko, jaksaisinko, ehtisinkö? Onko "helpompaa" luopua rahasta vai ajasta? Ajokortittomana tälla hetkellä tallin sijainti ja julkiset liikenneyhteydet nousevat valintakriteereissä luonnollisesti korkealle. Aika lienee useimmille se rajoittavin tekijä - normaalin työpäivän jälkeen tunteja on käytettävissä rajattu määrä jos aikoo nukkuakin riittävästi. Huh!

    Onneksi saan harrastaa ihanan vuokrahevosen kanssa juuri tähän elämäntilanteeseeni sopivimmalla tavalla. Ehkä minun tulisikin miettiä seuraavaksi josko voisin ratsastaa vuokrahevosellani useammin ja jättää haaveet omasta hevosesta suosiolla hautumaan... :-) Jonain viikonloppuna voisi "repäistä" harjoittelemalla karsinan putsausta (varsinkin kun edustan sitä sukupolvea joka lapsena/nuorena putsasi pääasiassa oljella kuivitettuja karsinoita)...

    Tulipa pitkä kommentti. :O
    Suloista sunnuntaita!

    Maarit L. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi,

      Aihe onkin tosi hyvin herättänyt keskustelua, tällaiset tärkeät asiat on mielestäni hyvä pitää pinnalla! :)

      Vuokraajien kannalta olisikin mielenkiintoista miten asiat sovittaisiin jos talli olisi itsehoitotalli. Meillä varaliikuttajan kanssa on sovittu että hän hoitaa karsinan ja mikäli käynti osuu tarhaviikolle niin myös sen, jos kerkeää. Ensi sijaisena kuitenkin hevosen hoito ja pakollinen karsina, vaikka onhan se tarha kevyempi pitää puhtaana jos joka pv ehtii siivoamaan. Meillä ei alun perinkään raha vaihtanut omistajaa, mutta jos Torstenilla kävisi maksava vuokraaja, pitäiskö hintaa alentaa jos karsinan siivous kuuluisi hommiin vai olisiko se vaan niin että hevosen hoitoa se tämäkin on ;D

      Ja on muuten niin totta, aika on rajallista. Viikonloppu hurahti ennettä jynssätessä ja eilen illalla kun kuusi tuntia oli pesty veneen lattiaa ja seiniä kloorilla oli pakko soittaa Torstenin lempi-ihmiselle eli äidille joka sitten kävi hoitamassa tallilla pakolliset asiat ja antamassa ponille tietysti nameja. Lopulta 12 h siivoamisen jälkeen oli melkoisen kaikkensa antanut olo, onneksi näin itsehoidossakin ollessa on yleensä joku jonka saa pyydettyä käymään tallilla! Muuten tulisi tosi ikävä täysihoitoa.

      Poista
  11. Mä olen vuokrannut hevosta pienellä itsehoitotallilla. Hommiin kuului hevosen hoito ja liikutus, karsinan siivous sekä joka toinen viikko tarhan siivous. Myös heinät seuraavalle päivälle pussitettiin ja väkirehut laitettiin seuraavalle päivälle valmiiksi sankoihin. Nämä hommat sisältyivät vuokraukseen ja näin ollen hepan vuokraus oli halvempaa kuin täysihoitotallilla. Kyseisellä itsehoitotallilla vuokraajat eivät saaneet tehdä aamu eikä iltatallia, mutta päiväheinät kaikille hepoille sai jakaa jos omistaja oli pyytänyt. Näin vuokraajat eivät koskaan olleet päävastuussa muiden hevosista, vaan päävastuu aamu-ja iltatallista oli aina jollakin hevosen omistajalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä diililtä! Meillä talleja tekee myös vain hevosen omistajat, ja kaikki tekevät kyllä tosi tarkkaan tallin ohjeilla työt - näin asiat sujuvat hevosten kannalta parhaiten, kun kukaan ei sooloile omiaan!

      Poista
  12. Ihan älyttömän tärkeä aihe, kiitos Jilla. Tuohonhan se varmasti vähitellen kääntyy, tallipaikkojen kulurakenne on yrittäjälle kestämätön jos palvelua ei ole alun perin hinnoiteltu oikein. Tallinpitäjän ei todellakaan kuulu toimia hevosenomistajien rahoituslaitoksena.

    Minuahan tämä ei enää henk.koht. kosketa koska hevoset omassa tallissa. Ne onkin sitten toisenlaiset ongelmat tässä systeemissä ;-) Kahdelle hevoselle ei lomittajaa saa joten turvaverkosto on oltava tikissä aina, pahan päivän varalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, vaikka helposti ajattelee että on se onni ja autuus kun hevoset ovat omassa pihassa - ja niin se varmasti onkin - niin vaatiihan se ihan älyttömästi töitä. Mutta ehkä silti Torsten joskus eläkepäivillään laiduntaa omilla mailla ;)

      Poista
  13. Hyvä teksti!! Mulla on hevoset omassa tallissa ja vaihto esim täyshoitoon olisi varmasti aikamoinen :) Jäin miettimään et minkä kokoisia turvepaaleja laitat 5 kpl viikossa Torstenin karsinaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo säkit ovat 85 l säkkejä eli just kivan kevyitä liikutella! :)

      Poista