keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

MM-hölkkää

mummoravin tahtiin


Mitä treenata kun pohjat ovat kovat ja liukkaat, siinä on ollut tämän talven tänka på. Babypiffiä ja mummoravia, laukkaa ei juuri tarvitse kuluttaa ;) Jos joskus talviurheilulajeihin otetaan mukaan mummoravi jäällä, me aletaan olemaan Torstenin kanssa MM-tasolla eikä treeneille vielä näy loppua, ainakaan sen puolesta mitä sääennustetta kurkkasin. Ohessa lyhyt videokin päivän kuumasta treenistä, vauhti ei päätä huimaa ja silti Torsten sai selän tosi hienosti joustamaan - en tiedä miten se kivikovalla pohjalla on edes mahdollista, mutta toisinaan poni kykenee tekemään mahdottomastakin mahdollista ;)



















Mitäpä muuta sitä naistenpäivänä toivoisikaan, kuin kaksi ihanaa Teetä elämään. Kumpikaan ei kyllä tarjonnut suklaata tai kukkia päivän kunniaksi mutta sitäkin enemmän rakkautta ja huumoria ja toisaalta, jos jompikumpi veti pidemmän korren aineellisissa lahjoissa niin Torstenin tarhasta löytyi aimoannos lannoitetta niille itsehankituille tai saaduille kukille ;) Vaikka eihän naistenpäivän perimmäinen tarkoitus taida olla aineelliset lahjat. Kunnioitetaan itseämme ja toisiamme ihan jokaisena päivänä, yritetään edes ymmärtää ja hyväksyä, pitää toistemme puolia, sukupuolesta riippumatta. Tai rodusta, Torstenille taidan kaiken mummoravailun jälkeen olla velkaa pitkiä hankilaukkoja laitumella ;)
Ihanaa viikkoa, just sinulle! ♥

7 kommenttia:

  1. Onpa harmoonisen ja rauhallisen näköinen kokonaisuus.

    VastaaPoista
  2. Torsten on hieno, tasapainoista menoa, mutta Pätkis on kyllä symppisten symppis <3

    VastaaPoista
  3. Oletko ajatellut tehdä varustepostausta, mikä tuo huopa on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole kyllä hetkeen hankkinut mitään uutta, ei ehkä tulisi kummoinen postaus ;) tuo huopa on jo vähän vanhempi Mattes ja se on ollut monta kertaa blogikirppikselläkin mutta on yksi niistä harvoista huovista jotka ei ole mennyt ja ehkä hyvä niin, vaaleansininen sopii tähän vuodenaikaan hyvin :D

      Poista
  4. Ihana piristävä postaus!♡ ja huikeita kuvia myös😍
    Ihanaa viikkoa myös teille!

    VastaaPoista