lauantai 25. maaliskuuta 2017

Kevään tapahtumista ja arvonta

Lauantaita aurinkoisessa Turussa
*yhteistyössä Ypäjän Hevosopiston kanssa*

























Mitä tehdä keväviikonloppuisin, tässäpä muutama idea! 

Maakuntamatkaile. Viime viikonloppuina on vierailtu Somerolla (no siellä oli lähinnä tosi kauniita peltoja mutta myös kasvihuoneilmiö ja siellä puolestaan pari ihastuttavaa jättipupua), Loviisassa ja esimerkiksi Tammisaaressa. Tänään heräsimme aamulla aikaisin, nautimme vohveliaamiaisen (kuten moni muukin, ainakin Ruotsin maalla, heillä näitä kalenteriin kirjattuja herkkupäiviä riittää!) ja ajelimme lumisadetta kesärenkailla karkuun aina yhtä aurinkoiseen Turkuun. 
Todellakin kannatti, sillä turkulaiset olivat avanneet terassikauden niin että tyhjiä pöytiä ei juuri ollut tarjolla, ihmisiä istuskeli joen rannalla ilojuomat mukanaan, avoautot popittivat kesämusaa minkä kerkesivät ja kun vihdoin osasimme päättää ruokapaikan, osuimme napakymppiin. Tårget tarjosi täydellisen kesäistä viiniä apukuskille sekä suussa sulavan herkullisia makunautintoja ruokapuolella molemmille - tätä voi suositella!

Näiden mukavien huviajeluiden kohteet on meillä toki valikoituneet siten, missä nyt milloinkin on sattunut olemaan potentiaalinen vene myynnissä. Tämän päiväinen botski oli sen verran kiva, että ehkä loppukevät voidaan vierailla myös sellaisissa kohteissa, missä ei ole myytäviä veneitä lähistöllä ;)

Ja oli sitä venettä tai ei, on takuuvarmaa että aion viettää ainakin seuraavat viikonloput oikeiden hevosvoimien parissa, löytyvätkö nämä jo kalenteristasi?

Tampereen hevosmessut 8-9.4. Tampereen messukeskuksessa

Ainutlaatuinen Hevoset Kaivarissa tapahtuma 20-21.5. Helsingin Kaivopuistossa

Kyra Kyrklundin klinikka 28.5. Ypäjällä, tätä(kään) ei kannata missata!!

Ypäjä tarjoilee kouluratsastusta myös tulevana viikonloppuna 1. huhtikuuta ratsuoripäivien yhteydessä, kun Mikaela "Fia" Lindh saapuu Suomeen valmentamaan seitsemää ratsukkoa yleisön edessä. Klinikalla nähdään harjoituksia aina nuorten hevosten ratsastamisesta GP-luokkien tehtäviin saakka sekä Fian omaa ratsastusta upealla hevosellaan Belissimolla. Haluaisitko sinäkin olla ystäväsi seurassa yleisössä ensi lauantaina? Ypäjän Hevospisto arpoo klinikalle kahden hengen lippupaketin, ja jättämällä kommentin maanantaihin 27.3.2017 klo 24 mennessä olet mukana arvonnassa :) Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti joten jätäthän myös toimivan sähköpostiosoitteesi. 

Onnea arvontaan ja kivaa viikonlopun jatkoa! :)

25 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! :-)
    Mukana arvonnassa!

    ilona-valtanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Mukana :)

    liisatiitola@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Vautsi, oispa mahtavaa päästä katsomaan klinikkaa. Mukana arvonnassa!
    peltola.emilia@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Onpa Turku kaunis kaupunki (ainakin kuvien perusteella), täytyy ehkä suunnata seuraava kotimaan reissu sinne! :)
    Mukana myös arvonnassa.

    hakkinenjulia@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Mukaan arvontaan!

    anu.immonen76@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Mukana arvonnassa! :) kevät olisikin kiva polkaista käyntiin pienellä maakuntamatkalla näin jäisen talven jälkeen!
    sanna.haliksa(a)gmail.com

    VastaaPoista
  7. Kyran oppeja olisi kiva lähteä kuuntelemaan, mukana arvonnassa: maria.taavila1@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoa muuta mutta tässä arvonnassa voi voittaa liput Mikaela Lindhin klinikalle :) Molempiin klinikoihin pääsee myös ostamaan lippuja klikkaamalla tummennettuja linkkejä tekstistä!

      Poista
  8. Kauniita kuvia entisestä kotikaupungista! Mukana arvonnassa myös! anu.anttiroiko@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Ehdottomasti mukana!
    ilonasalmine@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Olisipa hienoa päästä sinne!! Mukana ehdottomasti :)
    suvitellervovilhelmiina98@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Mukana arvonnassa
    gabriella@luukku.com

    VastaaPoista
  12. Mukana! riikka.saukonoja@luukku.com

    VastaaPoista
  13. Huomenta!

    Suurkiitos upeista kuvista - tuli ikävä ensimmäiseen kotikaupunkiini! :-) Turun jokiranta ihanine kahviloineen, museoineen, siltoineen ja pikkuhiljaa esiintulevine istutuksineen on keväisin ja kesäisin parasta - jokilaivoja unohtamatta!

    Fian klinikkaa olisi mahtavaa päästä seuraamaan mutta päivälle on muuta ohjelmaa. :-( Kolme muuta tapahtumaa kirjattu kalenteriin.

    Tampereelle lähdemme tallilta perinteisesti täydellä linja-autolla - retkipäivän haastavaksi tekevät ohjelmatarjonnan monipuolisuus (miten voi olla kahdessa tai kolmessa paikassa yhtä aikaa) sekä houkuttelevat tarjoukset. Linja-autokyyti on siitäkin kätevä että ne isoimmatkin ostokset mahtuvat mukaan ja saa perille helposti - liiankin helposti.. ;-)

    Hevoset kaivarissa tulee olemaan ikimuistoinen tapahtuma - sitä ei voi jättää kokematta!

    Ja Kyran klinikka! Toivottavasti saan kyydin järjestymään jotta pääsen kuuntelemaan professoria ja oppimaan "näkemään Kyran silmin" - huikea ajatus!

    Maarit L. :-)

    VastaaPoista
  14. Olisi mukava päästä taas pitkästä aikaa ypäjälle! Mukana! :)
    sanna.leino@wippies.fi

    VastaaPoista
  15. Mukana arvonnassa :)
    wwilmas@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Mukana! :)
    nea.aarnio@hotmail.fi

    VastaaPoista
  17. Mukana
    jonna.n89@jippii.fi

    VastaaPoista
  18. Ihanan keväisiä kuvia!
    Mukana myös arvonnassa.
    kikkiina@gmail.com

    VastaaPoista