maanantai 20. maaliskuuta 2017

Familydinneriä




Siinä missä moni hevosharrastaja on suunnannut tänä viikonloppuna messukeskukseen katsomaan Horse Fairin tarjontaa tai avannut kilpailukauden kouluradoilla - equipe on ollut käytössä, onnea erityisesti suomiratsukoille hienoista prosenteista! - on Torstenissa ollut itselle riittävästi hevosta tähän viikonloppuun. Siitäkin huolimatta että lauantaina vietin koko päivän kotikeittiössä ja poni sai rapsutukset ja namit ihan muista taskuista :)

Järjestimme pienen familydinnerin Teen kanssa lauantai-iltana ja kyllähän sellaiseen saa koko päivän kulumaan, kun mallailee kukkia ja pohtii jälkiruokia, ottaa lasin viiniä ja katselee kun toinen pesee hiki hatussa ikkunoita. Tarjosimme luomu(joulu)kinkkua pääruuaksi kermaperunoiden ja kesäsalaatin kanssa, bruschettaa mozzarellalla alkupalaksi ja tuulihattuja sekä valkosuklaamanskoita jälkiruuaksi. Tuo kinkku oli ostettu pakkaseen joulun jälkeen alennuksesta, ja kun Teen kanssa ollaan molemmat tällaisia jouluhifistelijöitä niin hyvin pystyi tarjoilemaan kinkkua vielä maaliskuussa, etenkin kun vielä ollaan hetken aikaa talviajassa ;) (Tosin systerini totesi nätisti, että vaan hänen siskonsa voi tarjota päivällisellä joulukinkkua joulunajan ulkopuolella ja söi pääruuaksi lähinnä salaattia ;D) Kesäinen salaatti jonka kruunasi granaattiomenansiemenet, mansikat, saksanpähkinät ja feta pitivät kuitenkin huolen siitä ettei pöydässä oikeasti maistunut ollenkaan joulu vaan herkullinen ruoka ja nostetta parempi tunnelma. Perhe on paras, kiitos ♥

Perjantaina rikottiin ostolakko ja suunnattiin Lohjalle - vink vink Lohjan Modan valikoima ja pieni putiikki jonka nimi ei voisi kuvata liikettä paremmin, eli Ihana - ovat sellaisia paikkoja jonne kannattaa ajaa jopa Espoosta, sillä shoppailun jälkeen voi nauttia kuninkaallisia leivoksia St Honore-konditoriassa ja hevosharrastaja kurkkaa tietty K-Maatalouden laajasta valikoimasta kevään uutuudet. Iltapäivällä kilisteltiin skumpalla, lakkattiin kynnet keväisiksi ja hei, tuo sormus - ihan omilla rahoilla ostettu juurikin tuolta Ihanasta ;) Perjantai-iltana käytettiin kenttää hetken aikaa rapsutteluareenana ja lauantaina aloitettiin dinnerin valmistelut hyvissä ajoin.



Oikea kamera pölyttyi lipaston päällä ruokailun ajan, puhelinkuvat ajavat melkein saman asian :) Tuulihatut kätkivät sisäänsä aprikoosihilloa ja kermavaahtoa. Maistuivat kesältä!

Poni tietysti rulettaa ihan omalla tasollaan, perjantaina puolen tunnin palautteluhölkkä valmennuksen jälkeisenä päivänä ja sunnuntain tiukka treeni suoraan kulkemisesta saivat hymyn huulille, poni on taitava, erityisesti kiemurtelussa ;D Jatkamme harjoituksia - ja tämä onkin parasta, nyt kun on taas alusta missä ei tarvitse ratsastaa pohjan ehdoilla vaan voi pyytää Torstenilta sitä mitä haluaa ja sellaisia korjauksia joita tarvitsee tehdä. Laukassa huomaa parhaiten, miten nopeasti luotto pohjaan tulee takaisin kun kenkien alla on pitoa, pyörivyys ja kääntäminen on aivan eri luokkaa kuin tämän talven jäätiköillä laukatessa. Happy happy ja tietysti ratsastuksen kruunasi pitkät loppukävelyt jonka aikana Torsten sai nautiskella vihreästä. Ajatella että ihan kohta hevostelu muuttuu entistä helpommaksi, kun ruoho vihertää ja (omistajan) laiskoina (tai kiireisinä) päivinä pystyy tarjoamaan ponille sen suurinta herkkua ja päivien parasta antia ihan vain tuoretta vihreää syöttelemällä. Nyt kun jo yhden vapaapäivän jälkeen Torsten näytti että ehdottomasti haluaa tulla töihin ja hengailla harjakiven alla rapsuteltavana. Oltiin muuten viime viikolla valmistuttu ottamaan video harjakivi vs furminaattori eli kummalla saa brassin ponille tehokkaammin tehtyä. Lopulta sellaista oli turha tehdä kun jälkimmäiseksi mainittu eli furminaattori ei irroittanut ponista yhtään karvaa. Muista eläimistä kyllä, mutta hevosen karvanvaihdon yhteydessä harjakivi taitaa olla lyömätön apuväline :)


Sisäänratsastukset olivat ravissa lällyjä mutta laukassa vaikeita.
























Loppuillasta ajattelin kotiin ajellessani (samaan aikaan kun mursin valkosuklaalevystä paloja terveellisenä välipalana) kaivaa lenkkarit esille ja suunnata hölkälle, mutta ihan niin paljon virtaa ei viikonlopun auringonsäteistä vielä talteen jäänyt. Sen sijaan herkuttelimme eilisen päivän ruuilla ja kilistelimme (vesilasein) ihanalle viikonlopulle. Kesään on ihan ok valmistautua hiljakseen, vielä ei keho ole tottunut talven jälkeen siihen että joka ilta pitäisi olla menossa. Hiljaa hyvä tulee; aurinkoista ja rentouttavaa alkavaa viikkoa itse kullekin! :)

12 kommenttia:

  1. Uuden viikon aloitus on vähemmän ankea kun lukee sun postauksen ja nauttii kuvista jotka todella kauniita. Torsten on muuten hieno<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana kuulla ❤️ Ja Torsten on kyllä aika pähee minunkin mielestä 🙈😍

      Poista
  2. Torstenin lihaksia kehtaa esitellä. Wau!
    Mikä tuo ekassa kuvassa oleva kukka on nimeltään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nyt on kyllä poni aika kivassa sheipissä!

      Hmm, kukat ovat kullervoja?

      Poista
  3. Kyllä on noi sun ruokapöydät aina niin herkullisen näköisiä ♥

    VastaaPoista
  4. Teijän kenttä😍 Torsten on jo vaihtanut hyvin karvaa, taas lihakset hyvin näkyvillä💪🏻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torstenista lähtee aivan tosi paljon karvaa joka päivä! Vaikka yllättävän helposti karvan vaihto onkin sujunut, kauhulla sitä jo odotin kun niin monta vuotta hevonen ollut klipattuna. Ja kenttä on kyllä just priima nyt! :)

      Poista
  5. Kukat ovat leinikkejä, ranunculus on latinaksi. Kullervo on samaa sukua ;-)
    Mutta kasvaako teillä jo vihreä? Ulkona? Oikeasti? Olen jo unohtanut etelän keväät kun meillä on lunta vielä ihan penkoiksi asti.

    Paljon terkkuja teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa aivan, näin mua jo täältä kotipuolessa korjattiinkin mutta onneksi ainakin kukkakaupassa on joskus ymmärretty mitä on ollut ostamassa jos kullervoja on pyytänyt :D Nättejä kukkia!

      Ei meillä ihan oikeasti vielä tuoretta ole mutta kuulemma riittävästi, ainakin ponin mukaan. Menee samaan kategoriaan lämmön kanssa, että melkein voisi jo aurinkoa ottaa mutta ei nyt ihan oikeasti vielä ;) Mutta ihan pian kyllä! Terkkuja sinne myös! :)

      Poista