torstai 12. helmikuuta 2015

Hyppytreeniä

Eläinten ajatuksenjuoksuun kiinni pääseminen olisi mahtavaa. Mitä tunnetiloja, muistoja ja ajatuksia hevosilla on, mitä ne ajattelevat juuri tällä hetkellä, mitä mieltä ne ovat erilaisista asioista? Koska sanasta sanaan ajatustenluku on mahdotonta, täytyy meidän lukea eläinystäviemme elekieltä. Sekin sattaa tuntua joskus haastavalta. Sellaisissa tapauksissa voimmekin vain arvailla, mitä ystävämme mielessä oikeasti liikkuu!


Eilen oli kuitenkin hyvin selvää, mitä Torsten ajatteli nähdessään maneesiin käveltyämme kolme estettä. Kun alkuperäinen suunnitelma piti sisällään jumppaa ilman satulaa, vaihtui se lennossa (satulalliseksi) "estetreeniksi". Kun maneesissa ollut varsinainen esteratsastaja oli vaihtamassa hevosta, laskettiin puomit alas ja aloitettiin. Torsten oli jo pelkästä ravipuomista niin intona, että järkevä olisi saattanut jättää varsinaisen hyppäämisen välistä. No, aina ei voi tehdä asioita pelkän järjen mukaan ;D 

Päivän tavoitteeksi tulikin siis pysyä selässä. Siinä onnistuttiin. Toisinaan tavoitteet täytyy laskea sopivalle tasolle ;) Torstenin suunnitelmana tuntui olevan hypätä mahdollisimman paljon. Myös niiden esteiden yli, joille ratsastaja ei ollut pyytänyt - jotenkin kummasti ponini vain ajautui jokaisen esteen kutsuvaan imuun. Ja kun lopulta käännyttiin kohti estettä, miltein haljettiin riemusta ja lisättiin vähän vauhtia. Ihan niinkuin sitä ei olisi ollut jo riittävästi.

Muutaman hypyn jälkeen treenit riitti siltä kerralta, kun maneesiin tuli muita ratsukoita. Sen sijaan muutettiin vielä kerran tavoitetta - tähtäimenä rento liikkuminen. Siihen ei aivan päästy, mutta eihän sitä nyt joka päivä ihan kaikkia tavoitteita kykene suorittamaan :) 

Torsten the liioittelija :)












Pieni pätkä lopun ravailuista.

Tänään pysytään suunnitelmissa joka saralla ja asetetaan tavoitteet sopivalle tasolle. Sinne jonnekin selässä pysymisen, rentouden ja GP-liikeiden välimaastoon ;)

36 kommenttia:

  1. Tepä petraatte päivä päivältä, -ja miten Torstenista puhkuu riemua esteitä kohtaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Torsten on ollut oiken hyvä! Tosin tänään lähinnä humputeltiin ilman satulaa, jumppailtiin matalana ja mentiin muutaman kerran isojen hevosien väleille laitettuja ravipuomeja ;) Pakko oli pitää hengähdyspäivä että jaksaa loppuviikon vielä yhtä isolla innolla treenata :)

      Poista
  2. Hienoa raviaskellusta. Ihmettelen miten pystyt kuvaamaan tuolla suomen ruuhkaisimmassa hevoskeskuksessa kuin se olisi luksus autiotila. Missä kaikki hevoset ja ihmiset ovat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. T kiittää! Meillä on käynyt ihan mieletön tuuri täällä ollessa. Maneesissa saa usein ratsastaa yksin tai sitten kaksin, tänään oli loppuverkan aikana kolme hevosta. Joka päivä on ollut kenttä tai/ja juoksutusympyrä vapaana, että Torstenin on voinut päästää lopuksi irti aidatulle alueelle ulkona. Tallissa mahtuu käytävillä hoitamaan - niin, ihan oikeastaan ollaan eniten törmätty kengittäjiin, eläinlääkäreihin ja tietysti tallin henkilökuntaan ja omistajaan :)

      Poista
  3. Ihan uteliaisuutta kysyn, liikkuuko Torsten sulla aina oikeinpäin, siis ihan ratsastuksen alusta saakka, vai joudutko tekemään paljon työtä että saat sen noin hienon pyöreäksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä se nykyään liikkuu alusta loppuun oikein päin. Edellisen postauksen videossa alun kevytravi taisi olla otettu muutama kierros liikkeelle lähdön jälkeen. Toki alun ja lopun pyöreydessä, askeleessa ja rentoudessa on ero, mutta niinhän sen kuuluukin mennä :) Toisaalta näissä kahden päivän videoissa T on ollut tosi hyvä, ja ollaan tehty hommia, kun taas tänään se oli vähän väsyneempi ja mentiin paljon kevyemmin.

      Poista
  4. Ihana Torsten, korvat ihan tötteröllä estekuvissa ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se tuntui rakastavan hypätä tuolla peilien edessä ;)

      Poista
  5. Ihana Torsten. Minä olen saanut myös mahdollisuuden nyt pari kertaa käydä hyppää esteitä kouluhevosella :D Hyvää vaihtelua ja huh miten eka kerta hirvitti ja jännitti itseä kun en ole mikä vauhdista tykkääjä.

    Mutta kun tilaisuus tuli niin tottakai se otettiin vastaan. Eka kerralla tämä suokkiputte oli niin innoissa se vei minut jokaisen esteen yli vaikka mä riekuin kuin mikäkin räsynukke siellä selässä tietämättä juurikaan mitä pitäisi tehdä :D Hevosen omistajakin oli ihan ihmeissään.

    Toisella kerralla ei jännittänyt enään. Ruuna päätti että ei ehkä haluakaa hypätä. Onneksi minä olin paremmin messissä ja pystyin vuorostaa kannustaa hevosta :). Se on semmoinen pieni suokki ryhmä ja siellä oli yksi sääntö "tippua ei saa" ja sääntöä olen noudattanut se on meidän tavoite meilläkin. -Emmy-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, mua hirvitti ja kauhistutti myös eilen, kun edellisen kerran on hypätty alkusyksynä ;)

      Torstenilla myös vaihtelee hyppyinto ihan päivästä. Joskus aivan out of control menossa joka esteelle ja toisena ei sitten kiinnosta hypätä yhtään mitään. Kummallista. Mun pitäisi ehdottomasti käydä myös tuollaisilla suokkihyppäreillä, kuulostaa just hyvältä :D

      Poista
  6. Missä noin ihanan valoisa maneesi on? :o ootte hienoja torstenin kaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Peuramaalla, Kirkkonummella. Kiitos kaunis :)

      Poista
  7. Mun silmään kyllä näyttää siltä, että hyppytreenille olis tarvetta ;) mutta voi olla tilannekuviakin, tietty...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti? ;) Mä kyllä kuvittelin, että ollaan molemmat, minä ja Torsten niin lahjakkaita hyppääjiä, ettei me treenata tätä lajia laisinkaan ;)))

      Poista
  8. Jos näette niin on tuolla maneesissa muitakin MUTTA kenellekään ei ole oikeutta kuvata toisia videolle tai kuviin ILMAN LUPAA. Joten siksi on rajattu ja niin pitää ollakin. Itse varmaan editoisin noi vilahtajatkin pois, toisaalta aika vähän aikaa näyttävät olevan "valokeilassa". Ottakaa huomioon, että Jilla on noudattanut blogissa tiukasti sitä ettei muita ja muiden juttuja täällä blogissa tuoda esiin. Pisteet siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin! :) Eipä sillä, että tuolla olisi ihan hirveästi tarvinnut väistellä, mutta kuitenkin.

      Poista
  9. Hahahah, nauroin ääneen tuota liioittelukuvaa! :D Ihana. En tiedä näenkö näkyjä, mutta ihan kuin tuossa videossa ravi näyttäisi vielä ilmavammalta ja tarmokkaammalta kuin eilisessä? Tosi wau wau! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ponny on tosissaan ;)

      Tiedätkö, myös mun mielestä se astuu isommin, nostelee jalkojaan paremmin. Ihan kiva tietää, että se siellä ponissa on, mutta miten sen saa esille ilman estehyppelystä aiheutuvaa innostusta? Voidaanhan me tietysti käydä hyppelemässä muutaman kouluaidat _ennen_ omaa suoritusta, se vaan, että aika kauan saa tehdä hommia ennen kuin poni on sen jälkeen takaisin controllissa ;)

      Poista
    2. Hihi. ;) Olisikin joku taikakeino tai lisärehupurnukka, jolla kaiken potentiaalin ja liikkeen saisi irti (ja vielä oikealla tavalla) näistä hepsuista! :D

      Poista
    3. No se olisi kyllä loistava lisärehupurkki ;))

      Poista
  10. Hahaha... Olis tosiaan ihan kiva nähdä sinne hevosen ajatusten sisään. On niin hassua ihmisen näkökulmasta ajatella, miten "halvat huvit" hevosilla (ja monilla muillakin eläimillä) on! Siis joku aitojen hyppely on semmoista riemua niin monille hevosille, ja monilla jopa ne puomit :DD Voi ilo olla pienestä kiinni.... Tietystihän tämä on vain hyvä juttu meidän omistajien kannalta, että ne saa yksinkertaisilla asioilla iloisiksi, eikä karsinoihin tarvitse asentaa kotiteatteria ;)

    Torsten voisi antaa puolet tuosta "liioittelusta" meille... Itselläni jättisuokki joka on semmoinen hiihtäjä, ettei tosikaan. Rakastaa puomeja ja vauhti kiihtyy niitä ylittäessä, mutta ei vahingossakaan nosta jalkoja korkeammalle. Aina kuuluu kolikoli kun mennään puomeja. Vasta oikeat esteet on ne joissa ne jalat nouseekin, ja niistä se riemu todella repeää ja häntä alkaa osoittaa kohti kattoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ihan totta! Toisaalta, onhan meillä ihmisilläkin (aina välillä) halvat huvit. Mitäpä sitä muuta tarvitsee, kuin ystävän seuraa? :) Siihen päälle kahvikuppi tai viini(pullo)lasi, niin eipä todella mitään muuta tarvitse ;)

      Niin, tai sitten voi omistaa hevosen. Se nyt ei ehkä ole halpaa, mutta ihan huippuviihdyttävää seurata eläimen nauttiessa halvoista huveista ;) Toisaalta Torsten ei varmasti pistäisi pahaksi kotiteatterin asennusta boksiinsa, kunhan ohjelmien taso olisi riittävä ;)

      Teidän pitää vaan suoraan hypätä sitten niitä isompia, jos niiden yli liidellessä jalat nousee ;) Torsten ei yhtään tykkää jos puomit koskee jalkoihin, mutta nuorena se käveli ja juoksi puomien päällä ihan sujuvasti :D Klip klop kuului vaan kun pisteltiin puomeja päreiksi ... Joten eipä tuo liioittelu varsinaisesti haittaa, kun vaan saisi ohjauksen ja vauhdin jotenkin controlliin. Kyllä kai se tulee kun pääsee sulalla kentällä taas enemmän hyppäämään :)

      Poista
  11. Onpa hauskaa katsoa teidän vanhoja kuvia ja nyt maneesissa. Uskomaton ero hevosen liikkeissä. Alkaa jo pikku hiljaa itsestä tuntua, että vaihto meillä "kunnon" tallille on edessä. Oli kesä tai talvi, jos haluaa kunnolla ratsastaa ja hyvin, menestyä edes jollain tavalla niin näköjään pohjilla on merkitystä. Mutta enpäs ymmärtänyt että noin paljon! Huomaako sitä selästä? Ja kyllähän nyt jokaisella maneesitallilla on "ruuhka-aikoina" ihmisiä. Ei siitä pääse mihinkään. Kerran käynyt Peuramaalla keväällä ja kyllä toi niiden kenttä on niin ison kokoinen ja hyvä, että siellä menee koko paikan hevoset ja muutama muukin kerrallaan. Jos oikein muistan niin maneesi talvisin tosi lämmin, mutta kesäisin taas tosi viileä. Hintansa arvoinen paikka kaiketi. Ei nykyään hevostelu ole halpaa missään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti pohjilla on merkitystä! Oli sitten maneesi, kenttä tai pelto käytössä. Toisaalta on ollut hienoa huomata, miten Torsten on vain parantunut tämän vuoden aikana, vaikkei maneesia olekaan ollut käytössä - kyllä loppupeleissä kaikki on ratsastajasta kiinni.

      Mutta kyllä tällainen maneesijakso tekee hyvää. Täällä nyt fiilistellään työn tulosta - ja toivottavasti tehdään vielä parempaa tulosta :) Tietysti kun maneesi on käytössä vain viikon ajan, tulee sitä ratsastettuakin paljon tehokkaammin, kuin mitä tekisi jos se olisi jatkuvasti käytössä. Ainakin itsestäni huomaan sellaisia piirteitä! Ja kyllä sen huomaa sitten selkäänkin, miten hyvältä poni tuntuu kun itse keskittyy koko ajan siihen omaan tekemiseen. Jotenkin aluksi ehkä vähän jännitti ratsastaa täällä kaikkien huippujen edessä, mutta nopeasti tajusin, että itseäni varten täällä treenaan ja sen mukaan ollaan menty. Ja Torsten on saanut rutkasti kehuja kanssaratsastajilta :)

      Talli on ylittänyt kaikki odotukset. Henkilökunta on mielettömän osaavaa, kaikki paikat on todella siistejä, hevoset vaikuttavat tyytyväisiltä ja ihmiset ovat mukavia. Maneesi on joka aamu ollut lanattu ja sen pohja on aivan ensiluokkalainen. Torstenin kanssa ollaan kuitenkin asuttu kahdessa eri maneesitallissa näiden vuosien varrella, eikä pohjat ole yltäneet lähellekään tätä. Puhumattakaan, että olisin ennen päässyt lämmitettyyn maneesiin treenaamaan :) Siinä ei paukkupakkasilla auta eristämätön maneesi tippakaan, jos on yhtä palelevaa sorttia kuin allekirjoittanut Varmasti iltaisin on ruuhkaa, mutta juuri niinkuin sanoit, missäpä sitä ei olisi, näin lähellä keskustaa varsinkaan. Aamupäivisin on kuitenkin saanut mennä ihan rauhassa :) Kymmenen pistettä koko paikalle, tämä viikko on ollut aivan hulppean huippu. Parasta tässä on kuitenkin, että Torstenhan ei tiedä olevansa vain pikavisiitillä - ja silti se on kuin kotonaan :)

      Poista
  12. Onpa hienoja maneesikuvia! T on niin magee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, riittävän valoisa kuvaamiseen :) T kiittää! ;)

      Poista
  13. Vau, upeeta nähdä aidosti oikeinpäin liikkuva hevonen!! Kun näkee niin paljon näitä väärin ratsastettuja. Hyvää duunia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Kyllä sen eteen on tehtykin duunia :)

      Poista
  14. Iki-ihana yli-innokas Torsten <3
    On ollut kyllä hieno viikko, hienoissa puitteissa. Enpä olisi ikinä uskonut törmääväni ongelmaan nimeltä ylivaloittuneet maneesikuvat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, aivan tosi hyödyllisiä päiviä :))

      Poista
  15. Aivan mahtava suomenhevonen Jillalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kiitän, kyllä se on omastakin mielestä mahtava :)

      Poista
  16. Hienoa ravia videolla.

    VastaaPoista