keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Puks puks puks

Huijariponi


Viime päivien koulutreenit ovat olleet rentoja. Ilman satulaa ollaan Torstenin kanssa puksutettu menemään. Eilen ponny pääsi Inton kanssa ansaitulle maastolle, ja tarjoilikin ratsastajalleen melkoisen komean pukin ylämäkilaukassa ;) Torsten on niin tasainen tallaaja, että siltä harvemmin saa pukkikyytiä. 

Selkälihakset venyteltynä, mikäs sen parempi päivä oikein tiukalle kouluväännölle, kuin maaston jälkeinen päivä tyytyväisellä ponilla.

Ratsukko pysyi tyytyväisenä koko treenin ajan. Torsten tuntui oikein superhyvältä, kevyeltä ja helpolta. Ryhdikkäältä ja tahdikkaalta. 

Kyllähän kentän laidalta äitini yritti jotain siihen malliin selittää, ettei poni ole ihan niin hyvän näköinen mitä ylitsevuotavien kehujeni kanssa annoin ymmärtää. Poni ei vastannut tähän mitään, kunhan vain patsasteli tyytyväisenä ja pyysi lisää sokeria hyvästä suorituksestaan. 

Ratsastaminen on fiilislaji. Omaa tunnetta täytyy kuunnella. Tänään olisi kannattanut kuunnella myös ulkopuolisia. Vasta kotimatkalla selatut kuvat paljastivat totuuden. Ponista on kuoriutunut oikein suuremman luokan huijari.

Siis whaaat, luotiviiva?! Nevö höörd !






Päivän ikävääkin ikävämpi uutinen on kuitenkin Inton jäykkyys. Illalla Setä aloittaa kipulääkekuurin, josta toivottavasti on apua. 

Ikäviä uutisia on tähän viikkoon mahtunut paljon. Eilen päätökseensä tulleet YT-neuvottelut työpaikalla johtivat valitettavan monen työkaverin irtisanomiseen. Ihan kamalia tilanteita. 

Jospa loppuviikko olisi täynnä iloisia, positiivisia yllätyksiä ? 

14 kommenttia:

  1. Ei se nyt niin kamalalta näytä mitä teksti antaa ymmärtää ;) tää on kyllä niin fiilislaji..

    VastaaPoista
  2. Juu,u. Hyvin huijasi poni ratsastajaansa ;)
    Mutta tunne on kuitenkin aina tärkein ;) Pääasia että meno tuntuu hyvälle vaikka ei se kuvauksellista olisikaan...

    Think positive olkoon tämän viikon motto. Tarpeeseen tulee !



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mitäpä tässä enää juuri lisäisi. Asioilla on tapana järjestyä tms?

      Poista
  3. Heh, hyvin ne hevoset osaavat huijata. ;) Ja sama pätee myös toiseen suuntaan, hyvännäköinen meno ei aina tunnu hyvältä satulaan.
    Eräskin kaveri valitti lukemattomia kertoja että hänen superryhdikäs ja tahdikas hevosensa tuntui ihan sanoinkuvaamattoman vahvalta ja huonolta! Ulkopuoliset vaan ihmettelivät ja kannustivat "jatkamaan samaan malliin". samaa hevosta testanneet yleensä ymmärsivät yskän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta ! Itsekin olen muutaman kerran ratsastellut hevosilla, jotka tuntuvat ihan muulta, mille ulkopuolisille näyttävät... Mutta harvemmin kukaan hevonen on saanut huijattua mua toisin päin ;)

      Poista
  4. Postaustoive: muisteluja Torstenin koulutuksesta ja kasvatuksesta ratsun rooliin. Itsellä oma suokkivarsa haaveissa / suunnitelmissa, joten kokemuksia kaipailisin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina postaustoiveesta! Pistän varmasti kirjoituksen alle :)) (tosin teksti tulee olemaan lähinnä erilaisten virheiden suorittamista, joten älä odottele liikoja :D)

      Poista
  5. En löytänyt postausta, jossa olisit jo tehnyt seuraavan haasteen (ja okei sun blogi ylittää "kriteerit" 26 lukijalla) ;) elikkäs sinut on haastettu: http://mahtinalli.blogspot.fi/2014/02/11-asiaa-11-vastausta-11-kysymysta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jouduin ihan ryhtyä kaivelemaan vanhoja postauksia, kun olin ihan varma, että moisen haasteen olisin suorittanut ... Ja olinkin! :D http://jillanblogi.blogspot.fi/2013/01/perjantai-illan-haasteet.html

      Mutta koska haasteen tekemisestä on yli vuosi, otan sen mielelläni uudelleen vastaan, kiitos :))

      Poista
  6. Voivoi, mikäs setähevosta vaivaa? On se aina vaan niin ikävää kun hevoset sairastaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voivoi, vanhat vammat kiusaa. Tosin, omaan silmään jäykkyys ja epäpuhtaus tulee hieman ylempää, itse paikantaisin kipupisteen jopa lapaan. Mikä on syy ja mikä seuraus, se onkin sitten toinen juttu ... Sunnuntaille sain hierojan, toivotaan että siitä ja kipulääkekuurista olisi hyötyä!

      Poista
  7. Lotta on tyyppiesimerkki hevosesta, joka näyttää usein hyvältä kun se tuntuu vahvalta (ja hankalalta) ja sitten taas kun tuntuu hyvältä niin näyttää ihan tyhjältä ja notkoselkäiseltä. Niin useita kertoja olen kauhistellut kuvia jälkeenpäin, taikka sitten hämmentyneen epäuskoisena todennut että ihan hyvältähän tuo sitten kuitenkin näytti. Haluaisin itse ratsastaa hevosen kevyenä suusta, joten ehkä siksi tuollainen kevyt, tyhjähkö tuntuma tuntuu niin paljon paremmalta, vaikka siinä fuskataan täysillä.
    Torsten kyllä näyttää noissa kuvissa ihan hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyhjä tuntuma on niiin paljon paremman tuntuinen kuin painava ! Into on samanlainen, se mieluiten tarjoaisi tyhjää tuntumaa, kuin tulisi täysin rehellisesti ohjan ja pohkeen väliin tuntumalle.

      Poista