perjantai 14. helmikuuta 2014

Ystävänpäivänä

Ystävänpäivä on täällä!
Sen kunniaksi  me, Into ja Torsten, pistämme oman ystäväkirjamme kiertoon :)
Kyllähän kaikki muistaa omasta lapsuudesta mm. hevosten kuvilla täytetyt kirjat, mihin pyydettiin kavereita kirjoittamaan omat sivut itsestään? Tämän ystäväkirjahaasteen tavoitteena on antaa hevosten rustailla juttuja itsestään kaveriheppojen sivuille.



Kolme sanaa sinulle, ole ystävä minulle !


Nimi
Ikä

Kansalaisuus

Isä, äiti, sisaruksia





Jouhien väri
Mistä pidän

Mistä en todella pidä
Lempiruoka

Lempiväri

Harrastukset

Lempikouluaine

Isona minusta tulee
Parhaat kaverit

Mottosi


Torsten
Virallisesti vielä kahdeksan vuotta, vietän kahdet synttärit vuodessa. Ensimmäiset ikäkausi synttärit tammikuun ekana ja viralliset toukokuun 26 pv. Kahdet synttärit = kaksinkertaiset lahjukset :)
Vaikka omistajani on Lappalainen minä olen suomalainen. Nih.

Isä Kouluratsastuksen kuningas, mutta jätti ihanan äidin ja minut yksin. Olisin kipeästi tarvinnut miehen mallia jo varsavuosina ;) Äitini on  lentänyt enkeliksi taivaaseen. Sisaruksia uusioperheiden tapaan minulla on aika monta, mutta kaikki ovat jääneet toistaiseksi vieraiksi. Joskus kisapaikoilla bongaan samanlaisia leukaperiä ja mietin onko siinä veljeni mun ? Äidin puolelta sisaruksia on kaksi ja iskän puolelta reilu 70. Ilmeisesti kepeät tanssiliikkeet ja tummat rintakarvat ovat vedonneet tammoihin ;)


Kultaisen vaaleat, mutten kuitenkaan mikään liinakko ole.

Oikeastaan kaikesta paitsi eläinlääkäreistä ja tylsistä koulutehtävistä.

No juurihan minä jo vastasin tähän.

Pitääkö valita vain yksi? Ei onnistu. Porkkanat, omput, korvapuustit, myslit, likitit, lakunamit, sokeri, ruisleipä, pullava, polkkakarkit...

Punainen, rakkauden väri!

Oikeestaan kaikki ulkoilmaharrastukset. Pallolla me usein pelaillaan Inton kanssa... Ja jekut. Niille jaksan naureskella yhä uudestaan. Olen hyvin huumorintajuinen.Tammoja arvostan ja arvostelen.
Liikunta ja köksä. Tykkään myös puuhastella, joten puutyöt.

Rakastava moniavioinen suurperheen isä. Ei missään nimessä lääkäri, vaikka kaikilla tuntemillani lääkäreillä on päheet autot ;)

Into <3 on mun bestis.  Kertakaikkkiaan masennun jos joudun pidemmäksi aikaa eroon omasta Intostani.

"Aina valmis!"

Nimi
Ikä
Kansalaisuus

Isä, äiti, sisaruksia



Jouhien väri

Mistä pidän

Mistä en todella pidä
Lempiruoka
Lempiväri

Harrastukset

Lempikouluaine



Isona minusta tulee


Parhaat kaverit

Mottosi


Into
22 vuotta

Maailman nopein kylmäverinen, suomenhevonen

Yksi isä ja yksi äiti. Vajaa 40 sisarusta. Kuitenkin kaksi täysisisarta!!  Mutta isoisäni Vieteri se vasta on ollut oikea kone. Viisinkertainen ravikuningas ja vajaa 800 perillistä. Ennen oli orit rautaa ja laivat puuta, hiio-hoi! Koko perheeni, lukuunottamatta muutamia sisaruksia, ovat hyvin tunnettuja raviratojen valloittajia, aivan kuten minäkin :) Pari kertaa on tämä poika ravannut voittajana maaliin!
Semmoinen hopeanhohtoinen vaaleanruskea. Eikös se ole aika akkojen hommaa jouhien väristä jaaritella?

Asenteista se on kiinni! Kaikki voi olla tosi kivaa, tai tosi tylsää. Harvoin tosin minun kanssa aika kuluu hitaasti :))

Ai, tälläinenkin kysymys. No, epäreiluista ihmisistä ja hevosista.

Melassi & pellavapuuro!
Pidän maanläheisistä väreistä, sinisestä ja vihreästä erityisesti. Ja mudanväri on aina kiehtonut. Mielellään sellaisella itseni kuorrutan!

Torstenin koulutus (joskus se käy kyllä työstä), pallon pelaaminen, junien laskeminen, tammojen arviointi. Jekuttaminen.

Nuoruuden villeinä ravivuosina en liiemmin kerennyt koulunpenkkejä kuluttamaaan, elämänkoulu oli kuitenkin kovaa ja opettavaista. Nykyään kasvatustieteet ja filosofia kiehtovat. Olen aika haka kouluttamaan ihmiset tekemään haluamiani asioita. Kasvatustieteiden opiskelusta on selvästi hyötyä!

Olen saanut tehdä elämässäni kaikkea sitä, mitä haluan. Olla voittajaravuri, huima estehevonen ja taitava kouluratsu. Jos jotain jäi uupumaan, niin montelähtöön olisin voinut osallistua :) Usein koen myös olevani psykologi, minulla viisautta  riittää jaettavaksi asti.

Torsten on kyllä minulle tärkeä. Pidempään jos Torsten luuhaa kylillä alkaa minua suorastaan nipistelemään vatsasta.

"Asioilla on tapana järjestyä"



Tämän Ystäväkirjan myötä toivotamme kaikille hevosystävillemme oikein sydämellistä Ystävänpäivää ja toivomme, suorastaan haastamme, mahdollisimman monet ystävistämme täyttämään oman sivun virtuaalisesta ystävänkirjasta.
Erityisesti haluaisimme lukea Eiran Sörselssonista, Susannan Nuutista, Jessin Maisasta, Tiian Voitosta sekä Emmin Nallesta! Sekä tietysti, kaikista mahdollisista sukulaisistamme ;)

Ystävien täyteistä perjantaita! <3

25 kommenttia:

  1. Ihanaa Ystävänpäivää Intolle ja Torstenille <3

    VastaaPoista
  2. Ihanaa ystävänpäivää! Aivan upeita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihanaa ystävänpäivää koko teidän poppoolle!

      Poista
  3. Lovely friends,awesome pictures!
    -Elin-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks Elin, and Happy Valenties day!!

      Poista
  4. Hyvää ystävän päivää!
    tää näkyy oudosti ie, cromella paljon parempi. jääks tää näin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Joo, huomasin saman - suurin osa ie näyttää kuitenkin normaalilta. Joten näillä näkymin jää ainakin hetkeksi tällaiseksi :)

      Poista
  5. Aivan ihana postaus ja nuo kuvat... huoh, nekin on niiiiin ihania. :) Hyvää ystävänpäivää myös teidän koko porukalle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jonna, samoin sinulle ja Fannylle!

      Poista
  6. Hih, hauska idea! Kyllä tuli taas hymy huulille noita kuvia katsellessa. Noi teidän päähineet on niin karmaisevat, että ne ovat loppujen lopuksi jopa aika ihanat. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kiitos! Joo, onhan ne vähän mauttomat ... Ei tule kyllä uudestaan käyttöön, ainakaan itsellä :DD (Eikä Intolla, sen mielestä ne on naurettavat... Toisin kuin Torsten, jonka mielestä ne oli tosi coolit :DD)

      Poista
  7. Ihana idea! :) Nalle lupaa vastata haasteeseen ja toivottaa hyvää ystävänpäivää Intolle ja Torstenille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä, jäämme odottelemaan ;) :D

      Poista
  8. Hiphei, oliko se haaste Poni Sörsselsonille vai Tamma Töttikselle, sille nuoruuden heilalle?
    Hyvää Ystävänpäivää teille kaikille sinne meiltä kaikilta täältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hohhoijaa, ihan ei ole blondi penaalin terävin kynä kello kaksi yöllä :D (14 tunnin työpäivän päätteeksi ;)) Molemmat tietysti !!

      Poista
    2. Molemmat kuittaavat :D

      Poista
  9. Ihana postaus ja ihana idea, täytyypä antaa munki lainaheppojen täyttää ystäväkirjaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ota ehdottomasti hepoille käyttöön! :)

      Poista
  10. Kamera rakastaa teitä,upeat kuvat!

    VastaaPoista
  11. Ihania kuvia ja kiitos haasteesta ! ;)

    VastaaPoista
  12. Olipa ihana postaus ja ihania kuvia! :)

    VastaaPoista