lauantai 12. toukokuuta 2012

Laidunelämää

 Ihan vielä hevosiamme ei ole oikeille laitumille päästetty, mutta pojat olivat enemmän kuin tyytyväisiä päästessään harjoittelulaitsalle! :) Kamera oli äidillä valmiina hurjiin tilannekuviin, mutta välittömästi riimunnarujen irrotessa ponien päät laskeutuivat vihreään, eikä niitä nostettu sieltä, kunnes ilmoitin, että nyt riittää tältä päivältä. Sitten kyllä juostiin! Ihanat <3 

Tarkoitus oli lähteä maastoon, mutta sateen takia päädyimmekin maneesiin. Sain Torstenin hyvin käynnissä ja ravissa avuille, kulki hyvin eteen, mutta hidasti myös takaisin vatsalihaksilla (!). Laukka sen sijaan oli itselle jotenkin vaikeaa, siinä en saanut ponia alas ylös enkä suoraksi. Juoksi vain kilometrin pituisena takaosa sisällä...! En jäänyt asiaa silti sen enempää korjailemaan, sillä päivän piti olla kevyt, ja kun sade väistyi auringon tieltä, suuntasimme vähän pidemmille loppukäynneille maastoon. Jossa kyllä lopuksi vähän kastuimme, aikamoisia sään vaihteluita! Huomenna sitten on vuorossa oikeaa kouluratsastusta, täytyy ottaa ponilla laukka heti alkuun käsittelyyn.

Piehtarointi on must :)
Ihana oli hoitaa ponnyjä kunnolla, harjata ja hieroa oikein pidemmän kaavan mukaan, kun oli kerrankin aikaa. Olen niin tottunut käymään iltapäivisin/alku illasta tallilla, että tämähän on aivan karmeaa, kun joka ilta onkin vasta ysin aikaan kotona - kun sieltä on kuitenkin lähtenyt aamulla kuuden-seitsämän välillä... Ja siinä välissä ei ole kerennyt käymään kotona, tai viettää pitkän kaavan mukaisia talli-iltoja. Tottumiskysymys, joten kaipa se tästä! 

Rentouttavaa viikonloppua, toivottavasti kaikki saavat harrastaa pitkiä aamuja ja vielä pidempiä tallipäiviä! :)



Joutsenet ovat vaan niin kauniita,  oli pakko pysähtyä
 ihailemaan niitä tänään tallille mennessä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti