Neljässä päivässä kouluratsukoksi

tällaiset viitteelliset ohjeet by truekoulutuuppari

 

 Talvikelejä odotellessa, kuvitus viime vuodelta
 

Okei, Torstenin kevyet kuukaudet loppui sunnuntaina. Siihen mennessä se oli ollut kokonaan ilman ratsastusta lähes kaksi viikkoa, rokotusloman ja (ratsastajan) pikkujoulujen merkeissä.

 

Sunnuntaina aloitimme treenikauden irtojuoksutuksella. Sehän on melkein kuin kouluratsastusta :) Torsten hölkkäsi mun ympärillä, piehtaroi ja yritti pukitella. Se on vaan pikkasen pläskissä kunnossa, niin ei ollut ihan helppoa. Sen sijaan namitaskulla käyminen on ponin bravuuri, se tulee hakemaan palkkansa vihellyksestä ja no, aina silloin kun se on omasta mielestään palkkansa ansainnut. Siis melkein joka kierroksella ;)

 

 

Maanantaina kiipesin Torstenin selkään. Koska sillä ei ole ollut kuolaimia suussa sitten viime raspauksen, koko ratsastus perustui lähinnä tunnustelemaan tuntumaa ja että Torsten liikkui siinä tahdissa kuin halusin. Muodolla ei ollut niin väliä, kuhan meno ei ollut etupainoista. Mitään muita vaatimuksia ei ollut. En tiedä kumpi meistä oli puolentunnin maneesihölkän jälkeen enemmän kuollut, mutta omasta puolestani voin sanoa, että ne kohdat missä joskus oli lihaksia mutta nykyään enää läskiä, huusi kuorossa hoosiannaa.

 

Eilen tiistaina oli sitten vuorossa takapään aktivointia ja notkistelua erilaisten väistöjen avulla. Halutessani Torstenin takapään tehokkaasti hereille (ei me joka kerta takajaloille painoa raaskita laittaa, mutta aina silloin tällöin!), teen sillä pohkeenväistöä käynnissä uraa pitkin, turpa seinää kohti. Yleensä yritän pitää sisäohjan koskemattomana tässä, sen kiskominen kun kuuluu perisynteihini, mutta se nyt varmaan on ihan hevoskohtaista mistä on eniten hyötyä kenellekin. Pointtina ei ole tehdä mitään poikittaisväistöä pitkä sivu toisensa jälkeen, vaan joka pitkällä sivulla aloitan ja lopetan loivassa väistössä ja kun hevonen on avuilla pyydän sitä tuomaan sisätakajalan niin syvälle kuin se vain kykenee. Tässä merkin annon oikea aikaisuus on tärkeää, sillä siinä vaiheessa kun sisätakajalka on laskeutunut maahan on turha naputtaa raipalla tai pyytää pohkeella.

 

Tälläkin kertaa erittäin tehokkaan väistötehtävän jälkeen alkuraveissa ravasi niin tasapainoinen ja aktiivinen hevonen, että melkein rupesi itkettämään pimeä maneesi - ja se, ettei kukaan ollut tätä näkemässä :D Ravissa notkistelin pohkeenväistöjä aina lävistäjällä kulmasta kulmaan, niin että ravin tahti säilyi ja pysyi sujuvana. Torstenille olenkin todennut hyväksi notkistamiseksi loivat mutta suht reippaat ja pitkät väistöt, jotka aloitetaan reilulla etuosan johtamisella. Harjoitusraviin istuessa Torsten sladitteli jo siihen malliin, että hyvä ettei jaloissaan seonnut kun etujalat (ja poikkeuksellisesti myös ne takajalat) sohi ristiin - tässä vaiheessa meillä oli jo tietysti yleisöäkin. Tein ravissa myös avotaivutuksia vaihtaen asetuksen aina puolessa välissä pitkää sivua, siinä saan lyhennettyä Torstenia ulkopuolelta. Laukassa ainoa työ oli isot askeleet reippaasti eteenpäin.

 

 

Tänään keskiviikkona sitten lähinnä nautiskelin työni tuloksista. Työskentely painottui pikkuraviin, kokoamiseen, takaosakäännöksiin ja laukka-käynti siirtymisiin. (<-- okei, siis tein ainakin kuusi nostoa. Joojoo yhteensä, tottakai.) Torsten kulki niska selkeästi korkeimpana kohtana (tätä en tietenkään ole edes vaatinut aiempina päivinä), takajalat vähän jopa turhan aktiivisena (tulee "virheaskeleita", Torsten on kuumaa kamaa ;)) ja niin hyväntuulisena, että nyt sitä taas muistaa, miksi kouluratsastus on parasta just nyt. Ja jostain utopistisesta syystä oli jopa helpon tuntuista vain lyödä se takapuoli sinne penkkiin ja pitää ohja riittävän lyhyenä. Miettiä kevyttä kättä ja etenkin lähellä olevaa jalkaa, sillä vain herkällä ratsastuksella pystyy herkistämään hevosta ja saamaan siihen sellaisia vaihteita lisää, mitä ronskin ottein ratsastamalla ei vain ole mahdollista löytää.

 

 

Ja hitostako minä tiiän, johtuiko superTorsten ollenkaan näistä mun hyväksi todetuista tehtävistä, vai siitä, että se sai juosta ekana päivänä irtona vai siitä etten ole viime aikoina sitä jumputtamisellani pilannut, tai ehkä jopa siitä, että se on suorastaan juossut maneesiin ovenkarmit kaulassa roikkuen "Yes vihdoin takaisin töissä!" Ja oikeastaan, ettehän tekään ihan oikeasti tiedä, menikö meillä superhyvin vai hengailtiinko me vaan peilin edessä napsimassa selfieitä. Kun ei niitä kuvia ole. 

Helgaa hälssaamassa

Pikkujouluristelemässä

 

 

Olimme työporukan kanssa juhlimassa pikkujouluja viikonloppuna. Perjantai oli sellainen once in a year luxuspäivä, kun satamaan suunnattiin hitaan aamun, kampaajan sekä meikkaajan jäljiltä. Pukeutumiseenkin olin panostanut ajoissa, ostaessani viime vuonna silloin jo aika naftin kultaisen paljettimekon. Tämä aavistuksen pienten vaatteiden ostaminenhan perustuu siihen, että olisi muka pakko laihduttaa. No, vuodessa on kertynyt abouttiarallaa kuutisen kiloa, mutta mekko pakattiin kuitenkin mukaan. Jos pikkujouluna ei saa olla vähän täcky, niin koska sitten?

 

Kaikkeen muuhun oli siis valmistauduttu, paitsi siihen, että merellä tuuli 30 m/s ja aallot oli 10 metriä korkeita. Siihen ei varmaan edes voi varautua. Hejssan vaan Helgamyrsky, toivottavasti ei tavata enää uudelleen. Niin kuin koskaan...

 

 

Lauantaina pitkän aamun jälkeen (koska olimme muutaman tunnin myöhässä aikataulusta, kapteeni halusi nauttia aalloista oikein hitaassa vauhdissa) oli kuitenkin ihanaa marhailla pitkin Gamla stanin katuja, jotka vilisivät jouluostoksille lähteneistä ihmisistä. Kaupungissa vallinnut myrskytuulikaan ei häirinnyt, sillä tärkeintä oli että korkojen alla oli pitävät mukulakivet ;) Mitään kuvaloistoa matkalta ei tarttunut, sillä valokuvat tarvitsevat valoa ja jos sitä ei ole, ei ole kuvaakaan. Jos valoa olisi ollut, olisin napannut kuvan niistä lentoon lähtevistä joulukuusista, tai ehkä itsestäni, kun tajusin hypänneeni paluumatkalla laivalle väärään metroon. Mä niin tiesin, että olisi pitänyt ottaa taxi. Jos ei ole koskaan ollut kotimaassaan metrossa, ei pitäisi yrittää sitä naapurimaassakaan. Lopulta pienen edestakaisin ajelun jälkeen oikea metro osui juuri sopivasti kohdalle, ja juostessani sen kyytiin vain Michael Kors oli jäädä laiturin puolelle. Haahaa, ei muuten ihan hevillä tuollaiset metron ovet aukea.

 

Koska perjantainen aikainen hyttiin vetäytyminen on harvinaisen noloa noin niin kuin pikkujouluissa, lauantaina piti korvata kaikki menetetty bailabaila. Laulettiin keinutaan keinutaan, eteen ja taa - ja nyt haluaisin lopettaa. Eikä se tietenkään loppunut, joten ei lopetettu mekään ennen aamuyön pikkutunteja.


Bailabaila discohile sanoi pukki kun karkkia jakoi!
 

 

Pelargoniat kukkii ja joulukuuset säihkyy - lämpöä on yhtä paljon kuin keskikesällä.

 

 

Sunnuntaiaamuna, tuulessa ja sateessa, laivan saavuttua aavistuksen myöhässä takaisin Länsiterminaaliin raahauduin matkatavaroideni mukana Kappeliin bloggaajien Peninan, Alexin ja Kaktun luokse palaveeraamaan viimeisistä Blogiexpoon liittyvistä asioista. Tapahtumasta tulee niin kiva! Ja hei, tänään on viimeinen päivä äänestään Blogigaalan ehdolla olevia blogeja. Oletko jo antanut äänesi suosikille? Tulokset julkaistaan tulevana lauantaina Tampereen messukeskuksessa, toivottavasti nähdään siellä! :)

Itsenäisyyspäivänä

Toinen adventti

 

Itsenäisyyspäivän iltana (c) Laura Heinonen

 

"Vielä vapaa on ja itsenäinen maamme,

Se on sitä vuoksi suuren urheuden.

Nöyrin mielin Suomen lippuun katsokaamme,

Kiitos teidän, se on sinivalkoinen."

 

Ote Pertti Mäenpään runosta 6. Joulukuuta.

 

Hyvää itsenäisyyspäivää <3



What does the fox say?

 

 

 

 

 

 

 

Have a fabulous weekend <3

Eniten pelkään kaikkea

Ja ainakin mielipiteitä.

 

 

Siellä missä kaksi hevosharrastajaa tapaa, kohtaa mielipiteiden kirjo. On meillä oma tai liisaripeli, harrastamme yksityistallilla tai ratsastuskoululla on jokaisella mielipide, aina yhtä oikea ja joskus jopa perusteltu. Se miten hevosharrastaja voi selvitä mielipiteiden ristitulessa tervepäisenä jää mysteeriksi. Toisaalta, hevoshulluiksi meitä kutsutaan joten...

Home sweet home

Asuu hevonen sitten tallissa tai pihatossa, on hevosen koti valittu vain ihmisen tarpeita varten.

Karsinassa hevoselta riistetään oikeus hevosenelämään ja pihaton mutavellissä seisottaa hevostaan vain välinpitämätön ja laiska ihminen. Hevosmaailma on sen verran mustavalkoinen, että mitään välimuotoa näiden kahden vaihtoehdon välillä ei voi olla. Karsinan kaltereiden takana muhii käytöshäiriöt, tuki ja liikuntaelinten sairaudet, tylsyys, lihavuus ja tietysti mahahaava. Tallissa käytetään kuivikkeita jotka pilaavat maailmanlaajuisesti ympäristön ja lähiongelmana hevosen terveyden - jos kaviot eivät kärsi turvekuivituksella, keuhot pilaannu kutterilla ja ähky vie pellettikuivitetun karsinan asukkia. Tai ainakin tallissa on liian kylmä tai kuuma, kostea tai kuiva. Niin tai näin, talli-ilma tappaa. Ja vesiautomaatista tulee väärän lämpöistä vettä, kesät, talvet.

Pihatossa on aina kylmää, märkää, mutaista ja vaikka hevosille olisi rakennettu moderni makuuhalli superilla olkipedillä niin varmaa on että pihaton ovensuuhun on juurtunut pihaton omistajan oma lellihevonen, koviskarju joka pitää muut hevoset pois makuuhallista sekä juoma- että ruokintapisteiltä tehokkaammin kuin paraskaan portsari karkoittaa kestojanoiset kallion kuppiloista. Pihattohevosen mutaan raaputettu kurja kohtalo on hiljalleen riutua  hengiltä. Muita vaihtoehtoja ei ole.

  

Kuis tarhattais

Kokopäivä, puolipäivä, osapäivä. Maapohja, hiekkapohja. Postimerkki, laidunpelto. Virikkeitä vai ei? Yksin vai yhdessä? Tai ehkä kuitenkin kokonaan tallissa, hevoseni  niin viihtyy karsinassa! Ainakaan ei isoon tarhaan, ettei se juokse ja väsytä itseään, tai irrota kenkää, tai saa jännevammaa tai lihasrevähtymää ja ehdottomasti yksin ettei se riehu kaverin kanssa tai kaveri peräti potkaise. Tiedättekö muuten mitä Bucaksen loimet maksavat, tarhakaverit voi ilkeyksissään repiä loimia. Ei mitään virikkeitä, en halua että hevoseni kompastuu aktivointioksiin, hinkkaa jouhia ja loimia puunrunkoihin tai tonkii turvallaan maaperää. Ulos 500g toppis koska melkein pakastaa, neljään jalkaan suojat ja kuonokoppa. Aurinkorasvaa ja örkkimyrkkyä. Kaikki hevosemme hyvinvoinnin tähden ja mieluiten samaan aikaan.

 

Mitä ylle

Fleecee, villaa, puuvillaa, teknistä kuosii, nailonii. Vuoretonta, kesämallii, talvimallii, syysmallii. Vanut loimiin punnitaan kuin kultahippuset tillanderilla. 50,80,100,150,200,250,300g jne, Standard neckii, highneckii, fullneckii. Just name it. I`ll probably have it ;) Koska ponini on joka loimen arvoinen. Ja kun olet päivittänyt karsinan oveen loimitusohjeet viiden asteen tarkkuudella, raivannut kaikille loimille paikan, nimikoinut ne ja opastanut tallityöntekijää kädestä pitäen miten sinun hevosta loimitetaan, tulee aika klipata hevonen ja koko paletti menee uusiksi, tietenkin.

 

Mitä tänään ruuaksi

Korsirehuun perustuu koko ruokinta, mutta tulee ymmärtää että heinän kanssa kuolleisuus on korkeampi kuin Midsommerin murhissa. Annat tai et, aina se on yhtä väärin. On se sitten kuivaa, latokuivaa, esikuivattua, säilöttyä, suomalaista, ulkomaista tai vaikka pellosta suoraan suuhun nyhdettyä laidunta, on sen ravintoainesisältö jollei tappavaa niin ainakin väärä juuri sinun hevoselle. Tulee heinävatsaa, ähkyä, kaviokuumetta, lihasrappeumaa, ripulia ja huonoja kisatuloksia. Heinästä otetaan analyysejä joita vertaillaan netissä, koska analyysien tulkitseminen viitearvoineen on avaruusfysiikkaa vastaavaa toimintaa. Jokainen ymmärtää sokerin, mutta sitten alkaa iloinen sekamelska ja vain harva jaksaa ymmärtää d arvoa, srv arvoa, valkuaisarvoa ja ennen kaikkea niiden eroa. Ja tarkoittaako muka se sokerin 250 sitä että kuiva-aine kilossa heinää on neljännespurkki Pulmua? Uppoudumme hoptiin, ruokinnalla tuloksiin opuksiin ja turvaudumme naapurikarsinan viisaisiin, sillä on tärkeää saada ruokinta pilkulleen jotta pollemme jaksaa suorittaa koko kolmen vartin valmennustunnin, joka viikko.

Hyvän heinän lisäksi hevonen tarvitsee väkirehuja. Vai tarvitseeko? No tarvitsee, koska kaikki raskasta tai keskiraskasta työtä tekevät hevoset tarvitsevat energialisänsä. Ei ne lihakset tyhjästä synny! Ja keskiraskas työ, hmm, no kyllä neljä kertaa viikossa tunnin hölkkä on raskasta... Ja sitäpaitsi, ihan kuin hevonen tuntuisi työn jälkeen hiukan lämpimältä useamman ratsastusloimen alla, onkohan se ihan kunnossa? Väkirehujen määrää pitää kenties nostaa ja varmuuden vuoksi kannattaa pyytää eläinlääkäri ottamaan veriarvot. Puhe rautakuurin tarpeellisuudesta alkaa yleensä puolitoista viikkoa laidunkauden päättymisen jälkeen, suunnilleen niihin aikoihin kun arki ja syyssateet alkavat väsyttämään omistajaa.

Kauraa, myslii, energiapellettii, lightmyslii, varsarehuu, tammarehuu, orirehuu, coolmixii, massarehuu, hengitystiemyslii, westernmyslii, kylmä-kuumaverismyslii. Jokaiselle jotakin. Ja jos epäilyttää saako hevosressu kaiken tarvittavan specialsäkistään niin ei ole hevoskauppaa jossa ei olisi tarjolla hyllymetreittäin lisäravinnepurkkeja. Samalla kun omistajan lompakko tyhjenee saa hän mielenrauhan. Nyt kaikki on hyvin, yhdentoista eri purkin ansiosta. Voiko poniaan enempää rakastaa? Seuraavaan kriisiin saakka.

(Itse syömme matkalla talliin jotain pikamättöä ja huuhtelemme suumme automaattikahvilla tai light colalla. Meidän tiimeissä hevonen on se urheilija... ;))

 

Ootas Torsten katon voiko hevonen syödä jäätynyttä vihreää...

 

Treeniä, treeniä

Siinä missä hevosen omistaja yleensä yrittää kestää viisi päiväisen työviikon, ei hevonen siihen pysty. On esteheppoi, kouluheppoi, harrasteheppoi, kenttäheppoi (ja monia, monia muita) ja kaikkia niitä yhdistää se että kolme päivää treeniä peräkkäin on jo riistoa, ainakin jos on menty koulua ja vielä maneesissa. Hevonen kaipaa vaihtelua ja vapaata. Hevosen viikkolukkariin tulee kuulua pari treeniä, monta vapaata, muutama laukkamaasto, pari kävelypäivää, esteitä, kavalettitreeniä, ohjasajoa (koska on vääryys istua joka kerta hevosen selässä) ja irtojuoksutusta.. Nopealla laskemisella huoma että hevosen viikossa on enemmän päiviä kuin omistajan viikossa, mutta mikä estää omistajaa käymästä useamman kerran päivässä tallilla? Aamulla treenit ja illalla palauttavat kävelyt. Ai työ ja perhe-elämä haittaa harrastustoimintaa? Olisi suotavaa miettiä hetki ennen kuin hankkiutuu työelämään tai perustaa perheen. Hevosihmiselle hevoset ovat nro 1.

 

 

Amattilainen apuun

Hevosala työllistää. Hevosharrastelija tarvitsee listan ammattilaisia avukseen. Useimpia säännöllisesti ja joitakin ainakin silloin kun tili piippaa punaisella. Top 1 inhokki, pyhäpäivystys klinikalla maksaa helposti saman verran kuin viikko auringossa kaukomailla, juomineen. Klinikalta saa laskun mukaan vaikka hevonen ei selviäisikään.

Mutta jos kaikki menee hyvin ja niinhän on uskottava, sillä luoja hevoshulluista huolen pitää,

tarvitaan kotivalmentajaa, tarvitaan vierasvalmentajaa (second oppinion on välttämätön silloin kun kotivalmentaja ei osaa tai tajuu) tarvitaan tallinpitäjää, tallityöntekijää, tarvitaan varustekauppiaita, tarvitaan eläinlääkärii, hierojaa, kraniohierojaa, otehierojaa. Tarvitaan joku joka parantaa hevosen nahan kaiken hieromisen jäljiltä. Tarvitaan satulakauppiasta ja sitten satulansovittajaa ja sitten taas kauppiasta koska se eka myi väärän satulan. Olisin halunnut koulupenkin ja sainkin estesatulan.Tarvitaan kengittäjää jonka tärkein kriteeri on ettei kengät irtoile, jonka jälkeen tarvitaan nivelpiikityksiä. Tarvitsemme kirjallisuutta, nettisaitteja, blogeja ja keskustelufoorumin jotta voimme anonyymisti avautua ammattilaisista; kuka ymmärtäisi hevosharrastajaa paremmin kuin toinen hevosharrastaja? Hullu hullun tuntee, vai miten se nyt menee :))

Joulukuun ensimmäisenä

Joulukalenterin luukkuja ja äänestyksiä

 

Torstenin kuvakalenteri.

 

Tänään se alkaa, nimittäin joulukalentereiden luukkujen avaus. Torstenin kanssa otettiin varaslähtö myöhään eilen illalla, pikkupojat kun ei tunnetusti ihan aina jaksa malttaa ;) Ja onhan se täysin ymmärrettävää. Joulukalenterit ovat niin lasten kun aikuisten mieleen.

 

Joulukuun ensimmäinen tietää myös sitä, että tänään Playsson on avannut Blogigaalan äänestyssivun, jossa voit käydä antamassa äänesi mielestäsi kategorioiden parhaille blogeille. Jokaiseen kategoriaan pääsi kolme eniten ääniä saanutta blogia. Aivan innoissani sekä täpinöissäni voin kertoa, että tämä blogi on mukana Hyvän mielen-blogi kategoriassa. Jeejee, supercool! Torsten ja minä ollaan kovien kilpailijoiden kanssa samassa ryhmässä, sillä Kaktu ja Futura sekä SD-team ovat myös ehdolla Vuoden Hyvä mielen-blogiksi. Joten kiitos jo teille, jotka meidät tänne asti äänestitte - niin, ja nythän se varsinainen äänestys vasta alkaa! Äänestysaika loppuu 8.12.

 

 

Ihanaa joulukuuta sinulle!

Adventin aikaan, ilmassa on taikaa

Ensimmäinen adventti

 

Öiset piparitalkoot (c) Laura Heinonen

Tänään on sytytetty adventtikyntteliköstä ensimmäinen kynttilä. Seuraavina viikkoina on lupa nauttia. Leivotaan pipareita, kuunnellaan tunnelmamusiikkia. Ihastellaan valoin koristeltuja pihoja ja kaupungin katuja. Keitetään glögit ja iloitaan ystävien seurasta. Muutaman päivän päästä avataan joulukalenterin ensimmäinen luukku. Meillä on kaunis paperikalenteri, jonka avaamme yhdessä Torstenin kanssa. Tämä adventinaika on itselleni joulun parasta antia; ei lahjaröykkiöt, ei ostoskeskukset pullollaan joulustressiä ja tavarapaljoutta.

Joulun lähestyessä, valon lisääntyessä haluan tuoda tänne hieman sadunomaista tunnelmaa. Vilpittömästi iloiset ja hyväntuuliset eläinystävät Torsten ja Pätkis seikkailevat adventin aikaan tarinoissa ja kuvissa, joissa unelmat ja toiveet ja kaipaus saattavat sekoittua. Päästetään satujen ja taikojen maailma sydämiimme ja mieliimme. Nautitaan joulunodotuksesta ja ajasta yhdessä.

Sweet Friday

arvonnan voittajat

 

 

Likitin hevosnamipaketit lähtee seuraaville onnekkaille;

 

Anonyymi23. marraskuuta 2015 klo 19.10

Ihania kuvia taas kerran! Likitit maistuis varmasti yhdelle ponisedälle joululahjana! :)
viivi.rikkola@gmail.com

 

*****

 

Anni Jauhiainen23. marraskuuta 2015 klo 20.46

Siinä ois meijän lapsi-ponille lahja kuusen alle!
anni.jauhiainen@gmail.com

 

Onneksi olkoon Viivi ja Anni, laitan teille pikapuoliin sähköpostia :)

 

Ja kaikille muille, kiitos kun osallistuitte! Jostain syystä viimeisimpiin kommentteihin vastaukseni ei näy, ellei paina sivun alalaidassa sijaitsevasta "Lataa lisää"-linkistä. Kummallista, mutta sitten vastaukset tulevat näkyviin :)

Pus <3
 

Tää suuntaa nyt suklaalevyn kautta tallille syöttelemään Torstenille nameja. Eilen sillä oli raspaus ja rokotus, joten viikon ajan herkutellaan ja pusutellaan ja tehdään kävelylenkkejä. Just sopivan rentoa tälle "ratsastajalle" ;) Ihanaa perjantaita sinulle!

 

Puhelimesta arkea

Torsten, ilta-aurinko ja alkusyksyn värit <3

 

Torstenilla on ollut oikein kunnon shoppingholic syksyllä. Okei, no saappaat oli itselle mutta vain sen takia että edellisten pohjasta voi melkein katsoa läpi ;)

 

Omat shoppailureissut on päätyneet viimeiset kolme kertaa samaan lopputulokseen. Siis mikään ei mahdu, mikään ei istu, jotain haluan ostaa, menen siis Arnoldsin kautta kotiin. Tosin eräässä VIP-illassa (chin chin ja skumppa virtaa!) ostin Lumenen kaksoisleuat poistavan V-rasvan. Ja tietysti ne donitsit myös! Rasva ei ole ainakaan vielä toiminut ihan niin kuin olisin toivonut... Sitä voi tietysti sitten miettiä, että kun ridakamppeitakin kuluttaa sohvalla, niin miksi ne kaksarit vain tuntuvat lisääntyvän...

 

Ruokaa, jeejee!

 

Lisää ruokaa, jeejee! :D Tai siis jälkiruokaa. Keskikuvassa istuttiin ystävän luona, kokkailtiin pihvejä ja friteerattiin ranskalaisia, nautittiin skumppaa, syötiin kermamunkkeja ja kuolattiin Magic Mikea. On se kuuma. Oik. ylhäällä käveltiin ystävän kanssa Stockan herkkuun, lapattiin erilaisia kakkupaloja mukaan ja nautittiin iltaa niiden ja Cheekin uuden musan ympärillä. Oik. alhaalla kuvassa on tietysti sitä maailman parasta sushia Tokyo 55:sta (siis jos pitäisi päättää yksi ruoka loppuelämäksi, se olisi tämä!) mutta jälkkärikuviin se pääsi sen takia, että o m g mansikkamargaritat on hyviä. Kyllä niitä voi nauttia ruuan kanssa, eikös?

 

Okei, tää on nyt vika herkkujuttu tässä postauksessa. Banoffee pie on näin yksinkertainen - ja aivan taivaallisen hyvää!

Jokapaikan paras höylä tai jotain :D Sarjakuvatunnilla sijainenkin tarvitsee inspiraatiota, ihanat oppilaat kirjoitteli hölynpölyä taululle, liikkamaikka asiallisissa varusteissa ja toimistolla sain maanantaipäivän kunniaksi väsymystasoa vastaavaa duunia.

 

Kauniita aamutalliaamuja <3

 

Blogijuttuja! Okei, siis keskimmäinen kuva ei liity mihinkään, mutta yritin vain tuon hyllykön edessä miettiä, milloin kerkeäisin tekemään puuhakirjaa Style your horse. Torsten lähetti heti viestiä, etten koskaan koska mulla on oikeakin hevonen, joten vihkot jäi kauppaan. Oik. ylhäällä bloggaajien kanssa aamupalalla palaveeraamassa tulevasta Blogiexposta :)

 

Vähän huolestuttavaa, miten paljon viinilasikuvia mulla puhelimessa on, mutta eikö se niin ollut että marraskuussa se on ihan ok? Ja jos omistajalla ei ole lasia edessä, niin Torsten kännäilee senkin edestä. Klippausta ja Lindan iilimatohoitoa hyvässä pöllyssä!

 

Aamupäivä Porvoossa syömässä sitruunamarenkikakkua ja ihastelemassa vanhan kaupungin tunnelmaa :)

 

Crazy chickenlady ja crazy catlady. Että aika tosicrazylady.

 

Vitsi mikä päivän piristys, kun saapui oman kylän Prismalle ja pihalla oli Koffin hevoset! On ne ihania. Puhelin on täynnä kuvia näistä nuorista miehistä :D Ludvig bongasi heti sokrupalat taskusta, Thor ei ollut selkeästi niin makean perään :)

 

Testasin Torstenille slow feed-verkkoa yöksi. Sellaisella voimalla joutui heinää nyhtämään, että eihän se kestänyt kuin yhden yön ja palasimme takaisin vanhaan verkkoon. Noi yhen yön jutut on aina just tollasia.

 

Torsten on vaan niin muru <3

 

Tässä on tiedättekö sellainen normipäivä vs. treffipäivä. Että tervetuloa miehet!