sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Fancy Clancy

Clancy 4 veen lukkarista


Clancy on nyt asunut meillä pian kolme kuukautta. Sinä aikana ollaan aika rauhallisesti tutustuttu toisiimme ja opiskeltu talon tapoja. Töiden saralla ei ole liiemmin urakoitu, mutta jos ottaa lähtökohdat huomioon, voi olla tyytyväinen. Clancy ostettiin siis sikahalvalla, koska se ei yksinkertaisesti liiku. Ei tykkää. Työnteko ahdistaa. Noin muutenhan se oli loisto-ostos ;) Odotan niin sitä päivää kun saadaan kärryt perään, poni kun on ammattilaisen ajo-opettama. Siinäkin tosin hän on harrastanut pupupomppuja, potkii taaksepäin. 

Kaikessa liikkumisessa Clancy on enemminkin löysä kuin reaktiivinen, olkoonkin että toisinaan intoutuu vetämään pukkiloikkaa irtona tai liinassa. Ohjasajossakin on ottanut lähdöt ja maastossa tämä maastovarma ratsu tarjoaa laukkapiruetteja jännien paikkojen edessä. Silti lähtökohtaisesti liikkuminen on vähän sellaista pakkopullaa. 

Ja jos hevonen on keväästä lähtien seissyt, niin mikäs kiire tässä nyt olisikaan. Clancy on ottanut kuukauden iisimmin, pari kertaa viikossa on tehty töitä milloin mitenkin. Hetken näytti siltä että loistavan alkututustumisen jälkeen saa tyyliin naksuttaa ponille liikkumisen iloa mutta ainakaan vielä se ei ole ollut tarpeen, onneksi. 
Selästä käsin sitä ei ole rasitettu, lähinnä ehkä siksi että minulta puuttuu satula enkä ole vaivautunut etsimään riittävän aktiivisesti ponille omaa penkkiä. Olen siis ratsastanut Clancylla itse kaksi kertaa. Viimeksi viime viikolla; ja ilman satulaa! Oli kuulkaa sellainen navakka tuuli ja poni vapaiden jäljiltä ja hitsin liukkaat pöksytkin vielä jalassa, että ensimmäinen ja toinenkin kierros selässä olivat varsin erikoisia. Clancy on sellainen hoiperteleva ruipelo, kaatuu sisälle ja ulos ja on ihan ulalla kaikesta. Syyntakeeton kaikkeen mitä ympärillä tapahtuu. 

Ensimmäisellä ratsastuskerralla kuukausi sitten ihan ravailtiinkin (:D) ja meno oli melkoista kun Clancy katseli yläkautta silmiin. Sen jälkeen otettiin pieni ohjasajo sekä maasta käsittely-kuuri ja opiskeltiin mitä tarkoittaa tuntuma. 

Ja niin se vaan on, että heti kun hieman rentouduimme, oli kuin hevonen olisi mennyt valovuoden eteenpäin edellisestä. Clancy toki dippailee välillä aika syvällekin mutta joku idea tuntumasta jo on; ja se on kevyt. Aivan mahtava! Nyt tarvitaan enää satula ja työnteko voi oikeasti alkaa.

Vaikka parhaimman lopputuloksen todennäköisesti saa, kun töitä tekee mahdollisimman vähän. Kysykää vaikka Clancylta. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, jaan saman ajatusmaailman hänen kanssaan! 





Ohessa vielä Clancyn tyylin näytteitä muistakin töistä;












Isompiin kulkuneuvoihin tutustuminen on sujunut kaikesta huolimatta ilman suurempia säikähdyksiä. Meillä ei pääse pihalta mihinkään ilman että menee pätkän asfalttitietä (joka ei ole mitenkään suuresti liikennöity mutta toki koulubusseihin yms. on hyvä tottua kun niitä säännöllisesti menee.) joten ihan mitä tahansa voi tulla vastaan!



vihikoira





Clancy on taitava puomien kanssa!









Laidunlomaa parhaimmillaan, syyskuussa! ❤️

Aurinkoa tulevaan viikkoon;
 ja pst. ensi viikolla järjestetään lippuarvontaa Helsinki Horse Showhun! Palataan silloin!

6 kommenttia:

  1. Ohjasajo on kyllä huippujuttu ratsujuttujen opetteluun! Ja naksuttelulla varmasti löytyy liikuntahalukkuus, jos ei ole taustalla jotain kipujuttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kyllä on. Ja maasta käsittely yleensäkin. Tänään ensimmäistä kertaa vähän naksuttelin töissä ponille reippaita laukannostoja liinassa. Ne on sille vaikeita - ja ihan heti hoksasi. Fiksu tyyppi. Toivon tietysti kovasti ettei mitään kipujuttuja ole; ei sitä täysin ole läpivalaistu, vielä eikä toivottavasti tarvitse koskaan niin tehdäkään. Todennäköisesti vähän kasvukipuja! On se Torstenkin nelivuotiaana liiasta työn teosta minulla keksinyt pysähtelyn eikä sillä enää tulisi mieleenkään laistaa töistä. Ainakaan sillä tavalla. Kyttääminen puolestaan on oiva konsti keskittyä johonkin muuhun kuin turhan tarkkaan dressageen ;)

      Poista
  2. On mukava kuulla ja nähdä kuvia, kuinka Clancy edistyy, koitan saada Clancy röntgen kuvat tulevana viikonloppuna. En ollutkaan ikinä ilman satulaa mennyt sillä, voi liikkua paremmin, kun satulankaa oli jarru päällä. 😊😊. T. Jonna, pusuja Clancylle❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Clancy edistyy hienosti! Vaikka tosi kevyesti onkin saanut liikkua. Luulen että se sopii sille :) Mietinkin, että oiskohan ollut eka kerta ilman satulaa. Oli niin tosi varovainen. Hyvin meni kuitenkin! Tervetuloa katsomaan ponia jos täällä päin ajelette!

      Poista
  3. Clancy on kyllä komea poika, kiva rakenne! Toivotaan että sille tulisi nyt pikkuhiljaa omaehtoista halua liikkua! Siitä kun vois parhaimmillaan tulla niin hieno, ryhtikin on makea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin minunkin mielestä! Oikea ilo silmälle. Ja T on tyytyväinen kun pihassa on edes yksi "uljas ja jalo" hevonen, niinkuin hän naapurin ihania puoliverisiä on nimittänyt ja ennen Clancyn tuloa aina kyseli että miksei meillä ole tuollaisia. Nyt käy rapsuttelemassa hevostaan ainakin kerran päivässä ;)
      Kyllä tästä vielä hyvä tulee :)

      Poista