perjantai 16. syyskuuta 2016

Wash & Go

Sponsored by Nekax, toteutus by real blondies
(eli pieni perjantaikevennys)


En ole eläessäni pessyt kimoa saatikka mustaa hevosta. Olen kuitenkin kuullut, että erityisesti kimojen hevosten pesu ja hohtavan valkoisen turkin puhtauden ylläpitäminen on haastavaa, ellei jopa mahdotonta. Rautiaan hevosen omistajana kun pääsee niin helpolla; oli Torsten pesty eilen tai puoli vuottaa sitten, aina se näyttää samalta. Kiiltävän kupariselta tai pölyisen harmaalta, katsojan mukaan.

Mutta vaaleiden hevosten omistajat, niistä kyllä aina tietää kuka pesee hevostaan ahkerimmin ja kenen hevonen puolestaan löytää parhaat mutaplutakot. Tai märät kohdat karsinasta. Tai vihreää laitumelta, suojavärinä tietysti sekin toimii kun kimo muuttuu piehtaroidessa vihreäksi eikä näin ollen näy saalistajille, esimerkiksi liikuttajille. Kätevää. 

Koska Torsten sai kokeiluun Pharmacaren shampoon ja karvankiillon sponsoriltamme Nekax Horse Sportilta, mutta siitä ei todellakaan erota koska se on pesty - kun aina se vaan kiiltää ;)) - lainattiin Torstenin kaveria Tolbertia malliksi. Mustavalkoinen hevonen, superpaksu häntä ja mahtavat vuohistupsut antoivat shampoolle ja selvitysaineelle todellisen haasteen - vaikka missään mutalätäköissä herra ei ollutkaan selkeästi kierinyt. 

Ei muuta kuin poni laitumelta talliin, muutama kuva ennen pesua ja tositoimiin. Pharmacaren tuotteet ovat ehkä aavistuksen aliarvostettuja, sillä shampoo toimi hyvin, pesi pois niin vihreät kuin tummat läikät valkoisesta karvasta, huuhtoutui helposti ja oli miellyttävän tuoksuinen. Ou jees, ei mitään vippaskonsteja ja ihan puhdas hevonen myös vaaleista karvoistaan, mitäs vaikeaa tässä nyt muka oli? ;)





Siitä sitten kiillotusaineen ja jouhien selvityksen jälkeen Tolbert pääsi laitumelle kuivumaan ennen suunniteltua photoshoottia. Ilman kameraa, laitumen portilla seistessä katselimme epätoivoisina, miten Tolbert etsi laitumen savisimman kohdan ja nautti sydämensä kyllyydestä, piehtaroiden ees ja taas, ja lopulta tuli kysymään, että mitäs tykkäätte. Haa-haa, very funny. Pikkuhiljaa ymmärrän vaaleiden hevosten omistajien piinan...


Kuivumisen jälkeen ei auttanut kuin epätoivoisesti hinkata vihreää nurmea ja savea pois aiemmin hohtavan valkoisesta turkista Torstenin häärätessä ympärillä - mähän sanoin että ne oli mulle annetut tuotteet - jotta jälkeen-kuvien otto olisi ylipäätänsä edes mahdollista. 


Torsten auttaa ...

Vain vähän mustasukkainen poni ;)



Ja millä viimeistellään jälkeen-kuva? Aavistuksen happamalla Torstenilla joka halusi ehdottomasti myös kuvaan ja saman ponin riimulla joka on Tolbertille liian iso. 

Vuohistupsut eivät sentään kerenneet likaantua hetkessä.


Että sellainen pesupäivä. Värillä on todellakin väliä ja jatkossakin omat hevoseni ovat rautiaita. Ja ihan varmasti jatkossa käytän myös Pharmacaren tuotteita, tällä kertaa vika oli todellakin käyttäjässä. Hauskaa perjantaita!! :D

16 kommenttia:

  1. Hehheh, mulla on ollut kaksi kimoa vuokrahevosta ja olen ehdottomasti sitä mieltä, etten ikinä osta itselleni valkoista eläintä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, olen päätynyt samaan tulokseen - tai ehkä sellainen sitten tykkäisi olla loimet päällä 24/7 ;) No ei sentään! :D

      Poista
  2. Heheh, Tolbert on pitänyt kivaa:) Murjottava, mustasukkainen Torsten on vähän huvittava tyyppi.
    Hauska postaus ja hyvä muistutus, ei kimoja tai muita prinssiratsuja tänne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tolbert on aivan ihastuttavan valloittava persoona ja Torsten e tod peittele tuntemuksiaan, mikä on tietysti hyvä mutta jotain rajaakin olisi kiva olla ;D

      Poista
  3. Pitkästä aikaa sulta tällainen "varustepostaus", olet ainoita bloggaajia jolta tykkään lukea näitä yhteistyöpostauksia kun ovat niin jalat maassa kirjoitettuja. Täytyy kokeilla tuota shamppoota ja shinea. Häntää niillä näytti tulevan tuplasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, vaikka tällaisia täydellisen epäonnistuineita varustepostauksia ei toivottavasti täällä enää nähdäkään :D Silti tuotteita ei voi olla suosittelematta :)

      Poista
  4. Meillä on ollu tuota selvaria ja ite jotenkaan pitäny kovin hyvänä .. 😕 Ei ollu mitään täysin onnetonta mutta ei hyvääkään. Ei minusta selpottanu selitystä ja teki hännän tahmean oloiseksi ja seuraavana päivänä häntä oli samanlaisessa sumpussa ku mitä on jos ei ole moneen päivään harjattu.
    Toki myönnän, että ehkä en vain osannut käyttää oikein 😃 Suhuutin vain häntään odotin hetken ja harjasin. Mitään käyttöohjeita ole lukenut 😂
    Mut tuota shampoota pitää kyllä käydä ostaan ja kokeilla!
    Eli en ole niitä jotka tyrmää koko tuotemerkin yhellä ei-niin-hyvällä kokemuksella 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä myös valitsen eri tuoteperheista vain parhaat käyttööni, kaiken ei tarvitse olla samaa merkkiä :) Meillä kyllä tuo selvitysaine on toiminut mielestäni hyvin, tai että en ole huomannut eroa hieman kalliimpiin merkkeihin verratessa - shampoo vertailua vaaleiden hevosten kohdalla minulla ei tietysti ole mutta vaikea pistää paremmaksi, sanotaanko näin ;)

      Poista
    2. Yritin eilen käy Tokmannilta kattoon tota shampoota ku siellä on muitaki Pharmacaren tuotteita. Tota selvaria oli mut ei shampoota, yhyyy!!
      Jouduin vielä tyytymään Linna shampooseen, ehkä sit ens kevääseen mennessä (talvella kun harvemmim raaskii pestä hepoa..) löytyy tuokin shampoo et pääsee kokeileen :))

      Poista
    3. Joo, ei täälläkään talvella pestä hevosia ellei ole ihan ihan pakko (vielä sellaista ei ole tullut vastaan 😄). Nekaxilla on nettikaupassaan laaja valikoima Pharmacaren tuotteita, ja heillä on myös liike Helsingissä :)

      Poista
    4. Joo jos ei täältä löydy mistään kaupasta niin pitää kattoo nestistä 👍
      Hesan liikkeeseen on vähän turhan pitkä matka tulla ihan vaan pelkästään shoppaan shampoota, koska asustelen Rovaniemellä 😂

      Poista
    5. Täälläkin ilmoittautuu yksi joka ei tuota selvitysainetta kovin korkealle arvosta... Pääasiassa samat viat tullut esiin mitä Nepa jo sanoikin, lisätään vielä omaan makuuni aivan liian imelä haju. Muutenkin tykkään selvitysaineista joissa on silikonia (häntä on muuten niin takkuinen ja likainen että huhhuh) ja parhaaksi olen todennut carr&day&martinin selvarin, uusi pullokin on niin kätevä kun pysyy kädessä ja saa vähän "pidemmän" suihkauksen eikä tarvi hulluna suihkia ympäriinsä paksummankaan hännän kanssa:D

      Poista
    6. Mulla on myös tota samaista ainetta samalla uudella pullolla, se on kyllä luxus suihkia!

      Poista
  5. Meillä on neljä hevosta, kaksi mustavalkoista irlannin cobia, ruskeavalkoinen shetlanninponi ja saman värinen risteytysponi. Siinä on meillä tarpeeksi putsaamista ja varsinkin mutakelien aikaan! Aina saa jännittää kun hakee hevosta että kuinka kauhean näköinen se on :D Irlannin cobeilla kun on vielä ne tupsut... Voisi taas vaihteeksi ostaa rautias heppa valkoisen sijaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo, siis nuo vuohistupsut on aivan mahtavat ja Torsten tahtoisi myös sellaiset mutta on niissä varmasti hoitamista 😄 Rautias on ihan hyvä väri meille 😄

      Poista