lauantai 17. syyskuuta 2016

Kauden päätös

Auringonlaskun aikaan 

































Toukokuun ensimmäisenä päivänä minulle avautui aivan uusi maailma, alkoi elämäni ensimmäinen venekesä. Olen korviani myöten rakastunut tähän puuhaan - meren tuoksu ja valtava voima, vapauden tunne - ei voi kuin ihastella ja hiljaa mielessä kunnioittaa luonnon mahtipontisuutta. 

Viikko sitten vietimme epävirallista kauden päätöstä merellä. Kuohuvaa ja kesämusaa, ruokaa nuotion äärellä Pihlajasaaressa, mansikoita jälkiruuaksi ja vähän kuvia tietysti myös. Kuvien tekninen laatu ei enää pimeään aikaan päätä huimaa, siinä missä syksy tuo mukanaan väriloiston taivaalle myös meri keinuu kesää enemmän, joten yritä siinä sitten skumppalasillisen jälkeen pitää kädet tasaisina, no ei se onneksi oo niin justiinsa. Auringonlaskuissa on vain jotain niin hyvää, kaunista ja haikeaa. Kaksi vuotta sitten auringonlaskuja katseltiin Torstenin ja perheen kanssa lohduttomasti, kun rakas Intomme nukkui ikiuneen 17. syyskuuta. Toisaalta laskeutuva pimeys antoi rauhan surra ja itkeä, miettiä onko elämässä enää samanlaista iloa ja rakkautta. On siinä. Viime vuonna katselimme auringonlaskuja Torstenin kanssa maneesitallilla, vähän eksyneinä ja hukassa, miettien onko tämä tosiaan sellainen tapa, miten haluan harrastaa. Ei ollut.

Kuinka paljosta saan olla kiitollinen, että elämässäni on ollut juuri Inton kaltainen persoona, joka on kulkenut kanssani matkan teinitytöstä nuoreksi aikuiseksi naiseksi. Hevonen, jonka kanssa tehdyt muistot ovat toinen toistaan parempia, on vaikuttanut päätöksiini ja muovannut minusta henkilön joka tänä päivänä olen. Sellaisen naisen, joka katsoo aurinlaskuja tänä syksynä onnellisen huolettomana.

Kiitos Intolle, hevoselle jolla on aina paikka sydämessäni ja kauniita auringonlaskuja sinulle, sinne ruudun toiselle puolelle <3

23 kommenttia:

  1. Jotain niin haikeaa ja kaunista tekstissä <3

    VastaaPoista
  2. Moikka! Aivan postaukseen liittymättä, sä taisit käyttää Torstenilla lähinnä luonnonharjoja? Miten peset ne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meillä on käytössä luonnonharjoja ja pesen ne ihan pesukoneessa; viimeksi muutama viikko sitten, oikein harmitti etten ottanut ennen ja jälkeen kuvia, sillä, tyhjensin harjakassista vain ne tavarat jotka ei kestä vettä (tai pyykinpesukone ei kestä niitä, kuten erilaiset ruuvarit 😅) ja sitten laitoin kassin harjoineen 60 asteen pesuun. Harjat ovat kuin uudet taas! :) En käyttänyt mtn erikoispesuainetta, mutta sen verran kova meteli pesukoneesta lähtee että kannattaa ajoittaa peseminen sellaiseen hetkeen ettei se häiritse 😂

      Poista
  3. Taisin lukea juuri yhden parhaimmista ellei parhaan blogipostauksen. Kiitos siitä.

    VastaaPoista
  4. Olet aivan paras bloggaaja. Nämä kuvat 😍

    VastaaPoista
  5. Upea postaus, kaunis kirjoitus ja vaikuttavat kuvat.
    Olet ainutlaatunen bloggaaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeita kehuja, kiitos sinulle! Intosta on helppo kirjoittaa :)

      Poista
  6. Kiitos Jilla.
    Kyynelsilmin täällä, mutta hyvällä tavalla.
    Ihanat kuvat.
    Kaunis teksti.
    Eletään tässä ja nyt. Kiitollisina ihanista muistoista.
    Ja tehdään lisää ihania muistoja, tänään ja huomenna. Joka päivä. Tarttumalla hetkiin.

    Maarit L. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, niin täälläkin oli kyyneleet silmissä kun luki muutaman vuoden takaisia postauksia ja sitä kauniiden ja lohduttaminen kommenttien tulvaa - mutta oikeasti itku tulee enää vain onnellisuudesta ja kiitollisuudesta, siitä miten valtavan hieno ja rakas hevonen Into oli.

      Hetkeen tarttuminen, se on ainakin jotain mitä tuo Setähevonen opetti. Koskaan ei ollut huono idea ottaa reipasta laukkaa maaston teillä ja aina oli aikaa rapsutella :) Mihinkäs tässä kiire olisikaan, valmiissa maailmassa?

      Kiitos Maarit kommentistasi! ❤️

      Poista
  7. Tunteellista ja tyylikästä. 🍾💎

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia & ihana, koskettava teksti <3

    VastaaPoista
  9. Mielettömän hienot kuvat. Oletko vaihtanut portaalia kun playsson tippunut pois?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En ole liittymässä tällä hetkellä muuhun portaaliin ja Playssonin kanssa tulee varmasti tehtyä vielä jonkinnäköistä yhteistyötä vaikken enää olekaan heillä varsinaisena yhteistyöbloggaajana :)

      Poista
  10. Ihania kuvia ja mullaki tuli kyyneleet silmiin Into muisteloista ❤
    Tuo rakkaan eläimen/lemmikin eli ystävän/kumppanin/lapsen menetys on vaan niin kova paikka.
    Oma koiralapsi nukkuin pois vuosi sitten, ja se itkettää edelleenkin. En saata katsoa videoita, kuviakin vain vilkaista ..

    Mutta jotenki kuitenki kyynelten läpi voi hymyillä, että onneksi he on ollu elämässä, mitä oiskaan menettäny jos ei ois polut kohdannu :)
    Sulla ja Intolla, mulla ja Kossulla :)
    Ihanat Enkelit ❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot niin oikeassa, miten tylsää elämä olisi ilman omia rakkaita! Saa olla iloinen että on saanut jakaa elämän sellaisten persoonien kanssa, kuten Into minulle oli. Suru helpottaa, mutta ikävä on kova - ja onneksi se on ihan okei, saada ikävöidä ja iloita edesmenneistä rakkaista.

      Poista