perjantai 9. syyskuuta 2016

It's all about dressage

No ei nyt sentään, mulle hevosharrastus on lähinnä it's all about Torsten, ja tänä syyskuun helleviikkona Torsten on pitänyt kaksi suunnittelematonta vapaata - koska kesä - ja yhden oikein tosi vakavan koulutreenin, pellolla ilman satulaa. Mutta ei se varusteista ole kiinni, ilman satulaa voi todellakin tehdä kunnolla töitä ja silloin kun me tehdään töitä niin kyllä kouluratsastus on the juttu.


Tarkemmin sanottuna kouluratsastus on meille jumppaa, vahvistamista, lihasten kasvatusta ja kontrollia. Toisinaan meillä käydään keskustelua siitä kumpi jumppaa kumpaa ja Torsten juoksee ulos kontrollista sillä sekunnilla kun ratsastajan keskittyminen herpaantuu muualle (tai jos tehtävät on toooosi tylsiä, kuka sellaisia nyt jaksaisi?). Mutta silloin kun kumpikin keskittyy olennaiseen, jumpataan yhdessä. Allekirjoittanut pyrkii ratsastamaan istunnalla ja kevyellä kädellä samalla kertoen Torstenille mitä siltä haluttaisiin; onneksi poni on jo todellinen koulukonkari ja epäselvistä avuista se onnistuu nappaamaan just ne oikeat, ja jos se nyt joskus sattuisi arvaamaan väärin pohkeenväistön ja laukannoston väliltä niin eipä se haittaa, mitään ei voi treenata liikaa.



Yritän kuitenkin helpottaa ponin elämää vähän jaksottamalla treenejä eri aihealueisiin. Jollain viikolla tsekataan siirtymisiä tai väistöjä tai suoruutta, nyt siirtymiset ovat olleet kuumaa kamaa ja niitä tehtiin pellollakin paljon. Ilman inspiraatiota on haastava ratsastaa sata lasissa, mutta onneksi inspiraatiota ei aina tarvitse keksiä omasta takaa; esimerkiksi laukka - käynti siirtymisten miten ja miksi-selitykset Nooran blogissa saivat aikaan sen, että niitähän me ollaan treenattu kovasti, lannistumatta vaikka aina ei ihan sujuisikaan. On tärkeää tietää miten asiat tehdään, mutta jopa vielä tärkeämpää on sisäistää, miksi asioita treenaa, mitä mikäkin tehtävä saa aikaan. Ja sitten vielä selittää se sama hevoselle ;)




Torstenin ravi on ollut sen verran vahvaa, että treenit ovat nyt keskittyneen enemmän laukkaan.

Ravin vahvuus näkyy myös sillä tavoin, että siinä ei Torstenin tarvitse enää edes keskittyä, kun on niin iisiä! Voi hyvin ottaa mukaan omia ravilähtöharjoituksia. Oikeasti me ollaan ravissa treenattu alun käynti - ravi tsekkausten jälkeen siirtymisiä ravin sisällä aina babypiffistä jopa hieman passagemaiseen raviin.



Torsten the bodybuilder!





Ryhtitreenin soisi kaikille :)






Huomenna haetaan inspiraatiota ja oppia Ypäjältä Helen Langehanenbergin klinikalta; sitä ennen vähän innaritreeniä (miksi; saa suuret reisilihakset miten; no idea, Torsten varmaan tietää), aurinkoa viikonloppuusi!

6 kommenttia:

  1. Hienosti meette. Samoin sinne! :)

    VastaaPoista
  2. Torsten on upea! 😍🐴 olette tehnyt tehokasta dressagea🤗

    VastaaPoista
  3. Minkä kokoisena torstenilla on noi micklemit ja minkä kokoiset suitset yleensä? oletko tykännyt suitsista? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torstenilla on larget, eli full mikä sillä on normaaleissakin suitsissa. Ollaan kyllä tykätty, Torstenia ei paina tai ärsytä remmit joten se on myös pehmeämpi edestä, kyllä nää on meillä ihan ykkössuitset :)

      Poista