keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Hyvä treeni, paremmat eväät

Matkalla Fatfashon portaaliin 


















Tehtiin eilen Torstenin kanssa täydellinen jumppa. Syysväsymys on väistynyt ja Torsten tuntui jälleen omalta, aktiiviselta itseltään. Aktiivisuutta on monenlaista, mutta jos niin kivasti pompottaa selkää ratsastajan heiluessa mukana, ei paljon haittaa vaikka aktiivisesti yrittää syödä työn lomassa vihreää. Ei sitten tippaakaan. Ratsastajan tärkein tehtävä on pitää hevonen tyytyväisenä, kysykää vaikka Torstenilta :)

Tyytyväisen hevosen kanssa treenaaminen on vain parhautta. Kun liikkuminen lähtee omasta moottorista ja tuntuma on pehmeä, eipä sitä ratsastaja voi enempää toivoa! Eilisillan hyvänmielen jumppa oli täysin verrattavissa viime viikkojen kävelylenkkeihin. Oi kyllä, nyt on hankittu juoksuhousut ja lenkkitossut - eivätkä ne ole jääneet vain kaapin pohjalle. Ensimmäisellä lenkillä tuntivauhti lähenteli nollaa, sillä ilta-aurinko värjäsi taivaan täydellisen pinkiksi joten sitä piti kuvailla noin tuhannesta eri kulmasta puhelimeen. Treenin jälkeen nautittiin rahkaa vispikermalla ja sokerilla, kuulemma pian aukeaa ovi fatfashionin blogiportaaliin. Odottakaa vain, vielä tämä paranee...

Seuraavalle lenkille otettiin nimittäin eväät mukaan. Korvapuustia meren rannalla lenkkarit jalassa, kamera valmiina laulamaan kun vaaleanpunainen hetki koittaisi. Odottavan aika on pitkä, ei ole moista taivasta ensimmäisen lenkin jälkeen näkynyt ja kameran rullaa on täytetty tylsistä siluettikuvista. Äsh, liian tavallista. Pitäisi ehkä jättää kamera ensi kerralla kotiin niin täydellinen lenkkeilysää olisi taattu - koska hyvä treeni takaa paremmat eväät kaikkeen, kuulemma liikkuminen auttaa ratsastamistakin ja ihan vähintään voi syödä korvapuustin lenkkeilyn lomassa hyvällä omallatunnolla :)

17 kommenttia:

  1. Torsten menee tosi hyvin :)
    Voisitko antaa vinkkejä, kun ratsastaessa suokki nostaa pään taivaisiin ja on tosi herkkä pohkeelle. Plus kuumuu vielä tosi herkästi :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emma!

      Tuohan on hyvä tilanne, että hevonen on herkkä pohkeelle. Pitää vain olla itse vielä herkempi ja olla ikäänkuin edellä hevosta - mutta ei kuitenkaan ennakoida kuumenemista ettei hevonen ala ennakoimaan ;) Paljon ajatusta vaativia tehtäviä, hevonen joutuu keskittymään minne ne jalat kuuluukaan laittaa, esim. avotaivutuksia ja pohkeenväistöjä, voi olla jyrkkiäkin ja käyntiä niin kauan että se sujuu. Paljon taivuttelua ja esim. kevyesti toisella ohjalla johtava ohjasote (käsi vie hevosen päätä sivulle, hevonen seuraa tuntumaa), sillä tavalla houkuttelua alemmas ja tuntumalle.

      Vaikka siis oikeasti ei mulla mitään oikeita vinkkejä ole, olen ihan tavisratsastaja ja ylipäätänsä ilman että hevosta näkee livenä on mahdotonta antaa täsmäneuvoja. Ehkä paras vinkkini on hankkia teille molemmille soveltuva ja motivoitunut valmentaja :)

      Poista
    2. Ja piti vielä itseasiassa sanoa, että herkät hevoset ovat herkkiä tietysti myös istunnalle, joten käytä sitä hyödyksesi; kääntäminen, hidastus, peruutus vain painonsiirrolla, siirtymiset myös ylöspäin... Herkät hevoset on pop, tsemppiä teille! :)

      Poista
  2. Taattua hyvänmielen Jillaa👌🏻😍

    VastaaPoista
  3. Olen pitkään pitänyt Torstenia blogimaailman onnellisempana ja parhaiten hoidettuna hevosena, alan olla sitä mieltä että jos pitäisi astua jonkun bloggaajan saappaisiin, bloggaajan elämään, se olisit sinä. Olet hauska ja tasapainoinen ja blogisi on ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torstenin saappaisiin minäkin voisin astua; ja vaikka oikeasti rakastankin elämääni niin tehdäänkö tälle illalle vaihtarit, mulla on täällä läksyrupeama kesken ja huomenna aamulla pitäisi olla kaikki valmiina... :D Kääk, tulee lyhyt yö!

      Poista
  4. Tulisipa tuollainen Fatfashon blogiportaali, olisi taatusti mielenkiintoisempaa lukea oikeiden ihmisten elämää kuin fitfashonin barbiebimboblogeja. just reseptien vaihtoa haluaisin, olisi vihdoin reseptejä jotka maistuisivat muulle kuin revitylle sanomalehdille ja liikaa lionneille teelehdille.
    Sun blogi on helmi blogien joukossa, jatka samaan tyyliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Tai siis ei itsestään huolehtimisessa ole mitään pahaa, siis ihanaa että on pyykilautaa ja timmiä takapuolta mutta hitsi miten pahaa ruokaa sitä joutuisi sellaisen takia syömään ;D Nou thanks - mutta yes please tällaisille kommenteille, kiitos päivän piristyksestä! :)

      Poista
  5. Nu aurinngossa kylpevät kuvat on kuin energiashotteja talven varalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä, otetaan kaikki ilo auringosta irti, kohta on taas marraskuu eikä montaa tuntia valoa ole tarjolla...

      Poista
  6. Ihana aikuinen nainen olet!

    VastaaPoista
  7. Ihana auringon valo ja Torsten tietenkin 😍

    VastaaPoista
  8. Blogisi on aivan upea! Postaukset saa aina hyvälle tuulelle. Ps. Torsten on ihana ja hyväkuntoinen hepolainen <3!

    VastaaPoista