sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Insta on IN!

Instagram on yksi suosituimmista somen kanavista. Insta on nopea ja helppokäyttöinen - valokuvien jakaminen on mahdollista toteuttaa reaaliaikaisesti, ja erilaisten hästägien avulla tavoittaa suuremmankin yleisön, ympäri maailmaa. Insta on itselleni yksi isoista inspiraation lähteistä, ja selaan seuraamani tilien kuvat useita kertoja päivässä. Vaikka blogit pysyvät aina lähellä sydäntäni, on insta hyvänä kakkosena. Kuvat kun kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.
 

 
Välillä funtsin, pitäisikö blogilla olla oma instatili henkilökohtaisen tilin lisäksi, mutta ajatus kaatuu yleensä siihen faktaan, että eipä mun elämässä juuri muuta hevosten lisäksi tapahdu :D
 
Siitä huolimatta enemmistö seuraamistani tileistä ei liity hevosiin, vaan esimerkiksi ruokaan ja sisustamiseen. Hevosaiheisia ulkomaisia tilejä on hauska seurata, sillä niissä pääsee kurkistaman suuren maailman menoon. Hevostileistä lemppareitani ovat esimerkiksi ulkomaiset lope_pene, nativehorses, horseandstylemag, cathrinedufour ja hwfarm.



 
Suomalaisia seurattavia tilejä minulla on vielä melko vähän. Kenen kuvia sinä seuraat innolla? Mikä on sinun instatilisi?
 
P.s. HIHS esteratsastuksen maailmancup-luokka ja kooste kouluratsastuksen knock-out-kisasta alkaa YLE TV2 klo 15.15. Kisakatsomo valmiina :)

22 kommenttia:

  1. Instagram on kyllä varsin loistava sovellus, tulee nykyään selattua melkeinpä yhtä paljon kuin blogejakin - ja oikeastaan tännekkin päädyin alunperin instagramin kautta :D
    Me löydytään ponien kanssa instasta nimellä @oriontheshetlandpony, ja omistajan ihan iki oma käyttäjä on @katialexandra98 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, aika hauskaa! Tosin minäkin olen löytänyt muutaman ulkomaisen sivuston instan kautta :)

      Mä käyn kurkkaamassa sun tilit! :)

      Poista
  2. Olen vasta pari kuukautta sitten tehnyt lähempää tuttavuutta Instagramin kanssa. Minäkin tykkään siitä sovelluksena ja se on erinomainen inspiraation lähteenä, mutta omia kuvia olen tähän mennessä lataillut Instagram-tililleni aika harvakseltaan, koska koen sen niin työlääksi ja hankalaksi: ei niin valtavan älykäs kännykkäni kun tarvitsee lähes poikkeuksetta tietokoneen kaverikseen.

    Olen niin ihastunut blogisi kuviin, että täytyykin ruveta seuraamaan Insta-tiliäsi: mukavaa ajanviettoa bussimatkoille, kun voi selata esimerkiksi teidän upeita joulu- tai kahvittelukuvia :)

    Minut - tai lähinnä valokuviani blogistani ja blogin ulkopuolelta - löytyy Instagramista nimellä @suvililjanet. Seurattavia tilejäkin minulla näyttää olevan häpeällisen vähän, pääasiassa seuraamieni hevosvalokuvaukseen keskittyvien blogien Insta-tilit ja muutama muu. Ehkä tässä kohtaa olisi aktivoitumisen paikka! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tylsää, että tarvitset konetta avuksi, mullakin helppouden juju on just siinä, että kuvat saa suoraan puhelimesta instaan. Tietysti kuvat pitää aina olla netissä että ne sinne pystyy siirtämään, ja välillä harmittaa että pääasiassa tulee laitettua samoja kuvia mitä täällä blogissakin on, kun en jaksa koneelta kuvia puhelimeen erikseen tallentaa.

      Mutta kiitos - minä käyn kurkkaamassa sun tilin myös :)) Kun instan saa käyttäjäystävälliseksi, siihen jää aika koukkuun ;)



      Poista
  3. Koskas Jilla tulee snapchatiin? :) Olisi hauska katella sun mystoryja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mulle vasta kesällä yritettiin selittää koko snapchatin ideaa, enkä ollenkaan käsittänyt miten homma siellä toimii :D Toisaalta olisi ilmeisen hyvä ettei videot jää mihinkään muistiin... Mutta katsotaan, ehkä mä joskus vielä sinnekin liityn :D

      Poista
  4. Sulla on upeat kuvat!

    VastaaPoista
  5. Itse odotan @jaana_h instagram kuvia. Janan instagramtilistä löytyy laadukkaita hevoskuvia!

    Myös @beingbrutus käyttäjällä on hienoja, laadukkaita kuvia, mutta koirista.

    Oma instatilini löytyy @miranda__loman nimen takaa. Hevosia harrastan, muttei heppakuvat ole vielä ehtineet tililleni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos vinkistä, mä käyn katsomassa! :) Mä seuraan itse asiassa myös yhtä suomalaista koirakuvatiliä, tuo kivaa vaihtelua kaikkien heppa- ja lifestyle-kuvien rinnalle :)

      Poista
  6. Mä tykkään kanssa selailla paljon muiden instagrameja, mutten ole mikään hirveän aktiivinen päivittäjä. Oma instani on @neaqq.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mulla on valitettavasti samaa vikaa tuossa päivityksessä, joskus menee viikkoja etten postaa uutta kuvaa.. Mutta eihän sen toisaalta tarvitse päivittäistä kuvien latailua ollakaan :)

      Poista
  7. Sun blogissa ja instassa on kauneimmat kuvat, ja yllätyksellisimmät, ei ihme että sulla on paljon seuraajia.
    Kiittäisin myös lukulistasta, jostain syystä monet blogit ovat näistä luopunut, sulla on kiva kun pienemmätkin blogit saavat mainostilaa kun ovat sun lukulistalla. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis :)

      Lukulista blogeissa on mun mielestä tosi kätevä, ja sen tärkeys on omalla kohdallani lisääntynyt kun BT loppui, siitä on helppo seurata blogeja. Just viime viikolla lisäsin siihen uuden blogilöydön... Että oikeastaan ihan itseäni varten pidän sitä siinä :D

      Poista
  8. Seuraan sua instassa :) Olen siellä nimellä: m.roininen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa :) Insta on niin kiva paikka! Mä käyn kurkkimassa sun tiliä :)

      Poista
  9. Ihan samoilla linjoilla sun kanssa! Instaa selaillessakin pysyy ainaki jossainmäärin kartalla mitä missäkin tapahtuu:D @tiiinatuuliaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kyllä :D Mä olen yrittänyt etsiä tunnettujen kouluratsastajien instoja, mutta ehkä heillä ei ole sellaisia, ainakaan Charlottella tai Valegrolla ;)

      Poista
  10. Instagramiin koukussa jo vuodesta 2012. En aluksi tajunnut yhtään sen ideaa ja vetkuttelin liittymistä mutta addiktihan musta tuli... Vähän sama käynyt Snapchatin kanssa, ihan typerältä se aluksi tuntui enkä meinannut lämmetä yhtään mutta nyt musta on hauska stalkata niitä vähäisiä kavereita ja puolijulkkiksia jotka olen sinne lisännyt. Ei mulla niin montaa "oikeaa" kaveria siellä ole kun tuntuu olevan vähän nuorempien ihmisten sovellus, mutta ei se haittaa. :D

    Mut joo, insta forever! Seuraatkin mua jo siellä mutta muillekin tiedoksi että @ridelovelaugh löytyy paljon heppakuvia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä! Tosin mä olen ollut vähän kaikkien juttujen kanssa sillä asenteella liikkeellä, että mitä kummaa en tajuu :D esimerkiksi fbn, blogin ja joskus aikoinaan irc-gallerian :D ja apua, Tinderistäkin mä olin alkuun sitä mieltä, että oumai, ei koskaan! :DD
      Ja kuinka sitten kävikään. Koukussa ollaan... Että ehkä on parempi etten liity snäpchattiin. Ainakaan vielä ;)

      Sun kuvia mä olenkin jo pidempään instassa ihaillut :)

      Poista
  11. Satunnaisesti tulee käytyä sun instaa katselemassa, poikkeuksetta upeita kuvia kyllä löytyy! :) Kauheasti ei heppaseurattuja löydy, mutta erilaisilla hashtageilla tulee kuvia katseltua, yleisimmät taitaa olla niinkin mielikuvitukselliset kuin #equestrian ja #horsebackriding. Ovelaa piilomainontaa samalla, oma löytyy nimimerkin @elllii_s takaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mulla ihan samat hästägit seurannassa :D ja tietysti myös finnhorse ja suomenhevonen ;)

      Mä käyn katselemassa sun tiliä! :)

      Poista
  12. Täällä blogissa on aivan ihania kuvia, joten käyn katsomassa myös instagram tiliäsi! :)

    VastaaPoista