Suurin osa hevosharrastajista tietää jo, että maastoilu tekee hevoselle sekä fyysisesti että psyykkisesti hyvää. Talouslehden mukaan metsässä kävely poistaa tehokkaasti stressiä (
lähde), joten minun laskujeni mukaan istuminen kävelevän hevosen selässä, metsässä tai pellolla, poistaa stressiä extrahyvin. Ja hei, jos maailman paras kouluhevonen Valegro käy maastossa kaksi kertaa viikossa, niin tekisi se ehkä meille tavallisille tallaajillekin hyvää. Himomaastoilijana olen tehnyt muutaman yksinkertaisen huomion, joilla maastoratsastuksesta tulee entistä kivempaa. Here we go;
1. Okei, siis yleisellä tiellä hevonen kävelee aina tien oikeaa reunaa, se on selkeää. Sellaisella tiellä saattaa tulla muita vastaan, joten jos hevonen ei ole turvallinen, ota mukaan taluttaja tai vetohevonen. Ei sitten tarvitse kumota sitä vastaan tulevaa rullaluistelijaa tai istua kenenkään konepellille.
Ratsastajat, valppaina siellä! Ole askeleen edellä hevostasi ;) Tähän pientä etumatkaa antaa korvahuppu (hevosella), mikä vaimentaa ääniä. Torsten ei pidä kovista äänistä, kuten mopoista tai moottorisahoista, joten korvahuppu on ollut isoksi avuksi.
Vaihtelevat maastot ovat hevoselle hyvää jumppaa.
2. Ole näkyvä. Heijastimet käyttöön! Varmista, että heijastimet näkyvät edestä, takaa ja sivusta. Ja mikäli käy niin ikävästi, että tienne hevosesi kanssa erkanevat maastoilun aikana, on syytä katsoa, että teillä molemmilla on heijastimia.
3. Koska toivomme hyvää käytöstä muilta tien käyttäjiltä, muista myös itse käytöstavat. Tervehdi kaikkia. Kiitä autoilijoita. Vaikka ihan kaikki autoilijat eivät ymmärrä sitä, että hevonen on täysin verrattavissa hirveen, eivätkä hidasta hevosesi kohdalla, ei ehkä kannata näyttää yleisiä käsimerkkejä. (Jos sama ihminen toistuvasti häiritsee maastoilijoita, siitä voi aina ilmoittaa poliisille.) Itselläni on aina maastossa pitkä koulupiiska mukana, vain siitä syystä, että voin tarvittaessa laittaa sen poikittain hevosen ja auton välille.
Torstenilla meni totaalisesti hermo eilisellä reissulla, kun päästiin hiittisuoralle - mutta se ei saanutkaan mennä. Aina ei kannata päästellä samoissa kohdissa, vaan joskus tekee hyvää kulkea vaikkapa pelkkää käyntiä. Hevosella saa ja pitää olla kivaa, mutta niin, että kulkeminen on turvallista.
4. Toisinaan hevoset eivät ihan ymmärrä, miten ihanan rentouttavalle sunnuntaimaastolle ollaankaan suunnattu. Maastossa kaikkea pelkäävä hevonen ei välttämättä tule takaisin tallille mieli levänneenä - puhumattakaan ratsastajasta. Ihan pienillä kikkakolmosilla olen saanut Torstenia (pikkuhiljaa, vähän)rentoutumaan sitä jännittäneissä tilanteissa, kuten ruohonleikkurin, polkupyöräilijän tai auton kohdatessa;
* haukottelu (siis ratsastajan!)
* katseen kiinnittäminen pelottavasta kohteesta vastakkaiseen suuntaan
* laulaminen (tilannetaju ;))
Minulle tuo myös turvaa puhelin jossa on akkua jäljellä ja tieto siitä, että jos jotain tapahtuu, saan hevoseni kiinni. Siksi Torstenilla on nykyään maastoillessa aina norsujarru suussa, just in case.
Hyvällä pohjalla on hyvä baanattaa.

5. Ja jos hevonen on liian vaikea, on Suomi onneksi täynnä yllytyshulluja jotka voivat viedä hevosesi maastoon. Yleensä säännöllinen maastoilu saa hevosen pikkuhiljaa rentoutumaan. Rutiinia, rohkea ratsastaja ja mielellään vetohevonen, niin hyvä tulee.
Puskaratsastus on niin pop!
6. Ja lopuksi, kuten Torsten eilen huonolla käytöksellään muistutti, eivät hevoset ole koneita ja joskus tuttu ja turvallinen voi olla jännittävää. Että oikeastaan, mitä ikinä teetkin, tai mitä ponisi tekee, älä tipu ja ole näkyvä.
Hauskaa maastoilua! :D