tiistai 21. huhtikuuta 2015

Working Equitation

työratsastuskurssilla


Viime viikonloppuna tallillamme järjestettiin Working Equitation, eli WE-kurssi. Suomennettuna työratsastus on lajina minulle täysin vieras, mutta sen verran olin etukäteen ymmärtänyt, että hevosen kanssa työskennellään erilaisten tiukkojen käänöksien, pitkien keppien ja esteiden parissa. Koska pidän ajatuksesta, että hevosen tulisi toimia tilanteessa kuin tilanteessa, lähdettiin tietenkin Torstenin kanssa mukaan! Kuinka väärässä olinkaan lajin annista - ja kuinka eri linjoilla lopulta olimmekaan Torstenin kanssa ;)

Working Equitation Finlandin puheenjohtajan sekä kurssimme vetäjän Anni Rauman kanssa käsittelimme kurssin ensimmäisen tunnin teoriaa. WE on lähtöisin etelä-euroopasta, ja siellä laji nauttii suurta suosiota. Lajin ensimmäiset viralliset kilpailut on järjestetty vasta 1996, mutta siitä huolimatta se on raivannut tiensä jo mm Ruotsiin sekä USAhan, jossa laji on hyväksytty kilpailukelpoiseksi maiden liittojen puolesta. Lajia ei kuitenkaan ole vielä hyväksytty FEIn alaiseksi. Suomessa järjestäytynyt toiminta on vielä melko pientä.

Kilpailuissa on kolme eri osa-aluetta, joista yleensä otetaan mukaan kaksi. Koulukoe, tekninen esterata sekä noupeuskoe. Etelä-euroopassa mukana on myös karjanajo, joka ei eettisistä syistä johtuen ole sallittu esim. Ruotsissa. Pisteet siitä naapurimaalle.

Tällä lyhyellä videolla esitellään kaikkien kolmen kilpamuodon antia. Hevonen on melkoisen upea - ja tämä video näyttää hyvin sen, mihin WE pyrkii. Saumattomaan, harmoniseen yhteistyöhön hevosen ja ratsastajan välille, tuli eteen millaisia tilanteita tahansa!

Koulukoe ratsastetaan helpoissa luokissa joka askellajissa, ja se on hyvin verrattavissa kouluratsastuksen He C-B luokkiin. Mitä vaativammaksi taso muuttuu, sitä enemmän tehtäviä suoritetaan vain laukassa - ja ohjat yhdessä kädessä! Nopeat temponmuutokset ja tiukat käännökset kuuluvat rataan. 

Tekninen esterata on yleisin kilpailumuoto, sillä siihen kiteytyy parhaiten se, mitä hevosten kanssa voi tulla vastaan maatöissä. Erilaiset sillat, portit, pujottelut, seipään kanssa työskentely sekä peruutustehtävät muodostavat radan, joka suoritetaan käynnissä ja laukassa, luokan vaikeustasosta riippuen. 

Nopeuskokeessa tehdään samoja tehtäviä, kuin teknisellä radalla, mutta siinä ratsastetaan aikaa vastaan. Silloin ei kiinnitetä huomiota pujottelussa vaadittaviin vaihtoihin, mutta jos radalla sattuu virheitä, ne muutetaan ajaksi ja lasketaan kokonaistulokseen mukaan. Haha, tässä me oltais oltu hyviä, joskin virhepisteiden jälkeen varmaan hylättyjä... :D


Meidän rakentamaan rataan sisältyi pujottelua - eli tuplaslalom, volttitehtävä eli apila, portti, kello- eli peruutustehtävä sekä väistö puomin päällä. Kaikki meni hyvin aina siihen saakka, kunnes piti peruutella puomien välissä, väistää puomien päällä tai pujotella peruuttaen :D Ja jos olisimme olleet maastossa, olisimme joutuneet kääntymään takaisin, sillä porttia emme todella olisi saaneet auki ;) (Tämähän ei ihan pidä paikkaansa, mutta naruportti oli selkeästi liian vaikea tehtävä meille ;))


Anni näytti ensin, Torsten seuraa. Lopuksi tehtiin muutamia helpoimpia tehtäviä laukassa, eikä ollut helppoa ;) Ja kaksi kättä oli ohjissa ihan suosiolla, koko ajan!

Sitä ei aina edes ymmärrä, miksi hevonen käyttäytyy tietyllä tavalla. Pujottelut ja apilat olivat meille helpoimmasta päästä, mutta puomitehtävät aiheuttivat odotetusti hämmennystä. Sellaista tämä on tyhmä laji ja nyt poistun paikalta-käytöstä. Siksipä olikin tosi hienoa saada tunnin loppupuolella Torsten väistämään yhden askeleen verran puomin päällä ;) (Muut meidän kanssa samassa ryhmässä mukana olleet ensikertalaisethan muuten suorittivat kaikki tehtävät mallikelpoisesti...)

Kyllä me jatketaan edelleen kouluratsastuksen parissa (etenkin tämän päiväisen loistavan koulutunnin jälkeen on helppo hymyillä :)), mutta varmasti treenaillaan mielenvirkistykseksi myös näitä WE-tehtäviä. Käy tsekkaamassa lisää tehtäviä sekä ohjeita niiden rakentamiseen ja ratsastukseen täältä - mitä luulet, toimisiko sinun hevosesi tällaisten tehtävien parissa? 

12 kommenttia:

  1. Oi että! Kuulostaa hienolta ja näyttää upealta tämä WE. Enpä ole ennen edes kuullut tämmöisestä lajista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli kyllä ihan vieras laji minullekin :) Oli hauska päästä kokeilemaan :)

      Poista
  2. Onko se samantapaista kuin länkkärien trail?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a. Mä en osaa vastata juuta enkä jaata tähän, kun en tiedä länkkäreistäkään mitään :D

      Poista
  3. Kiinnostavaa. Olen kuullut lajin nimen, mutta olen ajatellut sen olevan jotain istuntaan keskittyvää, samaan tyyliin kuin CR tms... Tiedä sitten mistä tämä johtuu :'D Tuo video on kyllä näppärä, huhuh. Toiset ne osaa :D
    ps. Tuo IC on niin ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lajissa painoitettiin istuntaa ja yhteistyötä paljon, eli oikeastaan ajatuksesi osui hyvin lähelle oikeaa!

      Poista
  4. Waude! Vaikuttaapa mielenkiintoiselta - tätä olisi hauska koittaa joskus itsekin :) Voi olla, että meistä aika monella (sekä hevosella että ratsastajalla) menisi sormi suuhun tällaisia ratoja ratsastaessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vain tutustumaan sivuihin ja ottamaan rohkeasti sinne yhteyttä, tekevät ilmeisesti tässä kesällä enemmänkin näitä kursseja :) Ja ihan yksinkertaisimpia tehtäviä olisi helppo tehdä itsekin, jos vain on puomeja/tolppia tms :)

      Poista
  5. Vaikuttaa mielenkiintoiselle lajille. Videon hevonen on upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös, niin laji kuin hevonen :) Melkoisen saumatonta yhteistyötä videon ratsukolla.

      Poista
  6. Missä videon ratsastajan kypärä?

    VastaaPoista