perjantai 17. huhtikuuta 2015

Pintaa syvemmältä

Muistatteko kun kerroin talven supertreeneistä? Niistä leijumisratsastuksista, jotka tapahtuivat pimeään aikaan, silloin kun kukaan ei ollut katsomassa. 
No tiedättekö mitä? Enää ei tule pimeää ... 


Minulla on ollut viime aikoina suuria ongelmia saada Torsten ratsastettua rehellisesti läpi oikeaan kierrokseen. Oikean lavan laahaaminen ja tuntumaongelma eivät välttämättä näy ulospäin, mutta selässä ongelma on iso. Yleisesti ajattelen, että lähtökohtaisesti ongelmat syntyvät selässä, ratsastajan aiheuttamana. Että hyvällä ratsastuksella pystyy korjaamaan ja kompensoimaan paljonkin puutteita. Pidän ajattelutavasta, jossa korjataan ratsastajaa, eikä niinkään hevosta. Hevonen kun paranee vain, jos ratsastaja paranee.

Torstenin puolieron vahvistuessa koulujumpasta huolimatta täytyy asiaa ryhtyä katsomaan myös muilta kanteilta. Tänään ongelman paikallistamiseksi otin kesken ratsastuksen kuolaimet pois. Hetken mielijohteesta - halusin selvittää, onko suussa jotain vikaa, vai löytyykö ongelma pintaa syvemmältä, esimerkiksi lihaksista tai rangasta. 





Selässä kokeilussa uusi Childericin satula, joka tosin fläpätti takaa melkein yhtä paljon kuin edellinenkin kokeilussa ollut Childeric.

10 minuutin kuolaimetta menon jälkeen oli selvää, ettei ennenaikaiselle raspaukselle ole tarvetta, sillä treenaus oikeaan kierrokseen oli huomattavasti vaikeampaa ilman kuolaimen tukea. Onneksi hieroja on tulossa ensi viikonloppuna. Sitä odotellessa maastoillaan ja jumppaillaan kevyesti. Yritetään olla aiheuttamatta lisävahinkoa :) Ja varmasti treenaillaan myös kuolaimetta - Torstenhan oli kotikutoisellakin virityksellä varsin tyytyväinen! 





Kivaa perjantaita sinulle :)

11 kommenttia:

  1. Tuli mieleen, tuleeko sinulle Inton tilalle uutta hevosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole tulossa. Joskus tulevaisuudessa sitten :)

      Poista
  2. Tykkäys kuolaimettomuudelle, mutta ei jumeille. Torsten on hieno.

    VastaaPoista
  3. Ihanasti meette! Miks muuten sulla ei oo satulahuopaa? o:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jilla testasi uutta penkkiä, joten ilman huopaa näkyy parhaiten satulan sopivuus ja istuvuus :)

      Poista
  4. Kiva video ja ihanan keväisiä kuvia jo! Pimeää ei tosiaan enää ole, mutta ei se mitään haittaa. :) Paketti muuten saapunut perille, kaunis kiitos! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hyvä että paketti on saapunut :)

      Poista
  5. Mikä edellisissä sovitussatuloissa on ollut vialla? Mulle vinkkas satulamyyjä ettei varsinkaan uusia satuloita kannata testata ilman huopaa, koska nahka ei ole vielä ns kulunut, joten se on super liukas selkää vasten. Kannattaa siis kokeilla ohuen huovan kanssa satuloita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kaikessa aina jotain - liian kapeita, suoria, kaarevia... Okei, tuollaisesta en ole kuullut, täytyy pitää mielessä! Onneksi melko harvoin tulee ihan bräniköitä penkkejä soviteltua ;)

      Poista