sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Laukkatreenistä

Torstenilla on kolme perushyvää askellajia. Käynti on vahvin, raviakin pystyy melko kivasti muovaamaan - ja sitten tulee laukka. Askellaji, josta kouluradalla saa poikkeuksetta alhasimmat pisteet, ja jonka treenaus vaatisi paljon ajatustyötä itse fyysisen homman lisäksi. Laukka on kyllä puhdasta, mutta siinä kokoaminen vaatii paljon lisää voimaa takajalkoihin, sekä tietysti oikean tekniikan. 


Kokeilussa Childericin XW 18'' penkki, jonka paneelit on lyhennetty 17''. Aika kiva satula :)

On myös itsestään selvää, ettei kotona itsenäisessä treenissä tule treenattua yhtä intensiivisesti niitä kaikkein vaikeimpia asioita. Ei varmasti ole epäselvää, että ollaan Torstenin kanssa ihan häikäilemättä menty sieltä, missä aita on matalin ja skipattu laukan kokoamistreenit käytännössä kokonaan pois kotiharjoituksista. Sitä tulee sellainen epäilys, että harjoitellaanko me nyt ollekaan oikein, jos tehtävä tuntuu tosi vaikealta. Että eihän ratsastuksen kuulu tuntua vaikealta?

Grantin viimeisimmällä, kahden päivän valmennuskerralla keskityimme pääasiassa laukkatreeniin. Lähtökohdat työskentelylle eivät olleet kaikista ensivalmistelusta huolimatta aivan priimat, sillä Torsten ei ollut kropastaan suorana, vaan kulki mielellään vasen lapa edellä, jolloin myös sen korjaaminen piti ottaa tehtävissä huomioon. 




Lähdimme ratsastamaan neliöä, aloittaen käynnistä ja lopettaen laukkaan. Torstenin piti kääntyä myös laukassa lähes 90 asteen kulmassa, mihin T tarvitsi paljon ratsastajan apua. Käännökset tuli tehdä ulkoavuilla, mutta myös taivuttaa sisäpohkeen ympäri. Tehtävä käytännössä ilman sisäohjan tukea vaati entistä enemmän oman mielen treeniä, sillä juurihan Kyra oli klinikallaan kertonut, että käyttäkää rohkeammin sisäohjaa. Toisaalta, silloin kun ollaan valmennuksessa, päästään parhaaseen lopputulokseen pyrkimällä tekemään juuri niinkuin valmentaja pyytää. 

Jotta Torsten oli neliön ratsastuksessa kuulolla myös sen suorilla urilla, otimme mukaan laukka - käynti siirtymiset. Grant pyysi ratsastamaan käyntisiirtymiset käännöksen sisään, jolloin Torsten oli kaikkein eniten avuillani, ja laukannostot vaihtelevasti suorille urille sekä heti käänöksen jälkeiseen askeleeseen. Kun T kääntyi riittävän terävästi, muutimme harjoituksen muotoa timantiksi, eli kulmikkaaksi ympyräksi. Myös tätä teimme kaikissa askellajeissa. Yleisesti ottaen Grant halusi tehdä kaikki harjoitukset ensin meille helpommissa askellajeissa, jotta tehtävä olisi minulle tuttu ennen vaikeampaa askellajia. Vastalaukan läpitsekkauksessa tämä oli todella suureksi hyödyksi, sillä ratsastin kuviot ensin ravissa, pitämällä kaarteissa asetuksen kuten vastalaukan aikana tekisin. Silmiä avaavaa, kannattaa kokeilla :)








Tiukat, kokoavat käännökset olivat rankkoja molemmille, mutta muutaman kerran huomasin, miten paljon Torsten suoristui harjoituksen aikana ja otti tasaisen tuen ohjalle. Loppua kohden väsymys alkoi painamaan (molempia), eikä missään kohtaan tullut helpotusta vastaan, vaan koko ajan tuntui hieman liian vaikealta, ja valmennuksen jälkeen oli sellainen olo, että olikohan tästä kuitenkaan niin suurta apua.

Kului viikko, ennen kuin ymmärsin tehtävän todellisen hyödyn; toisinsanoen lihaksisto vaati jopa viikon palautusajan raskaasta treenistä!
Ratsastus kyllä tuntuu joskus tosi vaikealta (ja silloin on hyvä olla valmentajan edessä) - mutta sitten se muuttuu helpoksi. Niin iisiksi, että sitä miettii, onkohan tässä nyt kuitenkin joku vialla? ;) Kolmen täydellisesti kootun laukkaympyrän jälkeen korjasin tilanteen pikaisesti omalla sähläykselläni, mutta täytyy mainita, että jopa Torsten tuntui hämmentyneen, että kykeni laukkaamaan niin hyvässä tasapainossa kävelyvauhdissa.


Nyt meillä on työkalut ja fiilis - ja loppu onkin vain meistä itsestämme kiinni. Onneksi niillä kolmellakin kierroksella elää pitkään :)

25 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja ihania kuvia!
    Ihana myös muuten tuo uusi banneri :)

    VastaaPoista
  2. Olipas kivasti kirjoitettu ja kivoilla kuvilla varustettu postaus. :-)
    Täytyy kyllä sanoa, että sulla on tosi hyvä istunta, ainakin mun silmään! Tuo laukka on meilläkin ongelmana... Mulla on siis vuonohevonen, laukassa pitäis saada ensiksikin kantamaan itsensä jne, lapa edellä juokseminenkin kuulostaa liiankin tutulta!! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ella! Tuo childeric ohjaa kyllä istuntaa paremmin kuin mun oma albion. Siinä mun jalat menee helposti tosi taakse - tässä taas saa olla tarkkana, ettei mene tuoli-istunnaksi :)
      Tsemppiä teille treeneihin!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Joo, mäkin tykkään siitä :) Kyllä sitä hetki Susannan kanssa mallailtiinkin, ja hän osasi kyllä tehdä mun epäselvistä ohjeista just eikä melkein hyvän :)

      Poista
  4. Hienosti menee. Mitä pidät satulasta, antaako selälle tilaa, ainakin näyttää hyvälle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja joo, kyllähän mä siitä pidän :) Ja Torstenkin vaikuttaa hyvältä. Selkätila on hyvä, se ei ole liian kapea ... Mutta vielä joku epäilyttää, en vain ole ihan varma että mikä.

      Poista
  5. Ihana uus banneri! Sulla on muutenkin aina tosi upeita kuvia, kiva katsella!

    VastaaPoista
  6. Satula näyttää aika super mukavalta. Onko se ollut toimiva?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mukava se onkin. Ja toimivakin. Täytyy vielä muutama päivä mallailla :)

      Poista
  7. Waude kun Torsten näyttää kivalle! Ja tuo sun paita on niin ihanan piristävä!! Mistä se on? :)

    Ja eikös se niin ole että ei voi edistyä jos ei joskus kokeile jotain uuttakin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torsten kiittää :) Paita on Pikeurin, ja ostettu viime keväänä Lohjan K-maataloudesta.

      Ja niinhän se menee, ettei kehity jos ei muuta mitään :)

      Poista
  8. Kivan näköistä menoa. Omaan silmään Torsten on lihonut aika tavalla siitä mitä joskus oli - on jo aikas raskas ja tynnyrimäinen. Kuitenkin ollut joskus enempi sporttimallinen. Itse ottaisin ehkä pienen ja kevyen laihiksen, näyttäisi paremmalta ja varmaan heppakin olisi paremmassa kunnossa...? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä on just sopiva, tottakai hevonen näyttää koottuna muhkeammalle, mutta sitten taas keskiaskelajeissa normaalille itselleen, Näissä kuvissa paljon koottuja hetkiä?
      Ihana banneri!

      Poista
    2. Joo, itse asiassa on se kyllä aavistuksen lihonnut, muttei mielestäni vielä ole mitenkään hälyttävä tilanne :) Totta tuokin että kootumpana hevonen on enemmän kasassa joten aina silloin massiivisemman näköinen kuin silloin, kuin runko on venytettynä.

      Poista
  9. Ihania kuvia! :) Torsten on kyllä niin tomeran näköinen! :)

    Ja ps. ihana banneri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rosse!

      (Ja kiitos, tuo alla oleva kommentoija Susanna on vaan niin hyvä :))

      Poista
    2. No johan tässä ihan punastuu ! http://i1.kym-cdn.com/entries/icons/original/000/010/809/happy-oh-stop-it-you.png

      Poista
  10. Mä päätin just et käyn joku päivä (tai yö, ihansama) pöllimässä ton sun istunnan. Miks mun jalat ei pysy tollee... ?! :D Torstenkin näyttää tosi hyvältä, etenki noi pari viimestä ratsastuskuvaa on super !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tervetuloa jos jätät omat jalkasi sitten mulle! On sulla sellaiset mallisääret että nää tunkit lähtee kuule helposti, tarjoan vaikka kahvit kaupan päälle :D

      Poista
    2. Joo kuule jätän !! Ei näist oo mitään iloo ku eivät koskaan suostu totteleen...... ! Ja kiva että kahvitkin keittelet =) Tuonko mä pullaa kylkiäiseks?

      Poista
  11. Ihana totinen Torsten.
    Keskittymistä vaativa laji tuo satuloiden sovitus. Teille molemmille. Harvalla on varaa useaan kolmen tonnin hutiin... Miksei voi olla olemassa satulaa jonka kohdatessaan kuuluisi klick ja satulaliitto olisi sovitettu täydelliseksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta! Sä voisit kehitellä sen, hakea patentin ja tulla miljonääriksi? :)) pls? :D

      Poista