sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Lääh puuh huh!

Huhheijaa, miten lämmin päivä! Voisi kuvitella, että tälläinen sää - auringossa 45 astetta silkkaa lämpöä ja pilvetön taivas - saisi minutkin hyppimään riemusta, mutta kun edessä oli seurakouluskabat, ei tehnyt mieli tehdä mitään ylimääräistä. Tai ainakaan hyppiä ilosta ;) 


Luokkana oli tänään(kin) He B:3, paikkana miltein naapuritalli Kynnar. Heillä osataan kyllä järjestää aina niin mukavat ja toimivat kilpailut, kiitos jälleen! 

Torstenilla olin ajatellut lähteä alkuveryttelyn hoitamaan maastoon, mutta suunnitelma kuitenkn muuttui kellon tikittäessä, joten päädyin tekemään koko verkan kentällä, ihanalla geopat-pohjalla. Poni oli alkupörhistelyjen jälkeen melko hyvä, ei ihan niin irtonainen, takaosalla ja koottuna kuin olisin toivonut, mutta ihan jees kummiskin. 




Innostuin kuitenkin ratsastamaan turhan paljon ennen rataa, joten rata oli taas täi tervassa-mallia; tästä en voi syyttää kuin itseäni, vaikka tokihan ponikin tiesi välittömästi, kun piiskan laskin pois ;) Ei mikään tyhmä ponny ... Koska mitään lennokasta askelta en saanut esitettyä, panostin kahta enemmän tarkkoihin teihin ja siirtymisiin pisteissä, ja niistä meitä kyllä palkittiinkin. Muodosta saimme rokotusta, ja olihan se aika kamalan näköistä. Poni juoksi lähinnä alamäkeen ;) Loppukommenttina lukikin; "Tasainen ja täsmällinen esitys. Hevonen saisi liikkua tarmokkaammin työntäen takaa ja lisä ryhdikkyyttä ja keveyttä etuosaan." Melkoisen huonolla esityksellä saimme kuitenkin 60,6 % ja lopullinen sijoitus oli neljäs! Täytyy siis olla tyytyväinen; Kynnarin kilpailujen taso on aina kova. Lisäksi voi olla iloinen siitä, että meidän huonoimpienkin päivien esitykset ovat yli kuudenkympin arvoisia! 



Luokasta oli videokin, mutta tietokonenörtti Isäni hukkasi sen bittiavaruuteen :) 

Meillä on tapana syödä aina kisojen jälkeen hyvin (=roskaruokaa), mikäli on tultu sijoille. Luvassa oli siis pizzaa ja auringonottoa äidin pihalla. Nyt kuitenkin istun jo mukavasti kotisohvalla, ja luulen, että tämän päivän raitisilma- ja aurinkokiintiö on täynnä, enkä liiku sohvalta enää minnekään, ennen huomista työpäivää. Huomenna on luvassa myös Antin valmennus, ja on viikko muutenkin hyvin hevospainoitteinen - vaan koska se ei olisi? Pojat pääsevät Jupen akupunktio-neulojen alle ja hypätäkin pitäisi keretä, aamutallin lisäksi. 


Nyt mä menen kaivelemaan pakkasesta jäätelöä, oikein ihanaa viikonalkua teille :) 

10 kommenttia:

  1. Onnea vielä kerran! Kuuma päivä meinasi päästä ottamaan meikäläisestä yliotteen ihan totaalisesti, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin - kotisohvalla itsetehdyt hampparit mahassa ja elo alkaa voittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Itse olen ahminut pakastimen tyhjäksi jäätelöstä ;)

      Poista
  2. Onnea, ei hullummin jos ette edes olleet parhaimmillanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja onneksi päivän esitys ei todellakaan ollut meidän parhainta osaamista, harkitsisin ehkä alan vaihtoa mikäli näin olisi ... ;)

      Poista
  3. Hyvä te! Meilläkin meni vaihteeksi mukavasti Kynnarissa. On se aika hieno paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, ja onnittelut myös teille! Me ajettiin Kynnarin ohi kun lähdettiin tallilta kotiin, ja jo kaukaa bongasin teidät - se 30 sekuntia mitä kerkesin ihailla, oli tosi hienon näköistä! ;)

      Poista
  4. Hyvin tehty, pistä hellekelin piikkiin. Nätit prossat kuitenkin.

    Tänään tuli paljon hevoskyytejä vastaan ja mietinkin, että jotkut hullut hikoavat näillä trooppisilla helteillä kisoissa. Itse hikosin gymillä. Hulluutta on monenlaista :D

    Hevoset puhalsivat pitkään ja autuaasti päästessään viileään talliin.
    Ja minä puhalsin pitkään kun sain viimein haetuksi pakettisi. Siitä puuttui pankkiyhteystiedot, tyrki tulemaan vaikka fb:n kautta.
    Kiitos vielä kerran!

    ps. mä olen kerran Kynnarissa käynyt keskeyttämässä kun tuli totaalinen black-out, unohdin aina ne KN:n pääty-ympyrät... huoh. Kaikilla ei ole kisahermoja. Ei todellakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllä mä hikoilin (kuin sika) mieluummin hevosen selässä kuin salilla, huh!

      Torsten oli myös kovin onnellinen päästessään hetkeksi talliin viilentymään ja suihkuun. Onneksi niillä on tarhassa varjoa, kun pojat sitten iltapäivällä sinne jätin - on oma vika, jos sitä ei tajua käyttää...

      No, jotain mäkin teen väärin, kun veryttely sujuu paremmin kuin rata. Aina. Tällä kertaa jouduin ihan pohtimaan, mutta nyt täytyy myöntää, etten todellakaan keksinyt mitään muuta syytä ponin veltostumiselle, kuin kuumuuden!

      Poista
  5. Kiva kesäretki, hieno ratsukko, hyvä te ! Ja tänään ennenkaikkea hyvä Sinä :)
    Näppärästi paikkasit Torstenille valkoisten aitojen sisäpuolella syntyneet motivaatio ongelmat ja kannoit ponisi suorastaan kunnialla maaliin ;)
    Voit olla todella tyytyväinen itseesi, niin varmasti toveri Torstenkin on :)

















    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Torsten on aivan varmasti tyytyväinen itseensä! ;)

      Poista