maanantai 8. huhtikuuta 2019

Ennen takatalvea


Joo-o, viikonloppuna oli t-paitakelit ja täys kesä. Laitettiin kaikki kukkapenkit valmiiksi kesää varten ja ihan mietittiin, että miten se niin helposti sujuikin. Tulppaanit on piirun verran alle kymmenen senttiä korkeita ja skillat ja krookukset valtaavat kukkapenkkejä. Lumikellot on melkein jo ylikukkineita, ainakin sisällä. Olivat muuten superkestävät. Kaksi viikkoa hunajaista tuoksua ja kukkaloistoa, ehkä jatkossakin pitää laittaa sipulikukkia sisälle. Ne ovat saaneet olla kissoiltakin rauhassa. Rasse ja Basse ovat päässet joka päivä valjaissa ulkoilemaan ja voi että kun kollit nauttivat. Tänään illalla sitten ensimmäistä kertaa nousivat ovea vasten ja huusivat eteisessä, halusivat kuulemma ulos. Ja sen verran tuli räntää, että pääsivätkin. Sade sitten taukosi kissojen ulkoilun ajaksi :D 

Kentällä on jo ihan dressageareena joten ponien talvilomailu on nyt pulkassa. Clancy olikin oikein tosi hieno ohjasajossa ja saatiin ihan uusia vaihteita sitten viime vuoden ajojen. Torsten on tullut töihin omana itsenään; ai että miten siistiä oli laukata! Eikä tarvinnut miettiä mitään liukastumisia. Kesäkelit on parasta. Seuraavaksi hieman todistusaineistoa poikien työpäivistä...

Byebye angervot ja tervetuloa nurmikko. Clancy harjoittelee koneen käyttöä.

Nätti poika ♡





















Pesuhetki ♡

Toivottavasti luvattu takatalvi ei oikeasti iske niin kovaa mitä ennusteissa luvattiin. Ihan vähän on päivän räntäsade hillinnyt pihaelämää. Onneksi viikonloppuna tuli oltua molemmat päivät ihan pihalla - nyt on oikeastaan ihan hyvä hetki katsella vähän kesän kukkajuttuja... Kuulemisiin! 

2 kommenttia: